Tekstit

Näytetään tunnisteella ohjeet merkityt tekstit.

ompele Käpylä-tilkkublokki.

Kuva
Käpylä-tilkkublokin koko valmiina ja tasoitettuna on 8,5” x 8,5”. Blokin värikkäät osat voi ommella jäännöspaloista. Keskineliöihin voi halutessaan sovittaa tarkasti jonkun kankaassa näkyvän kivan kuvion. Blokkien lisäksi tilkkupinnassa voi olla myös yhdestä kankaasta leikattuja isoja neliöitä. Voit käyttää isokuvioista kangasta, jota et raaski pilkkoa pieneksi! Kuvassa on kokeilublokkini, jossa yksi keskineliöistä on liian pieni. Leikkaa ensin palat, joista ompelet blokin värikkäät neliöt. Leikkaa myös värikkäiden neliöiden väliin tulevaa vaaleaa, yhden tuuman levyistä kaitaletta. Yhteen Käpylä-blokkiin tarvitset noin 18,5 tuumaa pitkän pätkän. Itse leikkaan blokin värikkäisiin osuuksiin neljät tällaiset palat, joissa keskineliötä lukuun ottamatta on hiukan ylimääräistä. Voit halutessasi leikata täsmälleen oikean kokoiset hirret, mutta sellaisiin minulla ei ole mittoja. Neliöt kootaan hirsimökkitekniikalla eli keskineliön ympärille ommellaan kierros kaitaleita tai ”h

tilkkupinta koossa!

Kuva
Tuntuupa kivalta, kun sain ommelluksi karkkiväriset blokkini ehjäksi tilkkupinnaksi. Tässä se on kaikessa makeassa värikkyydessään: Aloitin näemmä karkkivärisen projektini vuoden 2018 kesäkuussa. Löysin vuosia sitten ”Where the Orchids Grow” -blogista kivan tilkkupeiton ja siinä käytetyn blokin tutoriaalin. Kokeilinkin blokin ompelemista vuonna 2016, mutta siitä tuli jotenkin liian iso enkä onnistunut muutenkaan ompelemisessa kovin hyvin, sillä valmis blokkini ei ollut neliö. Malli ja erityisesti sen rytmikkyys jäivät kuitenkin vaivaamaan minua, ja lopulta löysin paper-piecing-kaavat samanlaiselle, pienemmälle blokille Sunny Steinkuhlerin kirjasta ”Blocks, Borders, Quilts”. Kirjassa blokin nimeksi oli mainittu Rolling Stone, mutta nettimaailmassa blokki tunnetaan nimellä Boy’s Nonsense. Käytin blokkien paperiompelussa tilkkuystäväni Arjan minulle opettamaa menetelmää, missä saman paperimallin voi käyttää monta kertaa. Paperia taitellaan sopivasti, jolloin sen läpi ei

sydämenmuotoiset pannulaput.

Kuva
Marras-joulukuun aikana ompelin kokonaista 16 erilaista, sydämenmuotoista tilkkupannulappua. Pannulapuissa on toisella puolella ”taskut,” joihin käsi sujautetaan. Niin pannulappu ei luiskahda kädestä. Myöhempänä on vielä ompeluohje tämän tyyppiselle pannulapulle – mutta ilman kaavaa, sillä olen kopioinut sen lehdestä, jolloin en valitettavasti voi sitä jakaa. Annoin niistä kahdeksan lahjaksi ja myin seitsemän. En ensin ajatellut tehdä niitä myyntiin, mutta vein kaksi ensimmäistä valmistunutta töihin, koska halusin näyttää niitä työkavereille, ja he halusivat mielellään ostaa sellaiset myös. Tein muutamia keltasävyisiä ja mustanpuhuvan: Olin suunnitellut, että toteutan etupuolen tilkuista ja taustapuolella käytän jouluisempia kankaita. Niin joululahja on sekä jouluinen että neutraali. Tein myös vihertävän ja sinisävyisiä pannulappuja. Oikeanpuoleisessa pannulapussa on Äidin vanhasta esiliinasta leikattu kuvio. Annoin sen veljelle joululahjaksi. Toinen pannulappu

yritys.

