Tekstit

Näytetään tunnisteella sisustus merkityt tekstit.

esimakua blogiarvontavoitosta.

Kuva
Ruskehtavat tilkkulasagnepalat ovat jalostuneet, saaneet ympärilleen lisätilkkuja ja blogiarvontani voitto eli aito Tilkunviilaaja-tilkkupussukka on melkein valmis. Katsokaa vaikka: No ehkä tässä on muutama työvaihe tarpeen ennen kuin voin lähettää pussukan blogiarvontani voittajalle. Minulla on käynnissä blogiarvonta, sillä Tilkunviilaajan blogi täyttää viisi vuotta 3.11.2014. Osallistu arvontaan blogiarvonta-postauksessani täällä. Voit osallistua keskiyöhön 3.11.2014 asti. Asettelin tilkkupinnat niin kuin ne asettuvat vetoketjun kumpaakin puolta (vetoketjua minulla ei ollut kuvauspaikalla mukana): Ulkona oli kuitenkin tuulista, ja ensimmäisestä otoksestani tuli tällainen: Tästä kuvasta ei ehkä olisi saanut ihan oikeudenmukaista käsitystä tilkkupinnoista. Huomasin tänään, että on 24. päivä eli erääseen juhlapäivään on kaksi kuukautta aikaa. Ajattelin ensin tehdä teemapostauksen aiheeseen liittyen, mutta ehkä kaikki eivät tykkää, että asiasta muistuttaa ihan näin

mielenkiintoinen pätkä.

Kuva
Aloin noin kuukausi sitten virkata mattoa ”kangaslangasta,” jota leikkaan jäännöspaloista ja –kaitaleista. Toissapäivänä etsin esiin sopivia, pitkulaisia jäännöspaloja, leikkasin niitä ja ompelin päistään yhteen pitkäksi ”langaksi”. Eilen virkkasin kaksi pientä kerällistä lankaa maton aluksi. Valitsin eniten vaaleita ja sinisiä kankaita, mutta myös muun värisiä. Pinta näyttää toistaiseksi aika kivalta. Pohdin tässä postauksessani, olisikohan minulla jossain jemmassa kassillinen kaitaleita. En ole löytänyt kassia vielä, mutta katsoin vasta ensimmäiseen jäännöspalalaatikkoon. Sieltä löytyi runsaasti sopivia muita kankaita, joten en jäänyt etsiskelemään kaitalekassia. Jos sellaista edes on olemassa.

juhlapäivä!

Kuva
Fanfaari! Suosionosoituksia! Hurraa-huutoja! Muuta juhlavaa käytöstä! MIEHEN 50-VUOTISPÄIVÄLAHJA ON RIPUSTETTU SEINÄLLE ! ! ! ! Kotimme ainoa varteenotettava ja riittävän kunnioitettava (siis tyyliin ei rappusten seinä, missä työn näkisi max 30 sentin päästä tai alhaalta ylös/ylhäältä alas; ei kaapin sisäpuolella eikä vessan seinä) vapaa seinäpinta on makkarissa sängyn yläpuolella. Siinä ei koskaan ole ollut mitään muuta koristeellista kuin tapetti. Tykkäsin tapetista hillittömästi, mutta se oli mielettömän hintaista, joten tyydyin yhteen seinälliseen. En ole halunnutkaan siihen mitään ennen kuin nyt. Olen aivan täpinöissä, että vihdoinkin, noin 1,5 vuotta Miehen 50-vuotissyntymäpäivän jälkeen, suurella vaivalla valmistamani tilkkutyö on kokonaan valmis ripustuskujineen kaikkineen ja asennettu hienosti seinälle. Päiväpeitto pitäisi ehkä vaihtaa toisen väriseen. Yhteisnäkymä ei oikein miellytä minua. Mitä?! Pitääkö taas tehdä uusi tilkkupeitto?!  Ei kai?! Hetkeä ennen

aikaisemmin ajateltua.

Kuva
Neljä vuotta sitten pidin heinäkuussa todella pitkän bloggaustauon, sillä olin unohtanut tietokoneeni salasanan. Pääsin blogin ääreen vasta elokuun alkupuolella. Kolme vuotta sitten, heinäkuun viimeisenä päivänä 2011 mielessäni oli päällimmäisenä jojotyökalu, joka oli kadonnut! Löysin sen sittemmin jostain kangaskasan syövereistä. Samassa blogiviestissä kerroin myös, että olin saanut ristipisteltyä Nalle Puh ja ystävät –aiheisen ristipistotyön valmiiksi – vain ääriviivat ja solmupistot puuttuivat. Syyskuun alkuun mennessä 2011 olin jo tehnyt ääriviivatkin – vain solmupistot puuttuivat! Mikä on ristipistotyön tilanne tänään? Ääriviivat olen saanut ommelluksi, mutta solmupistot uupuvat edelleen! Solmupistoja olin ompelemassakin jo, mutta olin unohtanut, miten ne tehdään, enkä viitsinyt tehdä sen vertaa tutkimusta, että olisin luntannut kirjasta tai jostain. Niinpä työ on EDELLEEN kesken! Huokaus. Kaksi vuotta sitten kerroin terveiset matkaltani Yhdysvaltain itärannikolle.

tikkauksia ja reunakantteja.

Kuva
Juoponpolku-tilkkutyöni on Töölön Tilkkupajan longarm-tikkauspalvelussa, ja Soile lähetti tällaisen yksityiskohtakuvan: Valitsimme mahdollisimman vähäeleisen tikkauskuvion, jotta juoponpolut erottuisivat paremmin. Tilkkupajalla vielä viimeksi hämmästelin, miten isokokoisen tilkkutyön olinkaan tullut tehneeksi. Ihan valtava (vaikkei sentään vielä parisängyn peitteen kokoinen). Luulisi, että muutaman ison tilkkutyön jäljiltä kankaani olisivat silmin nähden huvenneet, mutta eivät vain ole. Ihme juttu! Muuta tilkkutyöhön liittyvää en olekaan ehtinyt tehdä muutamaan päivään. Leikkasin ”kalterityöhöni” reunakanttauskaitaleet. Tässä vaiheessa lämmin kiitos kaikille, jotka kommenteissaan vinkkasivat kanttauskuosivaihtoehtoa! Sain erinomaista tukea omalle puolittaisvalinnalleni! Kiva, että autoitte minua tässä! Niin, siis leikkasin kaitaleet ja ompelin pätkiä yhteen, mutta en ehtinyt ommella paloja yhtenäiseksi pötköksi, vaan työ jäi tähän vaiheeseen moneksi päivää: En vo