Tilkunviilaaja

Sunnuntaina sain selville, miten nopeasti pystyn ompelemaan tilkkupussukan, kun lähtötilanteena on vain kasa tilkkuja. Vastaus: hitaasti. Minulla meni uusimman, Sydänkäpy-nimisen tilkkupussukan ompelemiseen koko päivä. Ainoa valmistusprosessin aikainen kuva on tämä, johon olin saanut tilkkupinnat jo valmiiksi. Tätä ennen olin leikannut punaisista jäännöspaloista 2,5 sentin kaitaleita, jotka olin yhdistänyt toisiinsa tilkkulasagne-menetelmällä. Lisäksi olin ommellut pienistä, punasävyisistä paloista toisenlaista tilkkupintaa. Kaikki kappaleet sovittelin keskenään muutamia aputilkkuja hyödyntäen. Asettelin palat tikkausvanupalalle, lisäsin alimmaksi vielä palan hiutunutta pussilakanakangasta ja aloin tikata. Tällä kertaa en käyttänytkään tutuksi tullutta spiraalitikkausta sellaisenaan, vaan ompelin kulmikkaan spiraalin – jos sellainen yleensä on olemassa. Kuvio erottuu ehkä parhaiten tästä kuvasta: Aloitin kulmikkaan spiraalini keskeltä. Piirsin haihtuvalla tussilla tuu

Esittelen uusimman tilkkupussukkani, jolle annoin nimeksi Kurkkaus. Nimi tuli etsimättä mieleen katsellessani tämän puolen puolikasta kissaa. Sehän istuu ilmiselvästi oven raossa tai ikkunalaudalla puolittain verhon takana ja kurkkailee sieltä. Rupesin ompelemaan tätä saatuani kevätkukkani valmiiksi. Kun on tehnyt tarkkaa ja säännöllistä aikansa, tekee mieli välillä vain pistellä menemään, ja tällainen silpputyö on juuri sopivan vapaata. Tikkasin suoria ja kaaria. Takana on ohut vanu ja pala vanhaa pussilakanaa. Matalalla ollut aurinko piirsi spiraalieni viivat hyvin näkyviin: Siistiksi leikkaamani pussukkapinnat ja niitä täydellisesti komppaava, herkullisen pinkki vetoketju: Kurkkaus-tilkkupussukka valmistui illansuussa, joten sen valmistujaiskuvissa on auringonlaskun kajoa. Kokeilin myös erilaista kuvakulmaa. Olen nähnyt, että jotkut pitävät tavaraa kädessään ja ottavat siitä kuvan. En ole vakuuttunut taidoistani! Tai sitten kännykkäkameraani on vain vaik

Saanko esitellä: pelastusoperaation tulos numero kaksi, Wolfe-vetoketjupussukka. Ensimmäinen pelastettuhan oli Annie-pussukka, jonka pinnassa on myös koira. Pussukan paraatipuolta koristaa jo tovi sitten hajonneen alkuperäisen pussukan toinen kappale. Taustapuoli on silkkaa Tilkunviilaja-tyyliä: Vuorikankaaksi valikoitui lähes yksivärinen, sinivihreä kangas, johon tuntui sisätaskuksi sointuvan kettukuvioinen kangas. Käyttelin jälleen Noodleheadin mainiota Open Wide Zippered Pouch -menetelmää, jolloin tuloksena on erittäin hyvin avautuva vetoketjupussukka. Wolfe-tilkkupussukka on siis Avoin-mallistoa. Wolfe sai nimensä Nero Wolfelta. En usko, että hän edes Rex Stoutin mielikuvituksessa näytti samalta kuin kuvan koira! Mielleyhtymäni oli hiukan mutkallinen. Muistan televisiosarjan ”Jake and the Fat Man” (Koira haudattuna), jonka henkilöasetelma muistutti etäisesti Archie Goodwinin ja Nero Wolfen etsivätoimistoa. Sarjan lihavalla miehellä oli muistini mukaan tällaine

Joskus saan sellaisen tilaustyön, että ihan innostun! Niin kuin nyt. Kaveri kysyi aika varovasti, miten mahtaisi voida korjata sellaiset kivat vetoketjupussukat, joista vetoketjut ovat menneet rikki – ja taitaa niissä olla vähän jotain muutakin vikaa. Niissä vain olisi pinnassa niin kivat kuvat. Vastasin yhtä lailla varovasti, että hänen kannattaisi tuoda pussukat näytille, jotta voisin katsoa, onko mitään tehtävissä. Sanoin myös, että toimitusaikani ovat aivan kamalat. Ei kuulemma haitannut. Nyt ihmettelen, että alle kahdessa kuukaudessa sain toimeksi jotain. Purin nimittäin yhden pussukoista osiinsa, pesin toisen kuvapinnan nähdäkseni, kestäisikö se pesua (kesti) ja rakensin sitten sen ympärille loput tilkkupussukasta. Tässä se on valmiina: Annie-vetoketjupussukka: Valitsin koirankuvaa täydentävät kankaat huolellisesti niin, etteivät koiraosuuden värit näyttäisi sameilta. Siksi pussukan väritys on aika erilainen kuin monessa muussa (lue: missään muussa) tilkkupussukassani.

