Tekstit

Näytetään tunnisteella tilkkupeitot merkityt tekstit.

vielä yksi valmis tilkkupeitto!

Kuva
Sain kuin sainkin valmiiksi kuusikulmioista kokoamani tilkkupeiton vielä tämän vuoden puolella! Säät eivät ole suosineet tilkkutyövalokuvausta, mutta eilen sain otetuksi yhden, melko aidon värisen kuvan Sixten-tilkkupeitostani. Kehitin mallin, koska halusin käyttää kolmioviivaintani, joka oli ollut miltei käyttämättömänä ostopäivästä asti. Sixten on ilmestymässä myös kaavan muodossa. Jos siis haluat toteuttaa modernilta näyttävän, värikkään kuusikulmiopeiton, tarkkaile tätä kanavaa! Tilkkupinta on hauska ja joutuisa ommella! Itse leikkasin ensimmäiset palat syyskuun viimeisinä päivinä ja noin kuukauden kuluttua ompelin viimeisen sauman tilkkupintaan. Ja käyn sentään kokopäivätöissäkin. Sixten-tilkkupeittoon menee aika tavalla kangasta, ja paras vaikutelma syntyy, kun kuusikulmiot ompelee useammasta eri kuosia olevasta kolmiosta, jotka kuitenkin ovat suunnilleen samaa väriä ja tummuusastetta. Sixten on kooltaan noin 186 cm x 223 cm (73” x 88”). Valitsin peittoon mustavalkoraidall

Luukku 24 - Perintö – Dick Francis.

Kuva
Jouluaatto! Säästin tähän luukkuun todellisen aarteen – Dick Francisin kirjan Perintö. Perintö on yksi parhaista Dick Francis -romaaneista, ellei paras. Miettikää nyt kirjan ensimmäisiä virkkeitä: "I inherited my brother's life. Inherited his desk, his business, his gadgets, his enemies, his horses and his mistress. I inherited my brother's life and it nearly killed me." Oma suomennokseni: ”Perin veljeni elämän. Perin hänen työpöytänsä, hänen yrityksensä, hänen vempaimensa, hänen vihollisensa, hänen hevosensa ja hänen rakastajattarensa. Perin veljeni elämän ja siksi melkein menetin henkeni.” Pystyn arvioimaan kirjan paremmuutta, sillä olen lukenut kaikki Francisin kirjat – osan jopa kolme tai neljä tai viisi kertaa. Olen Dick Francis -kirjojen asiantuntija (haha)! Perintöön liittyvää tilkkutyötä en pysty esittelemään. Kirjan alkukielinen nimi ”Straight” eli suora ei osunut sekään yhteenkään työhön, mutta mutkan kautta löytyi sopiva edustaja, nimittäin Sokkelo-tilkk

Luukku 23 - Satapurin jalokivi – Sujata Massey.

Kuva
Aatonaaton luukusta hohtaa Sujata Masseyn kirjoittama Satapurin jalokivi. Olen tykännyt Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjasta, mutta toisaalta harmitellut päähenkilön nössöyttä ihmissuhteissaan. Intialainen Perveen Mistry vaikuttaa vähemmän turhauttavalta hahmolta. Satapurin jalokiven lukija kokee seikkailun matkatessaan 1930-luvun Intiaan. Ainakin minusta kaikki tuntui niin todelliselta, että oli kuin olisin ratkonut mysteeriä yhdessä Perveen Mistryn kanssa. Ihana kirja! Tähän kirjaan liittyy selkeä muisto. Kävin korona-aikaan kirjastossa ja hämmästyin kovasti, kun en päässyt lainaustiskejä edemmäs! Virkailija halusi olla avuksi ja kysyi, voisiko noutaa minulle haluamani kirjan. Hän taisi hämmästyä, kun pyysin häntä tuomaan kymmenkunta englanninkielistä kirjaa, vaikka dekkareita ja jännitystä. Ei väliä, kuka on kirjoittanut. Virkailijan poissa ollessa vilkaisin sallitulla alueella ollutta ”tänään tarjolla” -hyllyä ja löysin ihmeekseni juuri tämän Satapurin jalokivi -kirjan, joka oli

Luukku 21 - No Man’s Nightingale – Ruth Rendell.

