Tekstit

Näytetään tunnisteella ideat merkityt tekstit.

toisenlainen pussukka.

Kuva
Nyörein tai nauhoin suljettava pussi on varmasti yksinkertaisimmasta päästä käsityö, mutta halusin pelata varman päälle ja katsoin siksi ohjeen Jeni Bakerin Lined Drawstring Bag -tutoriaalista. Ompelin nimittäin kerran paperipussia muistuttavan pussin – tai minun piti tehdä sellainen, mutta mittasuhteeni olivat kamalat, ja pussista tuli käyttökelvoton ja susiruma. (Yritin etsiä kuvaa siitä, mutta vaikka olen esitellyt jos jonkinlaista mokaani, niin tätä en löytänyt.) Taisin suivaantua tekosestani niin, että heitin sen suoraan roskikseen, ilman yritystäkään uusiokäytöstä. Tutoriaali toimi (vaikka muunsin sitä hivenen) ja sain ommelluksi kivan pussin. Annoin sille nimen Tomppa , koska sen kankaassa on Tom of Finland –kuosia. Pussin vieressä näkyvät pyöreät jutut ovat ekovanulappuja. Niihinkin katsoin sen verran netistä ohjetta, että sain selville mitan. Katsoin myös, mistä materiaalista muut ovat tällaisia tehneet. Tekemäni vanulaput ovat reunoista rispaantuneen froteepyyhkeen

ompele joululahjaksi.

Kuva
Hyvää joulua! Ompelin monelle läheiselleni täksi jouluksi matkalaukun nimilapun. Tein näitä yhteensä 24kpl. Sinäkin voit ommella tämän kivan lahjan vaikka ensi jouluksi. Jos aloitat nyt, ehdit mainiosti ommella tällaisen joululahjaksi vaikka joka perheenjäsenelle ja ystäville, sukulaisille ja tuttavillekin vielä. Idean näihin matkalaukun nimilappuihin sain tilkkuystävältäni Ritvalta. Minulla on matkalaukussani hänen ompelemansa nimilappu, mutta osasin ommella tällaisia itsekin. Näin se käy: Ompele matkalaukun nimilappu  Tarvitset  2 kangastilkkua, 8.5cm x 14cm  ohutta tikkausvanua, noin 8,5cm x 14cm pala tai vähän pienempi  25-29cm vinokaitaletta, leikattuna 2,5cm leveää (ja taitettuna ja ommeltuna noin 0,6cm leveää)  muovikalvoa (esimerkiksi vanhasta muovitaskusta leikattua), noin 6cm x 10cm pala  paperilappu, noin 5cm x 8cm pala.  Aseta kangastilkut oikea puoli oikeaa vasten (kuvan vasemmanpuoleinen tilanne). Kiinnitä tikkausvanu toiselle puolelle nuppineuloja k

ajattelen tänään ja 2 vuotta sitten.

2 vuotta sitten olin ompelemassa musta-harmaasävyistä vetoketjulaukkua. Samassa postauksessa vastasin kysymykseen ”mistä ideoita tilkkutöihin”. Postauksessani linkitin kahteen blogosfääristä löytämääni tilkkutyöhön, joiden näköisiä töitä itsekin tykkäisin ehkä tehdä. Toisessa oli plussia ja toisessa kolmio-neliöitä. Olin jo unohtanut nämä nimenomaiset ideat, mutta äskettäinhän kerroin plussakuviokokeiluistani, ja tumma-vaalea kolmio-neliötähtipintani on vähän samaa henkimaailmaa kuin tuo toinen idea. Tänään ajattelen, että Pinterestistä saa ideoita kaikkein helpoimmalla, ainakin kun on päässyt nuppineulottamisessa vähän alkuun. Tilkunviilaajalla on Pinterestissä pari muistitaulua, joista yhteen olen kerännyt kuvia teemalla ”Ideat / Voisin tehdä”. Toinen ajatukseni on kokeilla ”katoavia neljiä neliöitä” eli ”disappearing four-patch” –tekniikkaa. Sitten joskus. Shush I’m Quilting teki tästä aika hauskan variaation. Kolmanneksi, vastustuskykyni on olematon, jos vink