On vaikea tulkita aivoituksiani, sillä tätä kuvaa katsellessani keksin uusimmalle ompelemalleni tilkkupussukalle nimen Lentävä lähtö. ??? Kysyin Kissaa poseeraamaan nätisti pussukan kanssa, jotta se (pussukka siis) näyttäisi oikein edustavalta. ”En taida,” kissa vastasi ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. Jonkinlaisen yhteiskuvan sain silti näpätyksi. Ja kissa nyt ainakin näyttää edustavalta! Sain sentään kunnon kuvan Lentävä lähtö -pussukasta – tosin se on tässä yksinään, ilman kissaa: Ehkä lentäminen ja lentävyys ovat ajatuksissa, sillä luin juuri Alistair MacLeanin ”Where Eagles Dare” -kirjan avauskohtauksen, jonka tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaiseen lentokoneeseen. Tilkkupinnan geometriset muodot näyttävät hyväntahtoisiin silmiin myös lennokkailta tai lennokkaahkoilta. Lentävä lähtö -pussukan toisella puolella on kivaa punaistakin väriä! Huomaatte ehkä, että toista ja toista puolta yhdistävät nuo kauniin harmaanruskeat kaitaleet! Muuten näis

Koska Sopusointuja -pussukan tilkkupinta on kauniisti sanottuna mielenkiintoinen (ja suoraan sanottuna merkillinen), siitä oli tulla nimeltään ”Riitasointuja”. Jotenkin se onnistuu silti olemaan symppis, enkä siis voinut antaa sille negatiivista nimeä! Pussukan pintaan löytyi monta minulle mieluista kangasta, ja spiraalitikkauskin onnistui mukavasti. Pidän sen väritystä hiukan omituisena itsekin, mutta luotan sen viehätysvoimaan. Kyllä se osoittautuu nimensä arvoiseksi! Sopusointuja -pussukka on kooltaan seuraavanlainen: Leveys ylhäältä 18,5 cm Korkeus 15,5 cm Pohjan leveys 6,5 cm Kantolenksu on pitkä, ompelin sen 6 cm leveästä kaitaleesta, joka oli alkujaan noin 40 cm pitkä. Vaikka Sopusointuja on pieni ja rakenteeltaan tavanomainen, minulle sattui sitä ommellessani kaksikin kämmiä, tai kaksi ja puoli. Tai no, kolme. Käännän mokani tässä vinkeiksi, jotka voin kerrata ennen kuin lähden ompelemaan seuraavaa pussukkaa! Ehkä joku teistä lukijoistakin hyötyy näistä vink

Tytär sai tänään heittää nimen uusimmalle pussukalleni ja tästä tuli sitten Vinksin vonksin. Mielleyhtymän ymmärtää katsellessaan tätä puolta pussukasta: Toisella puolella sen sijaan palat ovat siististi järjestyksessä, ainakin minusta: Vinksin vonksin –tilkkupussukka on edellisiä valmistuneita pienempi, joten olin itse sovitellut sille nimeä ”Mini”. Mitat ovat nimittäin seuraavat: Leveys ylhäältä noin 20 cm Korkeus noin 13 cm Pohjan leveys noin 6 cm. Tällä kertaa ompelin pussukkaan kaksi pitkähköä kiinnipito- tai roikotuslenksua, joista kumpikaan ei kuitenkaan yletä käden ympäri. Niinpä kyseessä on Avoin-malliston edustaja, koska Vinksin vonksin avautuu tällä lailla ammolleen: Ompelin vuorin aluslakanan jäännöspaloista. Se oli keskeltä hipunut melkein puhki, mutta reunoissa oli vielä topakkaa kangasta hyvin jäljellä. Ehkä erotatte kuvasta, että vuorikappaleen poikki kulkee sauma. Topakka reunaa ei nimittäin ollut kovin leveältä. Kovasti koetin pitäytyä hi