Kuva
Joulu on lähellä, ja tänään tutustutan teidät Ruth Rendellin romaaniin ”No Man’s Nightingale,” jota ei ole suomennettu. Kirja oli perinteinen salapoliisiromaani – ja ei ollut. Rikostarkastaja Wexford on jo eläkkeellä ja päättää tutkia tarkemmin naispapin kuolemaa, vaikka poliisin mielestä murhaaja on jo selvillä. Hän tutkii tapausta yksityishenkilönä, saa selville totuuden uhrista ja lopulta myös murhasta. Jotkut kirjailijat osaavat asettaa sanansa niin, että lukukokemuksesta tulee miellyttävä, ja jotkut kertovat sen lisäksi mielenkiintoisen tarinan. Ruth Rendell osasi taidon. Tämä kirja oli jälleen yksi niistä, joiden olisin halunnut jatkuvan ainiaan (mutta silti paloin halusta tietää, kuka oli syyllinen). Nyt on mailin mittainen aasinsilta tässä. Olin heinäkuussa listannut kirjat ja keksinyt niihin sopivat tilkkutyöt, mutta jo elokuussa näiden kahden välinen looginen yhteys oli unohtunut. Mitä mahdoin ajatella?! En keksi muuta yhteyttä kuin sanan yö (vaikka ”nightingale” onkin suo

Luukku 19 - Grimm Tales – Philip Pullman.

Kuva
Tänään esittelen satukirjan. Philip Pullman muodisti Grimmin sadut meille 2020-luvun eläville sopiviksi kirjoittamalla ne nykyenglanniksi. Kirjaa ei ole suomennettu. Huh huh! Jäin koukkuun lukiessani näitä satuja. Luin yhden ja yhtäkkiä huomasin lukeneenikin monta. Pullman oli lisännyt kommenttinsa joka sadun jälkeen, ja ne kuulostivat siltä kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Moderni kieliasu sai miettimään tarinoita tarkemmin. Totta kai moni satu oli tuttu lapsuudesta. Mutta miksi en yhtään ihmetellyt sitä, että isä kuningas kohteli tytärtään prinsessaa kovin julmasti?! Tai että myllärin kaunis tytär suostui ilomielin häntä vaikeilla tehtävillä koetelleen kuninkaan puolisoksi ja rakastuikin vielä? Osaa kirjan saduista ei voinut nauramatta lukea, osa tuntui kauheilta. Luettiinko tällaisia juttuja todella lapsille? Siirryn Grimmin saduista lempeämpään maailmaan eli Hanhiemon tarinoihin. Olen nimennyt yhden tilkkutyöni niin, vaikka se kirja ei ollut lempparini. Kun olin pieni, min

Luukku 18 - Death Comes to Pemberley – P.D. James.

Kuva
Ohhoh, nyt olemme jo 18. luukussa, ja täällä pyörivät P. D. Jamesin Syystanssiaiset. Rakastuin kirjaan päätä pahkaa. Olin toki juuri nähnyt minisarjan “Lost in Austen,” joka oli eräänlainen toisinto Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjasta. Henkilöt olivat tuoreina mielessäni ja tiesin, kuka on ken ja miksi. Murha ja sen seuraukset kiinnostivat ja onnittelin itseäni siitäkin, että olin kärryillä syyllisestä. (Tällä kertaa en ollut pettynyt siihen, että arvasin murhaajan henkilöllisyyden oikein. Joskus olen!) Kirja ei toki ole puoliksikaan niin kiinnostava, ellei lukija tunne Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin juonta ja henkilöitä. Meille muille tämä on mainio lisätarina! Koska kirja on kuvitteellista jatkoa Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanille, esittelen Lempeä-tilkkupussukkani. Romaanissahan esiintyy niin lempeä kuin lempeyttäkin, ylpeyksien ja muiden lisäksi. Vinkki: No tietysti se, minkä tuossa kirjoituksessani esittelen: sinun roskasi voi olla toisen aarre. Ellet tarvitse jotain tilkkujutt

Luukku 17 - Piti sanomani… - John Cleese.

Kuva
Tunnelmasta toiseen – tänään ollaan John Cleesen omaelämäkerran Piti sanomani… parissa. Vaikka et olisi Monty Python -sarjan ylin ystävä, Cleesen tarinoita on hauska lukea. En ole kovin innokas elämäkertojen lukija, mutta tähän tarttumista en totisesti katunut. Cleese kertoi mielenkiintoisen elämäntarinansa sekä informatiivisesti että viihdyttävästi. Koska kirja osoittautui niin erinomaiseksi, se oli kuin lottovoitto – tai jackpot, kuten angloamerikkalaiset tapaavat sanoa. Muistutan siis mieleenne Jackpot-tilkkupeittoni vuodelta 2015. Vinkki. Minulle oli uusi ja ihmeellinen ajatus tehdä pahvimalli, jonka avulla asetin kangaspyörylän aina oikeaan kohtaan tilkkua – en keskelle. Itse en olisi keksinyt sitä. Yleensähän tilkkuilija etsii keskikohdan kummastakin kappaleesta ja kohdistaa ne. Pahvimallia voisi käyttää kohdistamisen apuna muulloinkin. Kannattaa muistaa! Havainnollistavat kuvat löytyvät ”uusi projekti alkakoon” -blogikirjoituksestani vuodelta 2015. Toinen vinkki. Kangaspy

Luukku 16 - A Killing Frost – R.D. Wingfield.

