Tekstit

Näytetään tunnisteella Street-mallisto merkityt tekstit.

bisnespyjama.

Kuva
Mies on valistanut minua, että jotkut nokkelat kutsuvat liituraitapukua bisnespyjamaksi. Niinpä annoimme yksissä tuumin uusimmalle pussukalle nimeksi Bisnespyjama, kun sen tikkaukset toivat hänelle mieleen liituraidat. Tällä puolella liituraitoja ei oikein huomaa: Tällä mustemmalla puolella ohuet raidat ovat sen sijaan selvästi näkyvissä: Ompelu-urakkani ei sujunut kommelluksitta. Ompelin tomerana Tilkunviilaaja-merkin pussukan vuoriin huomatakseni lopuksi, että olin ommellut sen kappaleen alareunaan, en yläreunaan. En lähtenyt purkamaan merkkiä vuorista, vaan ompelin toiseen vuorikappaleeseen uuden – nyt yläreunaan. Niinpä valmiissa pussukassa näkyy kaksi merkkiä, jos sinne kurkkaa sisään: Ehkä kuvasta voi aavistella Bisnespyjama -pussukan avautuvan ammolleen. Kyseessä onkin Avoin-malliston pussukka. Siinä on lisäksi pitkä kantolenksu, joten se on myös Street-mallistoa. Olen vihdoin oppinut mitoittamaan ja melko sujuvasti ompelemaan vetoketjun pään huolittele

kissankuvia pussukassa.

Kuva
Lahjaksi saamani kissakuviotilkut saivat lisää tilkkuja ympärilleen. Lisäsin ja lisäsin paloja, kunnes koossa oli tilkkupinta pienehköön vetoketjupussukkaan. Tämä pussukka sai nimen Kaustinen - kissalla kun on kuvassa kaverina lintu. Ensin minulla oli valmiina oudompi nimi ja vähän tarinaakin. Ajattelin antaa tälle nimen ”Maistuu kissalle”. Nimi olisi ollut perusteltavissa, koska toisessa kuviotilkussa kissa näyttää olevan tyytyväisen näköisenä ruokakuppinsa ääressä. Lisäksi ajattelin kertoa huomanneeni, että nykyisin maistumiseen liittyvä ilmaisu on yleisimmin ”maistuu hyvälle,” ei ”maistuu hyvältä,” kuten olen itse tottunut sanomaan. Kumpikin ilmaisu taitaa olla kieliopillisesti hyväksyttävä. Toisaalta suomessa on myös ilmaisu ”maistuu minulle” tai siis myös ”maistuu kissalle,” jolla ei yleensä tarkoiteta, että jokin syötävä maistuisi samalta kuin minä maistun tai kissa maistuisi. Onnistuin silti tuomaan asian esiin, vaikka annoin pussukalle nimimäisemmän nimen. Ka

toinen syksyinen pussukka.

Kuva
Vilske jatkuu tilkkuvarastolla! Ompelin valmiiksi toisenkin vetoketjupussukan jäännöspaloistani. Kaikenlaisia syksyisiä teemoja tuli mieleen pohtiessani sille nimitystä, mutta jokainen keksimäni vaikutti jo käyttämältäni. Syksyisin haravoidaan, joten tuumailin jo nimeä ”Harava,” mikä osoittaa, kuinka tiukille nimen keksiminen otti. Haravoinnista tuli kuitenkin seuraavaksi mieleen viheliäisin haravoitava eli vaahteranlehdet, ja siitä vihdoin löytyi nimikin: Alla vaahterapuun. Alla vaahterapuun –pussukan värimaailma on oikeastaan minulle aika vieras. Pidän enemmän viileistä väreistä! Sen sijaan, että pussukka oleilisi vaahterapuun alla, kuvasin sitä omenapuun alla. En silti antanut sille nimeksi ”Alla omenapuun”. Sen sijaan Alla vaahterapuun –vetoketjupussukassa on erittäin pitkä kantolenksu, joten se on Street-mallistoa. Pussukka voisi korvata käsilaukun, ellei mukaan tarvitse ottaa valtavaa määrää tavaraa. Alla vaahterapuun –tilkkupussukka on nimittäin koolt

japanilaista tunnelmaa?

Kuva
Selittämätöntä on, miksi uusin vetoketjupussukka toi mieleen japanilaisuuden. Näin kuitenkin kävi ja siksi annoin pussukalle nimeksi Kimono. Kimono -pussukassa on jäännöspaloja Kun saapuu syys –tilkkupeitosta. Siitä jäi pikkukolmio poikineen, ja ensin luulin, ettei niitä voisi käyttää mihinkään järkevään. Onneksi keksin ommella kolmioita pienten tilkkuneliöiden ympärille. Värikkäiden kolmioiden jälkeen tajusin käyttää myös niitä ensi silmäyksellä tylsempiä kolmioita eli tummia ja harmaita. Pari sellaista ja yksi värikäs, niin syntyikin yllättävän hauska, pieni tilkkupala. Tuleeko teille tästä mieleen joku karkki? Vai olenko vain niin perso nameille, että ajatus kääntyy aina siihen suuntaan? Onnistuin sijoittamaan mielenkiintoiset tilkkualueet sopivaan kohtaan pussukkaa. Nyt ne eivät rojahtaneet pussukan alareunaan, mistä olen hiukan ylpeä. Tottahan sellaiseen pitäisi tottuneen pussukanompelijan pystyä ilman muuta! Silti yllätyn melkein joka kerta siitä, miten paljon p

vanhat tilkkublokit pussukaksi.

