Tekstit

valmiina valmiina

Kuva
Neljä tilkkukuusityynynpäällistä on nyt valmiina! Saanko esitellä heidät lumisissa maisemissa: 61, 62, 63 ja 64. (Nimet ovat sanaleikki: kuusi-yksi, kuusi-kaksi jne.) Yksi näistä eli ”62” jää meille – Tytär on vaateessaan taipumaton. Kolmelle yritän löytää hyvän kodin. Kahteen muistin kiinnittää myös merkkini, mutta kaksi jäi sitä ilman. Kahdessa tilkkukuusityynyssä on mukana joulukuusikuvioista kangasta, jonka sain tilkkuystävältäni Tintalta (kiitos!) torstain kiltaillassa. Kiltaillasta puheenollen, siellä oli huippukivaa! Aivan mahtavaa! Tosi myönteistä, kannustavaa ja voimaannuttavaa. Aika riensi! Meillä oli uusi jäsen mukana, eikä edellinenkään uusi ole kovin monta kertaa vielä käynyt. Tuntuu tosi aktiiviselta ja kivalta. Tykkäsin myös nähdä kankaita, jotka olivat omistajiensa mielestä ”epätoivoisia”. Minusta omat epätoivoiset kankaani olivat vielä paljon epätoivoisempia kuin muiden, mutta niin vain niihin tartuttiin ja suurin osa sai uuden omistajan. Jännittävää! Ehkä jonain päiv

keskeneräisiä ompelupöydällä

Kuva
Huomenna on taas Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltailta, jossa teemana on kankaidenvaihtotori. Erityisesti on pyydetty ottamaan mukaan kankaita, jotka itse luokittelisi sarjaan ”epätoivoiset”. Kangasvarastoja penkoessani löysin muutaman keskeneräisen työn (lue: laatikollisen niitä) ja otin muutaman sellaisen takaisin ompelupöydälle. Ehkä niistä jonain päivänä tulee jotain valmista. Ensiksi kuitenkin täysin uusi projekti. Olen varmaan ostanut 15-senttiset vetoketjuja silloin, kun Tytär oli 2-vuotias ja tein hänelle collegekankaisia mekkoja, joiden etukappaleessa oli vetoketju. Aika kauan aikaa sitten. Tein pussukat maailman helpoimmalla tavalla ommella vetoketjupussukka. Taas hämmästelin, miten helposti se käy! Toisaalta näiden ompelemisessa ei ole mitään haastetta: nämä vain valmistetaan ja sillä selvä. Mutta aika kivat pussukat silti: Jotta nämäkin olisivat uniikkikappaleita, valitsin kumpaankin omanlaisensa vuorikankaan. Harmi vain, että valmistuksen tuoksinassa unohd

tilkkulasinaluset ja kuusityynyt

Kuva
Valmiina tänään: haamukuvioiset ”Aavemaiset”-lasinaluset. Kolmessa on tumma reunus (kiitos kankaasta, Lea!) ja kolmessa valkoinen, mustapilkkuinen reunus. Taustakangas on kaikissa samaa, solmuvärjätyn näköistä kelta-oranssia kangasta. Valkoinen reunakaitalekangas on ehkä vanhimpia tilkkupuuvilloja mitä minulla on. En edes muista, milloin olen sen hankkinut. Ehkä jopa 80-luvulla. Valmiina myös: tilkkutyönä toteutettu tyynynpäällinen x 2 Purin hammasta ja ryhdyin ompelemaan tilkkukuusityynynpäällisille taustakappaleita. Tässä niistä yksi: Kiinnitin pellavakankaaseen joulukangaskaitaleen. En halunnut leikata hulpioreunaa pois, koska se oli minusta niin söpö. Eipähän tarvinnut tehdä saumaa, ommella päälle vain. Ensimmäiseen tekemääni takakappaleeseen ompelin napinlävet mielestäni liian kauas reunasta, ja tässä korjasin virheeni. No tässä olikin leveämpi nappikaitale. Sen sijaan, että olisin purkanut jo ompelemani napinläven, ompelin toisen samanlaisen toiseen reunaan. Sitte

tilkkukuusityynyn napituslista.

