Tekstit

j niin kuin jäännöspala.

Kuva
Tilkkuharrastusta aloittaessani minulla ei oikeastaan ollut tilkkuja tai jäännöspaloja, kankaita vain. Tilanne on tänään totisesti erilainen! Olen esimerkiksi joutunut vähän miettimään, miten säilytän jäännöspalani. ”Pitkiä kankaitani” eli tyypillisesti fat quarter –kokoisia paloja säilytän vaikkapa kaapin päällä. (Nämä eivät ole jäännöspaloja.) Ennen kuin kerron omasta jäännöspalojen säilytysjärjestelmästäni, jaan muiden viisautta. Tein lyhyen tutkimuksen ja löysin englanninkielisen ”tilkkujengin” sivustolta pari vinkkiä jäännöspalojen säilyttämiseen. Vaihtoehtoja säilyttämiseen: Samanväriset tilkut keskenään. Säilytys koon perusteella. Jos vaikka tarvitsee tietyn kokoisia paloja, tällaisesta systeemistä löytää helposti sopivat vaihtoehdot. Eri suunnittelijoiden kangaspalat erikseen, varsinkin jos itselle on kertynyt paljon tietyn suunnittelijan kankaita. Jos teet työt suunnittelijoittain, tämä on tietysti hyvä systeemi. Leikkaa jäännöspalat tarvitsemasi kokoisiksi tilkuik

i niin kuin ihanimmat.

Kuva
Eilisessä postauksessa tuli selväksi, että olen kangashullu. Esittelen nyt valikoiman ihanimpia kankaitani. Toistan Tyttären ideaa vuodelta 2015, jolloin esittelin yhdeksän lempikangastani. Nyt minulla on kuitenkin uudet suosikit. Oikean alakulman kukallinen kangas oli viimeisimmällä ihanuuslistallani, mutta muut ovat ihan eri kankaat kuin viimeksi. Minulla on ollut suurin osa näistä jo kauan, joten top 6 –listan uudistuminen kielii häilyvästä maustani. Katse ei tällä kertaa osunut edellisen top-listan parhauskankaaseen, joten se ei ole tällä listallani. Jos olisin sen huomannut, se olisi yhä mukana. (Minulla on edelleen sama pala jäljellä. Miten raaskisin ikinä leikata siitä palaakaan?!)

h niin kuin hullu.

Kuva
Olen suunnilleen kolmella tavalla hullu: kangas- ja tilkkuhullu, ja lisäksi teen ihan hulluja asioita. Kangashullu. En yleensä voi vastustaa kankaiden seireenikutsuja. Satun vielä asumaan Helsingissä, mistä ei löydy kunnollista puuvillakangaskauppaa, joten tartun taatusti kangaspakkaan ja –nyyttiin sellaisen nähdessäni. Tilkkuhullu. Tilkkutyöt ovat vieneet mukanaan! Kun yhden tilkkupeiton saan pinnaksi asti valmiiksi, seuraavan idea kuplii jo mielessä. Tai aikaisemminkin jo! Minulla taitaa olla tekeillä keskimäärin neljä tilkkupeittoa kerrallaan. Ja ne hullutukset: on esimerkiksi aivan hullua ommella minipieniä jäännöspaloja yhteen, kun kaapit ovat pullollaan pitkiä kankaita – toinen toistaan ihanampia! Jos tekisinkin minipienistä jäännöspaloista kunnolla isoja töitä, kuten vaikka ”Sisäinen villapaita” –tilkkupeitto on, mutta kun teen pienistä paloista yleensä pieniä juttuja ja joskus suorastaan minipienen työn, kuten tämä Cecilia -vetoketjupussukka! Ei mitään järkeä! Tilkuist

g niin kuin gekko.

Kuva
Gekkoja juoksenteli ”Iloinen yllätys” –tilkkupeiton pinnalla, kun sain sen valmiiksi vuonna 2012. Töölön Tilkkupajan Soile oli vasta hiljattain käynnistänyt tikkauspalveluliikkeensä ja erehtyi lupaamaan peittoon nuo kuviot. Kuuleman mukaan kone tikkasi gekkojen varpaita hitaasti ja kauan. Siksi gekkokuvioinen tikkausmalli ei enää taida olla asiakkaiden valittavissa. Pääsin kuitenkin lempiaiheeseeni eli tikkauspalveluun. En tiedä, kuinka tulisin enää toimeen ilman Soilen palvelua! Juuri viime maanantaina vein tikattavaksi kaksi tilkkutyötä - ison puna-valkoisen, johon tein improvisoimalla kaariblokkeja sekä pienen työn, jonka tein Elizabeth Hartmanin Fancy Forest -kaavalla. Hei, palaan gekkokuvioin tikattuun tilkkupeitosta kerron vielä, että ompelin sen joutuisasti valmistuvista tilkkublokeista, joiden ohje on tässä. Tykkään edelleen siitä, miten blokissa pienistä scrappy-palasista koottu kaitale lohkaisee tilkkuneliön. Tilkkublokit miellyttivät silmääni, mutta en mielt

f niin kuin Fiksu.

