Tilkunviilaaja

Ompelin Maikin tilkkujen “Jotain valmiiksi joka kuukausi –hössötyksen” puitteissa helmikuun valmiiksi tilkkupeitteen, tai torkkupeiton tilkuista. Peitteen nimi on ”Keisarinna Ramandu”. Keisarinna-osuus johtuu peiton kiinalaismaisesta värityksestä (yksi nimivaihtoehdoista olikin ”Kiinan keisari”) ja Ramandu-nimi tulee vastikään Tyttären kanssa katsotusta elokuvasta ”Prinssi Kaspianin matka maan ääriin”. Ajattelimme, että nimi voisi liittyä johonkin ajankohtaiseen. Peitto on kooltaan noin 140cm x 205cm. Ompelin peiton keskiosan tilkkupinnan jo pääsiäisenä eli huhtikuun lopulla 2011 ja nimesin sen voitonriemuisena jo ”nopeasti valmistuneeksi”. HAH! Tilkkupinta virui ensin tuolin selkänojalla pari kuukautta, kunnes sain kootuksi siihen punaisen ohuen kehyksen ja mustan, leveämmän kehyksen kesäkuussa 2011. Peitto oli minulla harsittunakin jo elokuussa 2011 ja syyskuussa olin tehnyt siihen tikkauksia. Tikkaamiseen käytin lopulta monta tuntia: uloimman kehyksen kohtisuorat tik

Olin aivan unohtaa! Vaihdoin työhuoneessa kalenterin näyttämään helmikuun kuvaa jo viime viikolla, mutta blogini kalenterikuva tulee tosi myöhässä. Valitsin "Vähän karrella" -tilkkutyön kuvan Tilkunviilaajan vuosikalenteriin helmikuun kohdalle, koska siinä on sydän. Helmikuussahan on ystävänpäivä. Huomenna! Huomisen varalle: hyvää ystävänpäivää, hyvät blogini lukijat!

Vielä kerran kiitokset lukuisista kanttausmielipiteistä, joita sain edelliseen postaukseeni kommentteina! Punainen yksivärinen oli kommentoijien keskuudessa suosittu, ja Tytär suhtautui siihen kovin palavasti. Siksi valitsin lopulta sen vaihtoehdon. Leikkasin 6cm leveää täysvinoa kaitaletta kahdesta vähän eri sävyisestä punaisesta kankaasta, ompelin pötköksi eri sävyjä vaihdellen ja silitin kaitaleen kaksin kerroin. Sitten tikattu peite piti tasoittaa. Minulla on mittaamiseen ja suoristamiseen aivan säälittävät työkalut: 150-senttinen mittanauha, liitukynä, leikkausalusta ja –viivain, pyöröleikkuri sekä lattia. Olen haaveillut laserviivaimesta, jolla saa vaakasuoran valoviivan seinälle, mutten ole ostanut sellaista. Silloinhan minulla pitäisi olla seinä, jolle ripustaisin tilkkutyön. Sellaista ei ole enkä pysty sellaista järjestämäänkään. Laserviiva jää siis haaveilun asteelle ja pitäydyn säälittävissä työkaluissani. Peite hetki ennen reunojen suoristamista. Vasemmassa reunassa n

“Nopeasti valmistuva tilkkupeitto,” joka siis ei valmistunut ollenkaan nopeasti, on nyt tikattu! Jipii! Selvisin tyypillisimmästä valinnan vaikeudesta keksittyäni lukuisia tikkauskuvioita peitteeseen, ja nyt minulla on jälleen edessäni valinnan paikka. Millainen reunakantti peitteeseen? Yksinkertaisin ratkaisu (tästä ei ole kuvaa): musta vinokaitale. Vai pitäisikö mustan sijaan käyttää mustapohjaista, kuviollista kangasta tähän tapaan, aika hillitysti: Vai valitsisinko mustapohjaisen, oikein kirkkaankirjavan kaitaleen, näin: Peitteessä on jonkun verran vihreää. Ehkä mustapohjainen, vihreäkuvioinen kaitale täydentäisi peitteen, näin: Peitteen keskiössä olevan tilkkupinnan kehystää kapea, punakirjava kaitale. Se saa peitteen hehkumaan. Ehkä punainen reunakaitale korostaisi tilkkupinnan värejä entisestään? Punainen voisi olla kirjava, näin: Tai punainen kaitale voisi olla paremminkin yksivärinen, näin: Voi olla, että kirkas punainen reunakaitale toisaalta v