Kuva
Tänään tuon esille R.D. Wingfieldin suomennoksetta jääneen kirjan A Killing Frost. Ihmettelen, miksi olen lukenut vain kaksi Frost-kirjaa?! Tiedän pitäneeni niistä kummastakin.  A Killing Frost -kirjan sankari on ruhjuinen, huonotapainen poliisi, joka on silti terävä-älyinen ja joka ratkaisee rikokset näppärästi.  Kirjassa kerrottiin useammasta rikoksesta! Yleensä kirjoissa on yksi mysteeri, jonka ratkomiseen menee iät ja ajat, mutta tässä kirjassa oli monta mysteeriä. Samalla rahalla! Komisario Kuuran nimestä tulee tietenkin mieleen Kuurankukka-tilkkupeittoni.   Ompelin Kuurankukan ostokaavan ohjeella. Käytin sekä etu- että taustapuoleen aikamoisen määrän joulukankaita. Voisi luulla, että ne hupenivat vähiin, mutta ehei! Joulukankaita riittää aina vain! Vinkki: Tilkkutyön yleisvaikutelma voi olla kaksivärinen, vaikka mukana olisi muitakin värejä. Toinen vinkki: Vaikka ompelisit työhösi valkoisen tai mustan/tumman taustan, kankaiden ei välttämättä tarvitse olla samoja kautta koko

Luukku 15 - The Judas Goat – Robert B. Parker.

Kuva
Oi, yhteen luukkuun oli aivan pakko nostaa Robert B. Parkerin Spenser-kirja, ja valitsin ”The Judas Goat” -teoksen, jota ei ole suomennettu. Päähenkilö Spenser toimii Bostonissa yksityisetsivänä. Hän sanailee kirjoissa nokkelasti ja selviää tilanteesta kuin tilanteesta - vaarallisistakin. Hänen sanailunsa on niin nenäkästä ja osuvaa, että saatan nauraa ääneen. Robert B. Parkerin ja Spenserin ajatteleminen tuo yleensä mieleen myös hetken, jota kadun. Olin käymässä Yhdysvalloissa ja poikkesin isohkoon kirjakauppaan. Heillä oli myynnissä jokin Spenser-kirja kovakantisena, ja siinä oli Parkerin nimikirjoitus! Enkä ostanut kirjaa, sillä ajattelin typerästi vain sen vievän tilaa matkatavaroistani. Mitä väliä sillä olisi ollut?! Tilaisuus ei ole toistunut eikä varmaan ikinä toistukaan. Ette ehkä tunnista kirjailijaa tai Spenser-nimistä päähenkilöä, mutta kenties Kovaa peliä Bostonissa -televisiosarjasta on muistikuva. Teoksistani ei löydy kovaa peliä, mutta Reilua peliä -tilkkupeitto löyty

Luukku 14 - Enigma – Robert Harris.

Kuva
Tänään luukusta putkahtaa Robert Harrisin romaani nimeltä Enigma. Se kertoo brittien koodinpurkajista, jotka käyttävät Enigma-laitetta toisen maailmansodan aikana. Olen lukenut Enigma-kirjan ainakin neljä kertaa, ja jokainen kerta on ollut antoisa lukukokemus. Pakkohan sille oli antaa viisi tähteä. Muistan, että ensimmäisellä kerralla kirja tuntui upealta. Kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa, joten siitä myös oppii asioita. Erittäin hyvin kirjoitettukin se oli. Ja vaikka kaikki oli kuvitelmaa, henkilöt ja tapahtumat tuntuivat todellisilta. Olen uskollisesti lukenut Robert Harrisin muitakin historiallisia romaaneja, mutta mikään ei ole aivan yltänyt tämän tasolle. Ehkä hän on ruvennut olemaan kunnianhimoisempi. Ainakin viimeisimmät kirjat ovat paljon tätä paksumpia ja niitä on siksi aika uuvuttava lukea. Esimerkiksi yksi, paavin valinnasta kertova kirja pitkästytti minua, vaikka periaatteessa tarina oli kutkuttava. Pohdin jo, että täytyisi ehkä lopettaa hänen kirjojensa lukeminen,