Tilkunviilaaja

Toisinaan olen olevinani näppärä ja järkeilen, miten esimerkiksi yhdistellä tilkkuja tai blokin palasia nokkelammin toisiinsa. Taas sorruin tähän – ja vieläpä siinä vaiheessa, kun olin vihdoinkin ompelemassa vihoviimeisiä saumoja vihoviimeisiin mielenkiintoisiin tilkkublokkeihini! Ompelin MONTA palaa yhteen tällä tavalla: Teidän silmänne näkevät varmasti oitis, ettei tällainen toimi. Itse huomasin ongelman vasta silitysrautaa käyttäessäni. Ei auttanut kuin purkaa MONTA saumaa ja ommella uudestaan. Tilkkutöihin menee tovi jos toinenkin, ja aikaa saa kulumaan vielä enemmän, kun ompelee väärin. Ja vielä sitäkin enemmän, kun ompelee ensin väärin ja sitten toisella tavalla väärin: Olen niin tottunut typeryyksiini, etten edes sadatellut. Tyynesti vain purin ompeleet vielä kerran ja ompelin todellakin viimeisen tällaisen blokin kokoon oikein. Sitten pääsinkin sommittelemaan tilkkupinnan keskiosaa, jonka timanttikuviot ovat tummia. Nopeasti kyhäämäni esittelysommitel

Koin joka päivä eiliseen asti huonoa omaatuntoa nähdessäni ompelupöydän viereisellä tasolla kaksi pinoa mielenkiintoisia tilkkublokkeja. Laskin ne taas kerran ja määrittelin, minkä kokoisen tilkkupinnan niistä saisi. Lopputulos: ei vielä oikein minkäänlaista, mutta jos tekisin noin16 lisäblokkia, syntyisi peitto. Olin vähän haaveillut, että tilkkupinnan keskiössä olisi neljän blokin yhdistelmiä, joiden keskelle muodostuu tumma neliö – ja sen ympärillä neljän blokin yhdistelmiä, joissa neliö olisi vaalea. Luovuin ajatuksesta, koska blokkeja pitäisi tehdä vielä paljon useampia lisää, enkä jaksa enää! Niinpä tummakeskustaisten jättiblokkien ympärille tulee vain yksittäiset mielenkiintoiset tilkkublokit. Asettelin osan valmiista blokeista melkein summamutikassa lattialle kuvausta varten ja haa, huomasin varmaan ensimmäistä kertaa (tai sitten olen huomannut, mutta täysin unohtanut), että olin tehnyt virheellisiä blokkeja: Yhdessä tilkkublokissa pitäisi kaikkien tummien ja ka

Mahtavaa, että tekemäni tilkkujutut pääsevät käymään monenlaisissa paikoissa! Narnia-vetoketjupussukka vietti joululomaa Alpeilla. Kylän suuntaan sillä oli tällaiset näköalat: Ilmeisesti sen parvekkeelta avautuu puolestaan näin upea näköala: Siinä se katselee maisemia ja on tyytyväinen päästyään meidän vinttivarastosta pois, tositoimiin. Vetoketjupussukka tykkää siitä, että sitä käytetään! (Ja minä tietysti tykkään siitä vielä enemmän - muutenhan työni olisi ihan turhanpäiväistä!)

Sain tehdyksi myös taustakankaan taaperon tilkkupeittoon! Käytin siihen ensinnäkin varta vasten tätä peittoa varten ostamaani kivaa traktorikuvioista kangasta, jota ei tietenkään ollut niin paljon, että se olisi yksin riittänyt. Mitä kirjoitinkaan taustakappaleesta aiemmassa postauksessani? No näin: "en missään tapauksessa joudu kokoamaan taustakappaletta pienistä paloista". Ja hah: Aika pieniltä paloilta näyttävät! Eikä tämä taustakappaleen poikki kulkeva raitakaan ole ihan jättimäisistä paloista koottu: Suurin osa taustakappaleesta on silti traktorikangasta ja käytin sitä jopa täysleveänä. Aika kiva, raikas tunnelma vallitsee täällä taaperon tilkkupeiton taustapuolellakin! Taisin noukkia kankaita tähän peittoon jo kesällä. Ne oleilivat yhden kaapin päällä ehkä puolisen vuotta, ennen kuin päätin, millaisen mallin toteutan. Työhön ryhtyminen kesti minulta siis paljon kauemmin kuin toteutus. Tyypillistä! Seuraavaan työhön taidan käyttää sellaista Marim

