Tekstit

miksi tilkkukilta on hyvä juttu.

Kuva
Eilen oli taas Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltailta. Meitä oli paikalla reilut kymmenen kiltalaista ja erikoisteemana oli kankaanvaihto. Kiltailtojemme moninaiset erikoisteemat ovat yksi syy, miksi tilkkukilta on niin mainio juttu. Kankaanvaihdon lisäksi meillä on esitelty toisaalta ihania, toisaalta hirveitä kankaita; olemme kokeilleet kaakelipainantaa; ja olemme jakaneet vinkkejä parhaista tilkkutyökaluista, parhaista nikseistä ja parhaista tilkkukirjoista. Erikoisin aktiviteetti olivat japanilaisella paperilla päällystetyt koristemunat. Tein silloin kotiimme maailman hienoimmat pääsiäiskoristeet. Jostain syystä aika harva oli eilen ehtinyt/muistanut valmistautua niin, että kankaita olisi ollut mukana vaihdettavaksi asti. Minulla esimerkiksi ei ollut kankaita mukana kiltailtaan saapuessani, mutta hyvitin asian ostamalla (en vaihtamalla) muutaman kiinnostavan kankaan. Tässä on muutama joulukangastilkku ja myös minulle niin eksoottisia yksivärisiä! Olipa ihanat hankinnat!

120 hirsimökin puolikasta.

Kuva
Ostin aika hiljattain ihanan kangaskaitalerullan eli Elizabeth Hartmanin kokoaman Paintbox Solids -valikoiman Kona-puuvilloja. Koska rullan muovikääre oli päässyt vahingoittumaan, sain avatuksi koko paketin sen sijaan että olisin hillonnut kankaita ihailtavina hyllyllä (niin kuin yleensä teen). Mistähän sain päähäni tällaisen blokki-idean? En muista, mutta yllättävän nopeasti olin tehnyt tarpeeksi näitä hirsimökkiblokin puolikkaita, että sain peittokokoisen tilkkupinnan kasaan. Tämä kuva oli vain räiskäisy, jonka avulla tutkisin, onko sommitelmani paras mahdollinen. Mitä tein? Vilkaisin kuvaa ja totesin, että ihan ookoo, ommellaan kokoon. Tässä kuvassa blokit ovat valmiina riveinä. Saumat pitää silittää ja sitten voin ommella rivit kiinni toisiinsa. Tilkkupinta on pian valmis! Olin muuten päättänyt tehdä peitostani kooltaan 10 blokkia x 13 blokkia. Laskin huolellisesti, että olin tehnyt juuri oikean määrän tilkkublokkeja. Latoessani blokkeja design-lattialleni totesin

Hurmaa-tilkkupussukka.

Kuva
Ompelin yhteen ruskea- ja vihreäsävyisiä kangastilkkuja ja kokosin niistä tilkkupussukan, jolle annoin nimeksi Hurmaa. Hurmaa -nimi lähti kehittymään kirjavan hevosen kuvasta pussukan toisella puolella. Ilmiselvästi hevosen kuvasta tulee mieleen ”Hummani hei”. Olisin nimennyt pussukkani niin, jos olisin varma, etten ole jo kertaalleen käyttänyt tuota nimeä. En ole itseäni omaperäisempi koko ajan. Sana ”humma” toi seuraavaksi mieleen sanan ”hurma”. Se ei tuntunut aluksi sopivalta, mutta sitten katseeni osui harmaasävyiseen tilkkuun ja yhdistin sanat ”hurma” ja ”harmaa”. Hurmaa -tilkkupussukan mitat ovat seuraavat: Leveys ylhäältä noin 26 cm Korkeus noin 19 cm Pohjan leveys noin 7 cm. Pussukassa on kummassakin sivussa lyhyeheköt sivulenksut. Kiinnitin vetoketjun Open Wide Zippered Pouch -ohjeen mukaisesti, joten Hurmaa -pussukka on Avoin-malliston uusin edustaja. Tilkkupinnan alla on tikkausvanu- ja collegejerseykerros. Vuori on vaaleaa kuin kahvijäätelö.

punaista pussukkaa.

