Tekstit

laskoslaukku nappia vailla.

Kuva
Tänään oli peräti ahkera päivä, vaikka eilen illalla vannoin, että laiskottelisin ankarasti. Ensiksi sain leikatuksi ja ommelluksi laskoslaukkun vuorin. Kokosin laukun päälliosan. Leikkasin laukkuun yhden sangan, tukikangastin sen ja ompelin sen sisään pyykkinarun. Muistin ommella vuoriin Tilkunviilaaja-nauhan. Leikkasin ja ompelin laukkuun nappilenksun. Leikkasin yläreunan huolittelukaitaleen, ompelin sen kiinni, taitoin sisäänpäin ja kiinnitin sen vuorikankaaseen käsin ommellen. Ehdin iltasella vielä ommella laukun yläreunaan litistävän ompeleen. Tytär auttoi valitsemaan napin, mutta sitä en ole vielä kiinnittänyt eli laukku ei ole ihan valmis. Olen katsellut laukkua melkein valmiina ja tiedän, miten sitä parantaisin. Laskos taitaa olla vähän turhan syvä: laukun suu on hiukan kapeanpuoleinen. Ja jos hallitsisin kaavoitusta yhtään, pystyisin ehkä ratkaisemaan sen, miten laukku sojottaa kummallisen avonaisena kun nappi ei ole kiinni. Kivat kankaat laukussa kyllä on. Saattaisin tehdä

laukku laskostettu.

Kuva
Enpä olekaan vielä jakanut kuvaa laskostetusta laskoslaukusta. Ja vuorikankaankin olen jo valinnut, vaikkakaan en leikannut. Vuorikangas on taka-alalla, ruusuja tummanruskealla taustalla. Etualalla tikattu etukappale, johon on jo ommeltu laskos. Ostokset Sain Kona-puuvillani päiviä sitten, mutten ole päässyt tutkimaan sen ominaisuuksia lähemmin. Eilen minua valistettiin, että Kona-puuvilla olisi peräisin Havaijilta. Pari päivää sitten posti toi kudottuja kangasmerkkejä, joissa lukee "Tilkunviilaaja". Minua on jo ajat sitten kehotettu hankkimaan sellaisia, että pystyn merkitsemään työni. Viimeksi elokuun kiltaillassa syyrinkiläisystäväni ihmetteli, eikö minulla sellaisia ole. Nyt on! Kuvassa siis merkit ja hiekanvärinen Kona-puuvilla. Ei puutu enää kuin valmiit työt, joihin ommella merkit kiinni. Olen nimittäin ommellut niin kovin vähän, että tunnen itseni melkein sairaaksi. On ollut kaikenlaista muuta, esimerkiksi viikonloppumatka viime viikonloppuna ja sen jälkeen erittäin k

julkaisuja

Kuva
Ilokseni näin taas uusimmassa Tilkkulehdessä omia kynäilyjäni ja myös muiden kiltalaisteni aikaansaannoksia: juttuja ja kuvissa esiintyviä tilkkutöitä. Lehti tuntuu läheisemmältäkin nyt, kun olen toimittanut siihen materiaalia. Blingbling-penaali Penaali on yksinkertaisen vetoketjupussin/-pussukan ohjeella toteutettu. Siinä on koruja ja muita ylellisyyksiä esittävä kuosi päällikankaana. Vuorin tein aniliininpunaisesta tekokuitukankaasta, josta tein aikoinaan itselleni hameen. Penaali valmistui illalla ja oli heti seuraavana päivänä työn touhussa: Laskoslaukku etenee hitaasti Toistaiseksi tapahtunutta: laskoslaukun päällikappaleet on tikattu yksinkertaisella 5cm x 5cm ruudutuksella. Tämän jälkeen ompelin keskelle laskoksen. Laukku odottaa vuorikappaleita, joiden kangastakaan ei vielä ole edes valittu.

uudenlainen laukku.

Kuva
Kauan aikaa sitten Threads-lehdessä oli ohjeet verhoilukankaisen laukun tekemiseen. Muistelin, että siinä oli esitetty mielenkiintoisia vaihtoehtoja laukun pohjan muotoilemiseksi. Kaivoin lehden esiin PC:lläni olevasta arkistosta (joululahja Mieheltä) ja tutustuin siihen tänään. Päätin sitten kokeilla hieman eri kokoista laukkua kuin nämä viime aikoina tehtailemani tilkkulaukut. Kokosin noin 41cm x 46cm tilkkupinnan. Käytin heti kahta vastikään netistä ostamaani kangasta. Tilkkupinta on nyt koottuna (mutta ei kuvattuna) ja tyypilliseen tapaani kiirehdin asioiden edelle. Ehdin ajatella, että "seuraavaksi sitten konetikkaan tämän kappaleen," kun rupesinkin merkitsemään laukun yläreunaan vastalaskosten paikkaa. Ehdin ommellakin laskoksen sekä etu- että takakappaleeseen ennen kuin huomasin, että ai niin, vähän ohuthan tästä laukusta taitaisi tulla ilman välivanua. Valmis vetoketjupussi Kokeilin siis simppeliä vetoketjupussin ohjetta. Suunnittelin kunnianhimoisesti, e

nettiostokseni.