Tänä samaisena päivänä viisi vuotta sitten tunnustin aloittaneeni uuden projektin (tilkkupussukka, mikäs muukaan), vaikka muitakin töitä oli vaiheessa. En siis ole kehittynyt lainkaan noista ajoista.  Voi ei! Neljä vuotta sitten kirjoittamani blogipostaus toi taas mieleeni epäonnistuneen tilkkulaukun. Kerron tässä postauksessa väkertäväni laukkua parastaikaa. Siitä ei tullut niin yhtään minkäänlaista! Ihan tyhmä! Kas, näihin aikoihin vuonna 2012 ompelin myös lapsekasta peittoa. Vauvanpeiton kokoinen tilkkutyö oli tekeillä Helsingin tilkkukilta Syyringin ”Lapsettaa” –näyttelyyn. Pehmeää ja possunpunaa -tilkkupeitto oli näytteillä samana vuonna myös FinnQuiltin kansallisessa tilkkutyönäyttelyssä. Kaksi vuotta sitten minulla oli kiire. Olin päättänyt tehdä tilkkupeiton lahjaksi kahdelle vanhalle ystävälleni, joten valitsin joutuisasti valmistuvan mallin. Silti jouduin työskentelemään tosi uutterasti, että peitto valmistui ajoissa. Vanhat ystävät –tilkkupeitto näytti valmiin

Onnistuin vaativassa tehtävässä (haha, minulle vaativa!) eli ompelin neliöt tietyssä järjestyksessä riveiksi ja sain rivitkin vielä ommelluksi kokoon niin kuin piti. Viidessä keskimmäisessä sarakkeessa joka toinen neliö on applikoidulla ympyrällä somistettu. Valitsin ympyröihin niin paljon esittäviä kankaita kuin suinkin. Kuviot ovat esimerkiksi koiria, possuja, pöllöjä, kaloja, autoja ja haamuja. Reunimmaisissa sarakkeissa on vain neliöitä. Olin tekemässä peiton ylä- ja alareunaan vielä vajaakorkuiset rivit, mutta huomasin peiton olevan ihan hyvän kokoinen näinkin. (Nyt en muista tarkkaa mittaa, koska mittasin sen eilen, mutta kuvasta ehkä näkee, että pinta on mittasuhteiltaan ok.) Ulkona taisi riittää valo vähän liiankin hyvin, kun kuvat tulivat perin vaaleat! Kokoan parastaikaa peittoon taustakappaletta. Ostamani hauska traktorikuvioinen kangas ei tietenkään riitä taustakankaaksi sellaisenaan, vaan joudun jälleen jatkamaan sitä eri tavoin. Olen jo ommellut tilkkur

Ympyrät on leikattu, alumiinifolion ja pahvimallineen avulla kätevästi preparoitu ja sen jälkeen applikoitu. Vielä olen löytänyt ympyröiden taustakankaisiin jotenkin sointuvia kuoseja, joista olen leikannut kangasneliöitä. Ja nyt ovat kaikki ympyrärivit valmiit ja neljä niistä on vielä ommeltu pariksi: (No onpa jotenkin masentavat sävyt. Sen siitä saa, kun kuvaa talvisaikaan sisällä.) Tiedän, ettei malli vaadi erityistä taitavuutta, mutta on tässä vierähtänyt jo tovi jos toinenkin. Melkein suurin työ oli etsiä esiin tarpeeksi monta erilaista lapselle sopivaa kuviokangasta. Kissakankaita oli paljon, mutta päätin suosia muita kuvioita. Tällainen on työtilani: Leikkaan, sommittelen ja säilytän vaiheessa olevia tilkkutöitä alustalla, jota muu perhe kutsuu arkisesti makuuhuoneen lattiaksi. Tilkkupinta on sopivan leveä, mutta ei aivan tarpeeksi korkea, vaan leikkaan vielä muutaman suorakaiteen peiton ylä- ja alariviksi. (Sopivaan korkeuteen ei vaadita kahta kokonaista neliöri