Kuva
Kerroin edellisessä postauksessa löytäneeni ikivanhoja tilkkutöitäni. Tartuin heti paper-piecing-tekniikalla toteuttamiini viiriblokkeihin ja ompelin niistä tilkkupussukan. Annoin tälle Avoin- ja Street-malliston pussukalle nimen Muistatko, sillä siinä esiintyy lukuisia muistojen kankaita. Tummemmalta puolelta löytyy esimerkiksi vanhaa verhokangasta, kansakoulussa ompelemaani esiliinaa ja 1990-luvun kesämekkokangasta. Kas näin: Vaaleammalla puolella on vielä ihanammat muistokankaat. Pieni kangaspala oman lapsuusaikani kesämekosta on ihana. Tykkäsin mekosta tosi paljon! Seuraavaksi pari askelta taaksepäin. Tästä kuvasta näkyy, miten olen jatkanut blokkikappaleita. Niiden alapuolelle lisäsin tilkkurivit, jotka suunnilleen ensimmäiseksi osuivat käteen ompelupöydällä. Olisin voinut tarkemminkin sovitella, mutta näin tämä nyt meni. Yläpuoliset kappaleet olivat kaksi kaitaletta, jotka myös löytyivät ompelupöydän liepeiltä. Sen sijaan alimmaisten palojen piti olla sen ve

valmis, hempeä tilkkupussukka.

Kuva
Ompelin valmiiksi vetoketjupussukan tilkuista. Rakensin tilkkupinnan jäännöspaloistani ja valitsin tähän vaaleimpia ja herkimpiä palojani. Löysin myös yhdellä tilkkukilta Syyringin järjestämällä kangasmanipulaatiokurssilla tekemäni ryppysyherön, joka sopi tilkkujen joukkoon erinomaisesti. Annoin pussukalle nimeksi ”Hempeät leidit”. Löysin nimittäin muotipiirroksia esittävät kangastilkut, yhden pussukan kummallekin puolelle. Tilkkujen kanssa kävi sitten niin kuin esittäville kuvioille usein käy, eli tärkeitä osia jäikin sauman puolelle. Melkein annoin tälle nimeksi ”Päättömät,” mutta eihän sellaista kannata tehdä. Kunnolla näkyviä, hempeitä leidejä on sentään enemmän kuin päättömiä. Hempeät leidit -vetoketjupussukka on sisätaskuton ja siinä on pitkähkö sivulenksu. Luokittelen sen siis Street-malliston kappaleeksi. Sarjatyönä ompeleminen ei taida oikein sopia minulle. Ompelin useita tilkkupintoja ja tikkasin ne kaikki valmiiksi, leikkasin kaikille vuorikappaleet ja aloi

sain valmiiksi vetoketjupussukan.

Kuva
Värkkäilin jokin aika sitten melko satunnaisen värisen tilkkupinnan lasagne-menetelmällä. Käytin 3 cm leveitä kaitaleita muutamasta jäännöspalasta, jotka otin ensimmäiseksi esiin jäännöspalapussista. Löysin sopivan värisen ruskean vetoketjun, jatkoin lasagnekappaleita muutamalla muulla jäännöspalalla ja hiukkasen aherrettuani minulla oli käsissä taas uusi vetoketjupussukka. Kas tässä hän on: Aaltoileva-tilkkupussukka, joka on pitkähköine sivulenksuineen Street-mallistoa. Nimensä Aaltoileva-pussukka sai tietenkin mutkaisina toistuvista tikkausviivoistani. Vielä täytyy tarkentaa hieman: pussukka ei ole aivan viimeistä silausta myöten valmis, ja näistä kahdesta kuvasta selviää siihen kaksikin syytä: Siis: mitä vikaa kuvissa? Yksi aloittelijan virhe, jota minun ei enää luulisi tekevän. Ei Tilkunviilaaja-nimilappua vuorikappaleessa! ! ! ! Toinen puute on vähäisempi: vetoketjun vetimestä puuttuu jatkopala. Minä sujutan vetimeen yleensä kapeaksi taittelemani ja ompele

ompelin pussukan kolmio-neliöistä.

Kuva
Minun pitäisi ommella taustakappaletta hienoon January-tilkkutyöhöni (voin hyvällä omallatunnolla sanoa sitä hienoksi, sillä en ole keksinyt blokkia itse), mutta pussukoiden tekeminen on paljon kivampaa. Käyttelin lentävien hanhien oheistuotteena syntyneitä kolmio-neliöitä ensin tilkkutyön taustakappaleeseen ja sitten ompelin sinisävyisistä kolmio-neliöistä vetoketjupussukan. Tämä valmistui melkein vahingossa. Uusimman pussukkani nimi on Merenneito. Ensin minulla oli vain kolmio-neliöpinnat. Löysin tosi nopsaan sopivaa tikkausvanua niiden taustalle. Ihmeellistä viitseliäisyyttä osoittaen jaksoin tikata vapaata konetikkausta – muurahaisenpolkua vain, mutta silti! Sitten olikin aika tasoittaa pinnat ja leikata/ommella vuorikappaleet sekä kiinnittää vetoketju. Ompelin vuorikappaleet useammasta palasta. Tällaisista: Ja tällaisista: Näitä sattui löytymään ompelupöydältä. Siinä on muuten sommitteluperiaatteeni lyhykäisyydessään: mitä ompelupöydältä sattuu osumaan käteen