Kuva
Sorruin mainoslehtisen houkutukseen ja menin katsomaan Tilkkutarhan uutuuksia ja tarjouksia. Minua tietysti houkutteli tarjolla ollut japanilainen tilkkulehti, ja samalla kun olin tilaamassa, klikkasin ostoskoriin muutaman kangaspalan. Toimitus oli nopea. Tilasin maanantaina ja noudin paketin postista eilen. Tässä paketin sisältö: Sain vielä pienen ylimääräisen palan – paketissa olleessa pakkalistassa oli selityskin. Yksi tilaamistani paloista oli viimeinen jäljellä ollut, ja Tilkkutarha oli katsonut sen olleen vähän nuhjuinen. (Minusta kankaassa ei ollut mitään vikaa!) Ihan kiva yllätys. Toinen yllätys oli tilaamani Kona-puuvilla. Olen nähnyt termin "Kona cotton" niin monessa blogissa ja niin monessa kehussa, että halusin heti tilaisuuden tullen tyydyttää uteliaisuuteni. Mitä erikoista Kona-puuvillassa voi olla? No, luulin tilanneeni yksiväristä kangasta, mutta Konani olikin miedosti kuvioitua. Mahdoinkohan saada oikeaa kangasta? (Myöhemmin lisätty tieto: sain vahingossa vä

viherpiperrys-tilkkutyyny

Kuva
Kauan aikaa tämän tyynynpäällisen kokoamisessa vierähtikin! En selvästikään ole aikaasäästävien menetelmien mestari. Mutta valmis se kuitenkin on, käsin virkattuine pitseineen: Tältä tyyny näyttää takaapäin: Kuvassa tyyny näyttänee litteältä. Kuvausta varten työnsin tyynyn sisään sisätyynyn, jota en vielä avannut ilmattomasta muovipussistaan, jotta tyyny olisi helpompi siirtää työpisteeseen. Tämä sai nimittäin heti uuden omistajan työkaverista! (Esittelin designini hänelle tuoreeltaan, kännykkäkuvaviestin välityksellä.) Eilen illalla vähän epäilin, miten mahtaa käydä. Uskonpuute oli vahvimmillaan juuri tämän valmistuttua, etenkin kun Tytär tölmähti paikalle ja sanoi spontaanisti: "Ihan kamala"! Rupesin erittäin vainoharhaisesti katselemaan tätä ja miettimään, että onko tämä tosiaankin aivan kamala. Ei tämä mikään huippudesign tietenkään ole eikä puhdasoppisen mikään, koska tein tämän jäännöspaloista, mutta ihan kiva, jos tykkää vihreästä. Uusi omistaja tykkää. Seuraavaksi t

toinen heppakangaslaukku valmis.

Kuva
Poninhäntä-tilkkulaukku valmistui viikonlopun aikana. Edestä katsottuna se on tällainen: Ja takaa katsottuna tällainen: Aiemmassa postauksessani epäilin, että laukku saattaisi näyttää liian pyjamamaiselta, mutta se näyttäisi olleen turha pelko. Ainakin minun mielestäni. Kokosin laukkuun vuorin useasta eri kankaasta (mikä aina hieman monimutkaistaa laukun valmistamista, koska saumoja ja varsinkin mittauksia tulee moninkertainen määrä). Erityisen hienoa tässä laukussa on, että siinä on sisätaskukin. Napin ompelin hiukan standardista poikkeavalla tavalla, eli en tehnyt ristiä enkä kahta suoraa, vaan neliön: Vihertävä tilkkutyyny Huvikseni tekemistäni viidestä hirsimökkiblokista kelpuutin tyynyn takakappaleeseen lopulta kaikki. Neljästä samanhenkisimmästä tein normimman näköisen neljän blokin yhdistelmän ja viidennestä, aivan eri tyyliin ommellusta, tein täydentävän palan toiselle sivulle: Kun tyynyn takakappale oli koossa, kurkkasin nurjalle puolelle ja totesin, että täytyyhän tyynyn