Ikävä työ on siis tehtynä! Leikkasin ja ompelin Kuusten kuiske -tilkkupeittoo n keppikujan. Aplodeja minulle! Peiton ei tarvinnutkaan odottaa keppikujaa kuin heinäkuusta 2014 asti. Tässä peitto odottaa, että se ripustettaisiin seinälle. Vihdoinkin! Kun olen päässyt viimeistelytöissä hyvään vauhtiin, mitähän viimeistelyä seuraavaksi harrastaisin? Tekisinkö esimerkiksi palapelikuvioisen tilkkutyöni valmiiksi? Vai puuttuvat mielenkiintoiset tilkkublokit jalokivihohtoiseen tilkkutyöhöni ? Itseni tuntien aloitan jonkun ihan uuden jutun.

Sain traktorinjälkiä muistuttavista tilkkublokeista kokoamani peiton Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelusta jo lokakuussa, mutta se joutui odottamaan reunakanttausta tähän saakka. Nyt voin kuitenkin esitellä teille valmiin Massey Ferguson -tilkkupeiton: Olin mielessäni koko ajan ajatellut, että Massey Ferguson -tilkkupeittoni olisi kuvassa näkyvästi oikein päin - että peiton alareuna olisi kuvan alareunassa näkyvä reuna. Jotain kuitenkin tapahtui, ja tälläsin nimilapun kuvan mukaiseen yläreunaan. Kohtalo on siis määrännyt, että tässä peitossa vaaleampia blokkeja onkin ala- eikä yläreunassa. En rupea purkamaan ja kiinnittämään nimilappua uudelleen. Onneksi peiton taustapuoli näyttää "ylösalaisinkin" hyvältä. Vai pitäisikö sanoa "valitettavasti"? Ehkä olisin huomannut erheeni, jos taustakappalekankaassa olisi ollut selkeä ylös-alas-suunta. Ylä- tai alareunalla ei tietysti ole silloin väliä, kun peitto on käytössä. Suunta merkitsee eniten silloin, ku

Sy sött av stuvbitar, Alice Butcher & Ginny Farquhar, Ica Bokförlag 2009. 128 sivua. Kirjoittajat antavat vinkkejä juttuihin, joita voi ommella tilkuista. He ovat jaotelleet kirjan alueisiin "Kotiin," "Laukut ja pussukat," "Nyt juhlitaan," ja "Muistoja". Kirjassa on ohjeet esimerkiksi pehmokoiran, viirinauhan, esiliinojen ja repun ompelemiseen. En tutkinut, millaisia ohjeet ovat, sillä en halua toteuttaa yhtään kirjan ideaa. Kuvat näyttävät nimittäin juuri ikävän vanhanaikaisilta. Minun on vaikea uskoa, että kuvat olisivat todella vain viitisen vuotta vanhat. Minulla on tätä vanhempia kirjoja, joiden kuvat näyttävät edelleen ajankohtaisilta, mutta tämä huokuu väsähtänyttä mennyttä aikaa. Ehkä kirjoittajat ovat luonnostaan vanhanaikaisen oloisia? Tai sitten kirja on oikeasti toteutettu toistakymmentä vuotta sitten, tai 1990-luvulla! ja kustantaja on suostunut toteuttamaan sen vasta nyttemmin? Lisäksi minua harmittaa, että tilkkujut