Kuva
Olipa muuten hienoa, että arvonnan tulos ilahdutti juuri sellaisena päivänä, jolloin ilahdutusta oltiin vailla! (En ole vielä ennättänyt postiin arpajaisvoiton kanssa, mutta pian!) Työt etenevät hitaasti. Tänäänkin on täytynyt esimerkiksi leipoa kakku huomisiin myyjäisiin ja saunoakin piti. Kumpikin kivaa, mutta samaan aikaan ei kyllä ompelutyö onnistu. Jotain sentään. Pengoin sekalaisten nappien purkin ja löysin sieltä juuri sen verran sopivan kokoisia ja värisiä nappeja, että saan napit neljän tyynyn napituslistaan: (Tytär järjesteli löytämäni napit jouluiseksi asetelmaksi lattialle ja otti kuvankin.) Napinlävet on ommeltu ja yksi nappikin on jo kiinni. ' Napinompeluun vinkki: pujota (pitkä) ompelulanka neulaan kaksinkertaisena ja taita se vielä kaksinkerroin. Napin varmaan kiinnittämiseen riittää puolet vähemmän pistoja! Kassikankaisen meikkipussukan viimeistely Sain vetoketjun päähän tulevan lipareen kiinni ja taitelluksi, mutta ompelen sen kyllä ensin käsinpistoilla muotoon

blogiarvonnan voittaja.

Kuva
Tilkunviilaajan 1-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestämäni blogiarvonnan voittaja on Mauno eli kymmenes kommentin jättäjä. Onnea Maunolle! Arvontaan osallistui yhteensä 28 kommentoijaa. Kaikille kommentteja jättäneille suurkiitokset! Palautteenne oli kovin lämmintä ja lempeää ja joulukangasvinkit olivat kekseliäitä ja tervetulleita! Arvoin voittajan Internetin satunnaislukugeneraattorin avulla. Päätin ensin, että ensimmäinen kommentoija olisi numero yksi ja niin edelleen. Sitten annoin generaattorille minimi- ja maksimiarvon, joista se generoi satunnaisesti numeron 10. Kymmenennen kommentin jättäjä voitti siis arvonnan! Suunnitteilla tänään Viimeistelen laukkukankaisen meikkipussin. Pitää enää kiinnittää pari kaitalereunaa käsinpistoin ja ommella vetoketjun päihin jotain siistiä. Toisen varmaan päättelen umpeen kaitaleella, toiseen ompelen kaitalekankaasta lipareen. Näette sitten. Ehkä teen jotain tilkkukuusityynynpäällisille. Leikkasin toissailtana takakappalepaloja. Seuraavaksi

blogiarvonta tänään.

Kuva
Koska Blogger antaa eri päivämäärät kuin Suomessa eletään, odotan alkuiltaan tänään tai peräti huomiseen Suomen aikaa ennen kuin suoritan Tilkunviilaajan 1-vuotisjuhlan kunniaksi järjestämäni blogiarvonnan. Seuraavassa postauksessani odotan voivani julkistaa, kuka voitti Hauhau-vetoketjupussukan ja kivan pinon kankaita! Kassipussukka koossa Kassikankaasta syntyy kuin syntyykin vetoketjullinen meikkipussi. Koska kankaalla on tietty ylös/alas-suunta, jouduin kasaamaan etu- ja takakappaleen kahdesta osasta. Vuorikangas on yhtä kappaletta. Meikkipussissa on päällikappale ja kaksi päätykappaletta. Kappaleet kiinnitetään nurjat puolet yhteen kangaskaitaleiden avulla. Ensiksi huolittelin päätykappaleiden yläreunat kaitaleella. Tikattu päällikappale ja tikkaamaton vuorikappale nurjat puolet vastakkain, kohdistin ensin päätykappaleen alareunan keskikohdan ja päällikappaleen alasauman ja siitä neuloilla kiinnitin nurjat puolet (vuoripuolet) yhteen. Sitten vain kangaskaitale reunaan ja koneella

blogiarvonta/giveaway vielä tänään.

Kuva
Vielä tämän päivän voit osallistua Tilkunviilaajan 1-vuotisjuhlan kunniaksi järjestämääni blogiarvontaan, jossa voittona on kivalla kangasnipulla täytetty Hauhau-vetoketjupussukka. Osallistuaksesi jätä kommentti 2.11.2010 päivättyyn postaukseeni. Anna kommentissa ideoita siihen, mitä joulukankaista voisi ommella täksi jouluksi. Muista antaa jonkinlainen vinkki yhteydenottoon siinä iloisessa tapauksessa, että voitat! Kaikille jo osallistuneille: kiitokset kannustavista kommenteista ja lukuisista jouluisista ideoista! Toivottavasti ehdin toteuttaa edes jokusen ehdotetuista jutuista… Meikkipussi ja laukku Eilen illalla olisi pitänyt tietysti ommella tilkkukuusikuvioisiin tyynyihin takakappaleita. Sen sijaan tein jotain aivan muuta: leikkasin uuden kokoisen (36cm x 31cm) laukun kappaleet hauskasta laukkukuvioisesta kankaasta ja laukulle vielä vuorin ja vanun. (Tästä laukkukuvioisesta kankaasta tein aiemmin tänä vuonna ”Kassikassi”-nimisen kassin. ) Lisäksi aloitin aivan uudenlaisen meikk