Kuva
Punainen vetoaa ihmissilmään, ainakin jos Instagramissa julkaisemieni kuvien suosittuudesta voi vetää johtopäätöksiä. Julkaisemani kuvat punaisista tilkkujutuista saavat aina enemmän tykkäyksiä kuin muut. Nyt seuraa siis silmään vetoava tilkkupussukka, jonka nimikin on punasävyinen eli Punatulkku. Punatulkku -nimi tuntuu hieman hoopolta, kun pussukan kyljestä kurkistaa ilmiselviä possuja, mutta asiaa ei voi auttaa. Nimi putkahti mieleen eikä muuta nimeä voi enää ajatellakaan. Punatulkku -tilkkupussukan (onpa hauska sanayhdistelmä) värit ovat tosiaan mehevät! Hyvä, että tajusin tehdä tällaisenkin. Soile antoi jokin aika sitten minulle muutaman jäännospalansa. Ne olivat aika isoja, mutta hassusti kaarevareunaisia. Ylitin odotukseni ja osasin yhdistää kummalliset muodot järkevästi niin, että sain pussukan vuorikappaleen kokoiset suorakaiteet. Niistä tein tähän vuorikappaleet. Raaskin käyttää ihanan tilkun Tula Pinkin hehkeänpunaista kangasta sisätaskuksi. Punatulkku-

sinisävyinen vetoketjupussukka.

Kuva
Valmistin tekemistäni tilkkupinnoista myös sinisävyisen vetoketjupussukan, jolle annoin nimeksi Hei, hirsimökki. Pussukan toisella puolella on keskeisessä roolissa hirsimökkiblokki, jonka sain vuosia sitten joltain Syyringin tilkkuystävistäni. Olisin voinut käyttää tilkkublokin myös johonkin muuhun projektiin, mutta oli helpompaa jatkaa sitä pussukan kokoon ja valmistaa siitä tuote kuin olisi ollut ommella vaikka 199 blokkia lisää ja ommellakin tilkkupeitto. Otin pussukan yhtenä päivänä mukaan töihin ja pistäydyin keskipäivällä sen kanssa ulkona. Se suostui mielellään malliksi, kun oli aurinkoistakin. Hei, hirsimökki -tilkkupussukassa on yksinkertainen sisusta. En ommellut tähän edes sisätaskua, vaan pelkän vuorin. Vuorikangas on sintsiä, joka löytyi lähes sokkona ostamastamme 30 kilon kangaserästä viime vuoden huhtikuussa. Paketoin Soilen kanssa kankaista pienempiä myyntipaketteja, mutta otin siitä myös itselleni pari juttua. Tämä kangas oli yksi niistä. Tällä p

1950- vai 1960-lukua?

Kuva
Vai ei 1950- eikä 1960-lukua? Ompelin tikkaamani tilkkupinnan vetoketjupussukaksi ja näytin Miehelle, jonka mielestä se näytti 50-lukulaiselta. Tyttären mielestä siinä on paremminkin 1960-luvun tunnelmaa. Mies ehti ensin, joten nimesin pussukan hänen innoittamanaan: sen nimi on Fiftari. Olin joskus tehnyt ryppysyheröjutun samasta 1970-luvun kankaasta ja keksin sen osaksi tätä tilkkupintaa. Vihreän vetoketjun innoittamana ompelin pussukkaan vihreäkuvioisen vuorin. Vuorikangas ainakin on 1970-luvulta – se on pala entistä pussilakanaa. Violetti-valkopallokuvioinen kuosi on Pink Panther –aiheista kangasta. Taas yksi sellainen kuosi, jota ostin aikoinaan aivan liian pienen palan. Miten sitä ei koskaan etukäteen tiedä? Olen ostanut melkomoisia määriä oikein kivoja kankaita ja niitä ei sitten olekaan kulunut odotetulla tavalla. Toisaalta joku ostaessa yhdentekevältä tai semi-kivalta vaikuttanut kangas muodostuukin ihan lempijutuksi. Fiftari-vetoketjupussukan strate

kissoja ja koiria.

Kuva
Nyt ei ole kyse englanninkielisestä sanonnasta ”sataa kissoja ja koiria,” vaan tietenkin vetoketjupussukan kuvioista. Ompelin viikonloppuna tilkkupussukan, jolle annoin nimeksi Kissat ja koirat. Kuvaa ei tarvitse katsoa edes kovin tarkkaan, niin jo ymmärtää, mistä keksin tällaisen nimen. Oikeastaan pussukan nimi voisi olla myös ”Eläimellinen” tai ”Kissoja ja muita eläimiä” tai kirjallisia viittauksia sisältävä ”Eläinten vallankumous”. Oho! Sepä olisikin ollut aika hauska nimi, ja nyt harmittaa, kun keksin sen vasta äsken. Hei, minäpä vaihdan tälle uuden nimen. Olkoon pussukan nimi tästedes ”Eläinten vallankumous”. Paraatipuolella on pari kissatilkkua, koiratilkku sekä perhonen ja pari kalaa. Pussukan toisella puolella näkyy lisäksi possuja ja sammakoita. Ne eivät näy kovin hyvin tässä kuvassa, sillä ne jäävät aivan vasempaan laitaan. Nämä possut näyttävät ystävällisiltä ja herttaisilta. Ne eivät varmasti ryhtyisi vallanhimoisiksi vallankumouksessakaan, vaan niiden miele