Vuoden kolmas valmistunut on tilkuista ompelemani vetoketjupussukka nimeltä Saa hengittää. Nimeä mietin useita minuutteja. Lopulta ymmärsin, että pussukassa on punaista ja vihreää väriä, kuin liikennevaloissa. Jos olisin nimennyt pussukan liikennevalojen mukaan, mieleen tulisivat hyvin erilaiset vihreä ja punainen, joten se ei käynyt. Missä muualla on kyse siitä, että odotetaan tai mennään? Siitä tuli mieleen röntgenissä kehotus "Hengittämättä! Saa hengittää." Käytin pussukkaan osan merkillisestä tilkkukuvasta, jonka tein Syyringin järjestämällä ja Maija Brummerin ohjaamalla kurssilla. Halusin tehdä tilkuista pionin ja minulla oli valokuvakin mallina, mutta epäonnistuin surkeasti. Ehkä kuvasta olisi kovalla työstämisellä tullut jonkunlainen, mutta tuo tekniikka ei tuntunut olevan minua varten, joten en halunnut nähdä vaivaa. Sen sijaan leikkasin päkäleestäni pari palaa tähän pussukkaan. Noukin jäännöspalalaatikostani palojen väreihin jotenkin sopivia tilkkuja,

Otin valkoisen keittiöpyyhkeen ja koristelin sen toisen lyhyen reunan nurjalta puolelta Marimekon kuviokankaasta leikkaamallani suikaleella. (10cm leveä, taitoin pitkiltä reunoilta noin sentin nurjalle.) Solmiamisnauha: Leikkasin samasta kuviokankaasta 10 cm leveää kaitaletta ja ompelin kaitaleita lyhyistä päistään yhteen niin kauan, että käsissä oli noin 240 cm pitkä pätkä. Kummassakin päässä oli hulpioreuna. Taitoin pitkiltä reunoilta silittämällä noin sentin nurjalle ja silitin sitten kaitaleen keskeltä taittaen. Ompelin pitkältä reunalta puolikkaat yhteen. Itse essu: Taitoin koristelemani pyyheliinan kahtia nurja puoli sisäänpäin, mutta en keskeltä, vaan niin, että koristelemani reuna jäi pidemmäksi. Siksi koristelu on pyyheliinan nurjalla puolella. Silitin taitteen ja ompelin solmiamisnauhan siihen kiinni. Suoralinjainen, kätevä essu oli valmis. Koska koristekaitaleessa on jotain ihme syötäviä, aioin antaa tälle nimeksi ”Etelän hetelmät,” mutta kun oikeasti osaan lausua

Ompelin eilen niin nopeasti kuin pystyin, mutta pussukka ei vain valmistunut ennen kuin piti ryhtyä viettämään uutta vuotta. Tänään sen viimeistelin ja nyt on mahtava fiilis, kun vuosi alkaa heti uuden vetoketjupussukan esittelyllä. Tässä Iltojen kimallus –tilkkupussukka: Toinen puoli on tätäkin sinertävämpi: Käytin muutama päivä sitten jäännöspalalaatikosta löytämäni, Milla Magia –pussukkaa varten kokoamani tilkkupinnan tähän mahdollisimman tarkoin kokonaan. Pussukasta tuli mitoiltaan siis seuraavanlainen:  25-senttinen vetoketju   Leveys ylhäältä noin 31 cm   Korkeus noin 17,5 cm   Pohjan leveys noin 6 cm   Kantolenksu ommeltu 6 cm leveästä, 43 cm pitkästä kaitaleesta. Iltojen kimallus –vetoketjupussukka on Street-mallistoa ja siihen liikeni vielä Tilkunviilaaja-kangasmerkkikin. (Ei, en vieläkään ole saanut aikaiseksi tilata lisää merkkejä. Voi minua!) Täydensin löytämääni tilkkupintaa parilla sinisävyisellä kaitaleella ja sain käytetyksi tähän pari farkk