PC-laukku – blogiarvonta/giveaway käynnissä

Kuva
Viikonloppu meni mökillä ihanan rauhallisesti! Koneompelutöitä siellä ei voi tehdä, mutta olin kaukaa viisas ja otin mukaan punatulkkukankaisen PC-laukun, jota viimeistelin käsin ompelemalla. Laukku on suunnilleen pohjavaneria vailla valmis: Mökillä kiinnitin vuorin pienillä pistoillla ja ompelin lisäksi pohjaan neljä nappia ”jaloiksi”. Kuvasta ei näköjään saa juuri mitään selvää. Pimeä vuodenaika on hankala! Kuvia ei tahdo millään saada onnistumaan! Kokosin laukkuun vuorin aika monesta palasta, kahta eri kangasta yhdistellen. Siitä tuli aika kivan näköinen: Tilkkuavaimenperä Siis tämä avaimenperä ei ole tilkkuavaimelle, vaan se on tilkuista tehty. Yhdistelin 5cm x 5cm –kokoisia paloja aina neljä yhteen ja ompelin sitten 4x4-blokit yhteen pieneksi ”tyynyksi”. Avainrinkula on uusiokäytössä. En muista, mistä hajonneesta avaimenperästä se on kotoisin. Kokeilin ommella rinkulalenkin tyynyn kulmaan. Luultavasti ompelen seuraavilla kerroilla (mikäli niitä tulee) lenkin tyynyn keskelle. En

tilkkulasinaluset – blogiarvonta/giveaway jatkuu

Kuva
Kissatauluaiheiset lasinaluset olivat mielestäni olleet riittävän kauan aikaa täyden keskeneräisyyden vaiheessa, joten otin ne esiin ja valmistin eilen illalla tikkausta vailla valmiiksi: Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa silitettävää vanua. Arvelin, että silittämällä kiinnitetty vanu pysyisi itsekseen paikallaan kappaleen kääntämisen ajan, jolloin nuppineulojen pistelyn voisi unohtaa. Hiukan kyllä epäilytti, mutta tartuin päättäväisesti toimeen. Kun olin ommellut lasinaluset oikeat puolet vastakkain yhteen (kääntöaukon muistaen), mittasin sisämitan, leikkasin silitettävästä vanusta sopivat neliöt ja silitin vanut kiinni lasinalusten taustakankaaseen. Käytin aika kuumaa rautaa ja välissä silityskangasta. Vanu näytti jäävän kankaaseen kiinni ihan hyvin. Edelleen hieman epäillen ryhdyin kääntämään kappaleita oikeat puolet ulospäin. Kyllä hälvenivät epäilykset! Vanu pysyi moitteettomasti paikallaan ja lisäksi reunat oli paljon helpompi saada suoriksi ja teräviksi. Kääntöaukonkin

blogiarvonta / giveaway !

Kuva
Tilkunviilaaja täyttää tänään vuoden! Juhlistan merkkipäivää blogiarvonnalla / giveawayllä. Voittopakkaus on suunniteltu Tyttären avustuksella ja siihen sisältyy: - Aito ja uniikki Tilkunviilaajan tekemä Hauhau-vetoketjupussukka - Pussukan värityksen innoittamana valitut kangastilkut, joiden koot vaihtelevat pienehköistä kookkaahkoihin. Osallistu blogiarvontaan seuraavasti: - Jätä tähän blogipostaukseeni kommentti, jossa jaat ainakin yhden idean siitä, mitä joulukankaista voisi ommella täksi jouluksi. - Liitä kommenttiisi tieto siitä, miten saan Sinuun yhteyden siinä iloisessa tapauksessa, että voitat blogiarvonnan. Voit osallistua arvontaan 9.11.2010 asti , ja voit osallistua, piditpä blogia tai et. Julistan blogiarvonnan voittajan postauksessani 10.11.2010.

tilkkutöitä ja konetikkausta.

Kuva
Julistan aluksi kahdeksan kappaleen lasinalussarjan valmiiksi. Tässä Viheriäiset-lasinaluset: Tikkaukset kulkevat äksän muotoisesti neliön poikki, neliön ulkoreunoja pitkin ja neliön reunoilla. Näiden, vihreällä tekemieni tikkausten lisäksi neljän tilkun neliön ympäri kulkee vielä kullanvärinen tikkaus. Koska keskitilkuissa lisäksi esiintyy kullanväristä hilettä, näitä voi hyvällä omallatunnolla kutsua vihreän ja kullan sävyisiksi. (Uusi omistaja näyttikin ihan tyytyväiseltä näihin.) Neljäs tilkkukuusi Tilkkukuuset tulivat hyvin nopeasti valmiiksi, mutta niiden tikkaaminen on kestänyt aika kauan. Sain kuitenkin lopulta valmiiksi myös neljännen kuusen tikkaukset: Joka palassa on erilainen tikkaus taustakankaassa. Kuuset on koristeltu saman tyyppisesti, mutta tietenkin jokainen kuusi on yksilö. Nyt täytyisi rakentaa tyynyille takakappaleet nappilistoineen (en harrasta vetoketjuja tyynyissä). Kenties tylsintä mahdollista tilkkutöihin liittyvää ompelemista. Kaksi PC-laukkua Olen aiemmin p

tärkeitä hankintoja.