Kuva
Päivän sana on tänään “yritys". Sana "yrittää" ei kuulu enää sanavarastooni; ei ole kuulunut sen jälkeen kun kuulin Star Wars –elokuvahahmon Yodan sanovan: “Do. Or do not. There is no try.” (Lainaus on vuorosana elokuvasta Star Wars – The Empire Strikes Back.) Lähimmäksi yrittämistä pääsen, kun kokeilen, onnistuisinko. Yksi yllättävimmistä kokeiluista oli kaarevien saumojen ompeleminen She Can Quilt -blogin tutorial-videon neuvoilla. Videolla Leanne tekaisee juoponpolkublokin tuosta vain! Ajattelin, ettei sellainen käy yhtä näppärästi minulta, mutta olin onneksi väärässä. Videon menetelmässä on parasta se, ettei nuppineuloja tarvita! Eikö ole ihmeellistä?! Kaarevien saumojen ompelutekniikka on todistetusti kätevä, sillä kellotin oman ompeluni kertaalleen. Arvaatko, kuinka kauan minulta meni ommella kymmenen juoponpolkublokkia – siis kymmenen kaarevaa saumaa? Tästä blogikirjoituksestani löydät vastauksen. Ei siis ihmekään, että onnistuin heti tekniikan opetel

ompele tilkkublokki ”neliö ja sen varjo”

Kuva
* Sivua on muokattu 2.8.2022 - tässä annettu, yksinkertainen ohje on korvattu viittauksella kaupalliseen Tilkunviilaaja-ohjeeseen. *  "Neliö ja sen varjo" -blokki on uudelta nimeltään Talisman. Se on helppo ommella, sillä siinä ei ole yhtään kohdistettavaa saumaa. Blokin neliö on mitoitettu sopivan kokoiseksi, että isokuvioinenkin kangas on siinä edukseen. Voit ostaa englanninkielisen ohjeen ja kaavan Tilkkunen-kaupasta, täältä: https://tilkkunen.com/products/talisman-tilkkublokki-ja-tilkkupeitto-ohje   Valmiin blokin koko on 6,5" x 6,5" saumanvaroineen. Ompelin ”neliö ja sen varjo” –blokeista tällaisen tilkkupinnan: Yhdellä tilkkublokilla nimittäin ei tee mitään, varsinkin kun se on näin yksinkertainen. Näitä täytyy ommella monta, ja silloin ei kannata erikseen leikata yhteen blokkiin tulevia harmaita ja valkoisia paloja. Talisman-kaava sisältää tähän liittyvän oikopolkuohjeen. Osta kaava täältä: https://tilkkunen.com/products/talisman-tilkkublokki-j

toisenlainen pussukka.

Kuva
Nyörein tai nauhoin suljettava pussi on varmasti yksinkertaisimmasta päästä käsityö, mutta halusin pelata varman päälle ja katsoin siksi ohjeen Jeni Bakerin Lined Drawstring Bag -tutoriaalista. Ompelin nimittäin kerran paperipussia muistuttavan pussin – tai minun piti tehdä sellainen, mutta mittasuhteeni olivat kamalat, ja pussista tuli käyttökelvoton ja susiruma. (Yritin etsiä kuvaa siitä, mutta vaikka olen esitellyt jos jonkinlaista mokaani, niin tätä en löytänyt.) Taisin suivaantua tekosestani niin, että heitin sen suoraan roskikseen, ilman yritystäkään uusiokäytöstä. Tutoriaali toimi (vaikka muunsin sitä hivenen) ja sain ommelluksi kivan pussin. Annoin sille nimen Tomppa , koska sen kankaassa on Tom of Finland –kuosia. Pussin vieressä näkyvät pyöreät jutut ovat ekovanulappuja. Niihinkin katsoin sen verran netistä ohjetta, että sain selville mitan. Katsoin myös, mistä materiaalista muut ovat tällaisia tehneet. Tekemäni vanulaput ovat reunoista rispaantuneen froteepyyhkeen

improvisoi jäännöstilkuista.