Keksin melko tyylikkään tavan oikaista tilkkupeitteen kehysosan tikkaamisessa. Tikkasin osaan kehystä reunan suuntaisia, laatikkomaisia viivoja. Kuvassa näkyy oikaistu osuus (joka on onneksi ollut monin verroin nopeampi toteuttaa kuin kohtisuorat tikkaukset), kulmissa käyttämäni tikkaus ja suurimmassa osassa kehysreunoja oleva kohtisuora tikkausrivi ”plup”-kuvioineen. Tämän verran on enää tikkaamatta: Kuvassa näkyvä höytyväpallero koostuu tikkauslanganpätkistä, jotka olen langanpäät pääteltyäni katkaissut ja nostanut yhteen kasaan. Mietin jo, minkä värisellä kanttaan tulevan työn, ja minkä antaisin sille nimeksi! Alkaa lupaavasti näyttää siltä, että tästä työstä tulee helmikuun saavutus ”Jotain valmiiksi joka kuukausi –hössötykseen,” jonka Maikin tilkut on pystyttänyt. Katse osui äsken paperiarkkiin, johon olin piirtämällä harjoitellut sydänköynnöskuviota ennen konetikkaamisen aloittamista. Kas tässä: Voi kamala! Saavuin töitten jälkeen ompeluhuoneeseen makkari

Hohhoijaa, tilkkupeitteen kehyksen tikkaaminen kohtisuoraan on niiiiin aikaavievää ja puuduttavaa, että olen alkanut miettiä, miten voisin vähän oikaista. Sellaista ajattelin, että ompelisin kohtisuorat tikkaukset seuraavaan köynnöskuvioon saakka ja sen jälkeen ompelisin vastaavanlaisia tikkausraitoja, mutta kehysten suuntaisesti. Siinä säästyisi tunti poikineen, eikä peitto olisi yhtään sen harvemmasti tikattu. Saa nähdä. Tikkaaminen ei kyllä juuri nyt etene, sillä Kissa löysi hyvän paikan: Jätin työn pöydälle siksi aikaa kun kävin syömässä ja kun palasin, työ oli paremmassa käytössä. Täytyy tehdä muita juttuja, että Kissa saa otetuksi kaipaamansa nokoset. Ihan kuin peitteessä ei jo olisi ollut tarpeeksi kissankarvoja! Tavoitteenani on joka tapauksessa saada peite valmiiksi helmikuun aikana, jotta pysyn ”Jotain valmiiksi joka kuukausi” –vauhdissa. Siistit kohdalleen Tytär sai yhtäkkiä tarpeekseen epäsiististä hyllykön päällisestä ompeluhuoneessa makkarissa ja teki suurehk

Kiitos kommentoijille varauksettoman kuuloisesta tikkausten ihastelusta! Olen otettu, mutta hei, minun tikkaukseniko täydellistä! Mitä vielä! Ruoho vain on vihreämpää aidan toisella puolella, ja tikkausviivani ovat yksinkertaisesti riittävän suorat, kun niitä katsotaan matalaresoluutioisesta, pienestä digitaalikuvasta. HD:nä/livenä tikkaukset näyttävät vähän toisenlaisilta. Olen kyllä aika tyytyväinen tikkauksiini siksi, että olen rohjennut toteuttaa yhteen työhön monta erilaista tikkausta. Joudun muutaman päivän bloggaustauolle. Sitä ennen haluaisin kirjoittaa ”oikein ompelemisesta” tai ”oikeasta ompelemisesta” tai ”oikeasta osaamisesta”. Minusta ompelemisen ja tilkkutöiden ei tarvitse olla vain sellaisten harrastus jotka ovat olleet ”kymppi käsitöissä” –ihmisiä. Voi olla itselleen lempeä ja kannustaa. Voi ommella, vaikkei juuri ollenkaan osaisi. Ehkä sellaisista ompeluksista ei tule kovin käyttökelpoisia, mutta kuka tietää? Ja vasta harjoitus tekee mestarin, jos on tehdäkseen.