Kuva
Eilen illalla oli jälleen Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltailta. Aivan mahtavaa! Normaalien kiltailtakuvioiden lisäksi meillä oli erikoisteemana laukut. Syyrinkiläiset olivat tuoneet paljon erilaisia laukkuja näytille ja vierailevana tähtenä oli Tilkkutarhan Minna, joka esitteli laukkuihin sopivia materiaaleja ja sulkijoita ja houkuttelevia laukkuaiheisia kirjoja ja lehtiä. Aikamoinen hulina ja hurmos vallitsi kokoustilassamme! En pystynyt vastustamaan kangaspinojen houkutusta, ja myös ompelukirjavalikoimani karttui yhdellä japanilaisella laukkukirjalla. Järkevinä hankintoina pidän haihtuvaväristä tussia (epäilen, että nykyisestäni on tussiaine loppumaisillaan eli se vaikuttaa vähän liiankin nopeasti haihtuvalta) ja silitettävää huopaa (vai vanua). Ihmettelen edelleen, miten jotkut meistä ihmisistä (esimerkiksi minä itse) niin kiinnostuvatkin kankaista! Suurin osa meistä hypisteli kangaspinoja – oli pakko pidellä niitä. Melkein kaikkia alkoi joku kankaista kutsua. Itse yritin py

tilkkutyökuusen koristelua.

Kuva
Sain mielestäni kivan idean tyynynpäälliseen tilkkutyönä toteuttamani kuusen koristetikkaukseen, ja idea perustuu sattumaan. Näytin valmista tilkkukuusta Tyttärelle ja esittelin, että tällaista kultalankaa olen ajatellut käyttää koristeena, näin (laittelin lankaa huolellisesti kolmioiden reunoja pitkin). Tytär kielteli ja sanoi, että langan pitäisi näyttää enemmän siltä, että se on kuusen koristeena. Sekoitin huolellisia linjoja vähän ja huomasimme kumpikin, että langan pää oli löyhällä sykeröllä kuusen latvan kohdalla. Ja siinä se oli! Kuuseen tarvittiin laitellun latvatähden sijaan löyhä kultalankasykerö: Eivätkä kultalankakoristeet saa seurata tilkkujen rajoja orjallisesti. Nyt kyllä huomasin, että ehkä olisin voinut ensin tikata siksak-ompeleen kuusen ulkoreunojen ympäri ja sitten vasta keskittyä kultalankakoristeluun. Mutta ei voi mitään! Innostuin niin tästä ideasta, että pakko oli heti päästä kokeilemaan sitä! Käyttämäni kultalanka on jotain virkkaus- tai neulelankaa, ja minulla

tyynynpäällisiä tilkkutyönä.

Kuva
Sentään viisastuin tehtyäni saman ompeluvirheen kaksi kertaa ja olen onnistunut kokoamaan muut kolme kuusikuvioista tyynynpäällistä kertaompelulla. Rehellisyyden nimissä paljastan, että jouduin jatkamaan paria palaa, koska ne eivät olleetkaan tarpeeksi pitkiä/leveitä. Ja tässä työssä ompelin kertaalleen jatkopalan nurja nurjaa vasten, eli saumanvara olisi tullut päällisen oikealle puolelle. Pääsin siis purkamisen makuun tälläkin kertaa. Onneksi sauma oli hyvin lyhyt. Tyynynpäällisten etukappaleet ovat koossa ja tässä yksityiskohta yhdestä: Valmiit tilkkulasinaluset Vihreä-kultasävyiset tilkkulasinaluset ovat teknisesti valmiit, mutta minua askarruttaa vielä, pitäisikö niihin lisätä kultalankatikkausta. En vielä luokittele tätä vihreä-kultasävyistä nippua valmiiksi, mutta muffinssikuvioiset tilkkulasinaluset sen sijaan ovat valmiit: Näiden nimeksi valikoitui ”Makuiset”. Nipussa on kuusi lasinalusta. Juuri nyt tilkkulasinalusia on tekeillä kaksi settiä, ja minun pitäisi myös tehdä kuu