Kuva
Toisella kanavalla kyseltiin, miten teen improvisoituja tilkkupintoja kaikenlaisista ja kaiken kokoisista tilkuista. Olen esitellyt jo minilasagne-tekniikan ja näyttänyt, miten olen kapeahkoista tilkuista ommellut raidallista pintaa ja yhdistellyt niitä isommaksi pinnaksi. Olen tainnut pimeiden kuvien avulla kertoa lyhyesti, miten neliöitä voi ommella hirsimökkitekniikalla, ja taitaa minulla olla parempiakin kuvia tilkkuneliöistä (tai oikeastaan suorakaiteista). Lisään ohjesoppaan kuitenkin vielä yhden. Näytän, miten epämääräinen kangaspalakasa jalostuu tällaiseksi tilkkupinnaksi: Lähtötilanne oli tämä. Nostelin pienestä jäännöspalakassista tilkut lattialle. Näette, että tilkkuja on kaiken värisiä ja vaihtelevan mallisia. Toki eniten näyttäisi olevan pätkiä erilevyisistä kaitaleista. Lajittelen tilkut värin mukaan kasoihin. Musta-valko-harmaat, keltaiset, vihreät, punaiset. Minulla oli myös sininen kasa, ja kasa, johon siirsin näihin kasoihin kuulumattomat (esime

v niin kuin vinokaitale.

Kuva
Joulukalenterin päätös häämöttää jo. Näin kalkkiviivoilla ajattelin jakaa kaikki keksimäni vinkit liittyen vinokaitaleisiin. Mitä kaikkea voi kertoa tilkkupeiton reunakantista? Suorakulmaisen tilkkupeiton voi aivan hyvin kantata myös suoraan leikatulla kaitaleella, mutta itse valitsen melkein aina vinokaitaleen. Tässä blogikirjoituksessani  kerron, miksi niin on, ja lisäksi kerron monta muuta olennaista asiaa kanttaamisesta. Vielä kerran! Minusta Cassandra Plott näyttää YouTube-videollaan parhaan tavan yhdistää reunakaitaleen päät: http://www.youtube.com/watch?v=cuS76wVW210 Millainen on tyypillisin vinokaitaleeni? Valmistan reunakaitaleen aina seuraavalla tavalla: 1.  Leikkaan 6 cm leveää kaitaletta, yleensä siis täysvinoon. 2.  Yhdistän kaitalepätkät saumalla, joka kulkee kaitaleen suhteen täysvinoon (täysvinossa kaitaleessa tällainen sauma kulkee lankasuoraan). 3.  Silitän pitkän kaitaleen pitkittäin kahtia. Samalla silitän yhdistyssaumat auki. 4.  Kierrä

o niin kuin ohje.

Kuva
Blogissani oleilee ohje sun toinenkin – oletteko huomanneet? Yksi suosikeistani on ohje kätevien kassinsankojen ompelemiseksi. Meillä oli tilkkukillassa silloin Martta, jolla oli kivoja kikkoja jaettavaksi asti. Hän neuvoi tekemään tällaiset sangat. Viime aikoina olen kyllä laitellut sankoihin pyykkinarua sisään. Senkin kikan opin tilkkukillassa. Uusimman Kulmittain-tilkkulaukkuni sangoissa on nimenomaan pyykkinaruvahvike. Taitava ihminen saattaisi ommella sen sangan keskelle, mutta minä ompelen sen toiseen reunaan. Toimii erinomaisesti niinkin! Narun täytyy olla tietynlaista; esimerkiksi ohut lankamainen ei tietenkään käy, eikä luonnonkuidusta tehty köysimäinenkään. Narun täytyy olla muovista punottua ja sopivan paksua. Tässä vähän toisenlainen ohje – Kannattaisikohan teidänkin liittyä ensin Tilkkuyhdistykseen ja sitten ruveta käymään kiltailloissa – tietenkin jos paikkakunnallanne on sellainen, johon mahtuu uusia jäseniä? Minä ainakin olen oppinut jutun jos toi

l niin kuin lasagne.