Kuva
Fiksu on uusin tilkkupussukkani. Sen valmistujaiskuvat sopivat julkaistaviksi tänään, sillä siinä on isänmaallisesti sinistä ja valkoista väriä. Tietysti paria muutakin väriä mukana! Harkitsin tälle isänmaallisempaa nimeä, esimerkiksi Finlandiaa tai Fennomaanista, mutta ne tuntuivat liian vakavamielisiltä kepeältä näyttävälle pussukkatuotteelle. Fiksu -vetoketjupussukan mitat ovat seuraavat: Leveys ylhäältä noin 23 cm Korkeus noin 14 cm Pohjan leveys noin 8 cm. Ompelin pussukkaan pitkän kantolenkin, joten se on Street-mallistoa. Se avautuu hyvin, mutta ei silti ole Avoin-mallistoa. Tilkkupinnat on tikattu kiinni paitsi tikkausvanuun, myös palaseen collegejerseytä. Näin syntyy topakka tilkkupussukka. Tilkkujen tie Fiksu -pussukaksi kesti aikansa. Ompelin kissankuvakeskustaisen blokin paperiompeluna kesähuvilalla heinäkuussa. Blokki osui käteen marraskuun alussa ja sai ympärilleen tilkkuja, kunnes koossa oli pussukan verran pintaa. Spiraalitikkaukset viimei

e niin kuin ehtiminen.

Kuva
Kirjoitanpa ehtimisestä, koska niin moni on viime aikoina kysynyt, miten ehdin tehdä näin paljon. No, paljon ja paljon! Mutta tässä kolme salaista asettani. 1. Vähitellen. Olen siinä onnellisessa asemassa, ettei minun enää tarvitse ompelutuokioni jälkeen korjata konetta tai tykötarpeita pois näkyvistä. Mikäli tarvitsisi, niin esimerkiksi viime lauantaipäivän aikana olisin ehtinyt ommella ehkä yhden sauman. Kävi nimittäin niin, että siirryin puolen päivän aikaan hetkeksi ompelemaan. Ehdin neljän minuutin aikana noukkia sommittelulattialta pussukan vuoripalat ja ommella kaksi saumaa, kun Mies tuli hakemaan minut kauppareissulle. Kauppareissu oli hyödyllinen ja sain kohtuullisesti liikuntaa (koska teimme matkan jalan), mutta silti! Neljä minuuttia. Kauppareissun jälkeen minulla oli 20 minuutin tauko ennen ruuanlaiton aloittamista. Ehdin ommella ruhtinaalliset kuusi minuuttia ennen kuin puhelin soi ja ryyppäydyin viidentoista minuutin keskusteluun. Rehellisyyden nimissä mainitt

d niin kuin data.

Kuva
Seuraava paljastus saattaa järkyttää osaa lukijoista. Olen innostunut datasta ja tilastoinnista sen verran, että luetteloin mielelläni. Lukijani ehkä muistavat minun tekevän tilkkuvuoden yhteenvetoja joulukuun viimeisen päivän kunniaksi - vaikkapa tämän vuodelta 2015 - mutta nyt olen mennyt astetta edemmäs ja olen valmis tekemään lähes kaikenkattavia yhteenvetoja. Luetteloin nimittäin kaikki blogissa esittelemäni valmiit ompelukset alkaen marraskuusta 2009. Minulla on yli 320 rivin Excel-tiedosto, jossa näkyy jokaisen työn tyyppi, valmistumisvuosi ja nimi. Ryhdyin tehtävään vain saadakseni selvyyden, toistanko itseäni tilkkutöitä nimetessäni. Selvisi, että samannimisiä töitä on kuin onkin muutama, mutta uusia ei tule enää! Taulukkoon kokoamastani datasta oli helppo selvittää luotettavasti, moniko tilkkutöideni nimi alkaa d-kirjaimella. Niitä on kolme: Dannebrog- ja Diana-pussukka ja Doranne-tilkkulaukku. Dannebrog on puna-valkoinen kuten Tanskan lippu - siitä nimi. Di