Kuva
Kirjoittelin aiemmin jäännöspaloista ja siitä, miten sain hävitetyksi jäännöspaloja, kun ensin ompelin hauskoja tilkkublokkeja ja sen jälkeen leikkasin loput palat 2,5 sentin kaitaleiksi, joista tein tilkkulasagnen. Mieleen putkahti siitä ajatus leikata yhdestä jäännöspalapinosta kaitaleita ja katsoa, millaisia lasagneja syntyisi. Ihan kivan punasävyisen tilkkulasagnen sain leikatuksi ja ommelluksi yhdessä illassa. Pätkistä kokoamani pitkä kaitale oli todella pitkä! Ensimmäisen sauman ompeleminen kesti tovin, mutta seuraavat olivat tietenkin nopeampia surrutella. Lopetin yhdistelemisen, kun lasagne alkoi olla keskikokoisen pussukkapinnan levyinen. Leikkasin palasestani ensin kaksi pussukkapinnan kokoista palaa (äskeisessä kuvassa) ja sen jälkeen muutaman matalamman palan, jotka yhdistän katseenvangitsijapalaan. Ompelin katseenvangitsijapalan tilkuista, joita myös oli käden ulottuvilla. Täysin improvisoitua juttua tein! Mikäli tilkkulasagne ei ole tuttu termi, niin esim

k niin kuin kaikkein yleisin.

Kuva
Pääsinpä takaisin tilkkutyötaulukkoni pariin (olen kirjannut Excel-taulukkoon kaikki ompelukseni, jotka olen esitellyt blogissani). Kun muilla kirjaimilla alkavia tilkkutöiden nimiä on parhaimmillaan reilut 20 kappaletta, niin k-kirjaimella alkavia nimiä on tuplasti sen verran! Ihme juttu! Olen antanut k-kirjaimella alkavan nimen 56 työlleni! Joukossa tosin on kaksi Kevätaurinkoa – tilkkupussukka tältä vuodelta ja tilkkulaukku vuodelta 2011. (Tässä tuli selväksi myös, miten pitkälle muistini kantaa, eli noin kuuden vuoden päähän.) Tavallaan siellä on kaksi kätevääkin. Kätevä blokkialusta (jolla ei oikeastaan ole kunnon nimeä, vain tämä kutsumanimi ja Kätevä-tilkkupussukka viime vuodelta. Piti oikein katsoa omasta blogikirjoituksestani, miksi ihmeessä tuo tilkkupussukka olisi muka niin kätevä. Eikä se kuulemma ollutkaan erityisen kätevä, se vain oli käteen mukavasti sopiva.

ompele rastiblokki batiikkikaitaleista.

Kuva
Ostin äskettäin taas pakkauksellisen batiikkikangaskaitaleita ja kehitin niille sopivan blokkimallin, johon annan ohjeen. Blokeissa näkyy kiva rastikuvio. Tarvitset batiikkikaitaleiden lisäksi myös taustakangasta. Voit valita taustalle yhden ja saman kankaan, mutta itse halusin käyttää useampaa eri sävyistä harmaata. Ompele rastiblokki Varoitus: Ohjeessa esiintyy sekä sentti- että tuumamittoja. Lisäksi yksi mitoista on aika omituinen. Leikkaa yhtä rastiblokkia varten Taustakankaasta 1 neliö, 20 cm x 20 cm 2,5 tuuman batiikkikaitaleesta (väri A) neliö eli 2,5” x 2,5” 2,5 tuuman batiikkikaitaleesta (väri B) 1 pala, 12,5 tuumaa pitkä 2,5 tuuman batiikkikaitaleesta (väri B) 2 palaa,  6 3/8 tuumaa pitkiä Kuvassa kaikki palat. Leikkaa taustakangasneliö kulmittain halki. Saat kaksi kolmioita. Ompele 12,5-tuumainen kaitale kolmioiden väliin. Varo venyttämästä kolmion reunaa. Se venyy helposti, koska se on leikattu täysvinoon. Kaitale kannattaakin pitää saumoja