Tekstit

Näytetään tunnisteella ohjeet merkityt tekstit.

seuraava vetoketjupussukka.

Kuva
Muutama viikko sitten täällä oli hanget korkeat, nietokset, ja auringonpaistetta. Pääsin ulos kuvaamaan teoksiani päivänvalossa. Uusin vetoketjupussukkani Suvituuli poseerasi näin tomerana lumella: Pienestä metsälämpäreestä kävelin läheiselle urheilu- ja ajanviettoalueelle, missä on (epävirallinen?) graffitiseinä. Olen käyttänyt värikkäitä graffiteja tilkkupeittojen valmistuskuvien taustalla. Esimerkiksi Sasassalee-tilkkupeittoa esiteltiin miltei tasan kolme vuotta sitten samassa kohdassa. Sittemmin graffitiseinän kuvat ja kirjoitukset ovat vaihtuneet parikin kertaa. Valmistujaispäivänään Suvituuli-tilkkupussukka näytti tällaiselta (siis hänen toinen puolensa). Tällä puolella näkyy tilkku, josta pussukka sai nimi-innoituksensa. Tilkussa näkyy ranta ja pukukoppeja, joten ajatukseni kääntyivät kesään. Lähellä graffitiseinää oli valtava lumikasa, johon asettelin mukana olleet kolme pussukkaa mielestäni hauskasti. Suvituuli-vetoketjupussukka vähän lähempää: Suvituuli on sekin Avo

Luukku 21 - No Man’s Nightingale – Ruth Rendell.

Kuva
Joulu on lähellä, ja tänään tutustutan teidät Ruth Rendellin romaaniin ”No Man’s Nightingale,” jota ei ole suomennettu. Kirja oli perinteinen salapoliisiromaani – ja ei ollut. Rikostarkastaja Wexford on jo eläkkeellä ja päättää tutkia tarkemmin naispapin kuolemaa, vaikka poliisin mielestä murhaaja on jo selvillä. Hän tutkii tapausta yksityishenkilönä, saa selville totuuden uhrista ja lopulta myös murhasta. Jotkut kirjailijat osaavat asettaa sanansa niin, että lukukokemuksesta tulee miellyttävä, ja jotkut kertovat sen lisäksi mielenkiintoisen tarinan. Ruth Rendell osasi taidon. Tämä kirja oli jälleen yksi niistä, joiden olisin halunnut jatkuvan ainiaan (mutta silti paloin halusta tietää, kuka oli syyllinen). Nyt on mailin mittainen aasinsilta tässä. Olin heinäkuussa listannut kirjat ja keksinyt niihin sopivat tilkkutyöt, mutta jo elokuussa näiden kahden välinen looginen yhteys oli unohtunut. Mitä mahdoin ajatella?! En keksi muuta yhteyttä kuin sanan yö (vaikka ”nightingale” onkin suo

Luukku 19 - Grimm Tales – Philip Pullman.

Kuva
Tänään esittelen satukirjan. Philip Pullman muodisti Grimmin sadut meille 2020-luvun eläville sopiviksi kirjoittamalla ne nykyenglanniksi. Kirjaa ei ole suomennettu. Huh huh! Jäin koukkuun lukiessani näitä satuja. Luin yhden ja yhtäkkiä huomasin lukeneenikin monta. Pullman oli lisännyt kommenttinsa joka sadun jälkeen, ja ne kuulostivat siltä kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Moderni kieliasu sai miettimään tarinoita tarkemmin. Totta kai moni satu oli tuttu lapsuudesta. Mutta miksi en yhtään ihmetellyt sitä, että isä kuningas kohteli tytärtään prinsessaa kovin julmasti?! Tai että myllärin kaunis tytär suostui ilomielin häntä vaikeilla tehtävillä koetelleen kuninkaan puolisoksi ja rakastuikin vielä? Osaa kirjan saduista ei voinut nauramatta lukea, osa tuntui kauheilta. Luettiinko tällaisia juttuja todella lapsille? Siirryn Grimmin saduista lempeämpään maailmaan eli Hanhiemon tarinoihin. Olen nimennyt yhden tilkkutyöni niin, vaikka se kirja ei ollut lempparini. Kun olin pieni, min

Luukku 18 - Death Comes to Pemberley – P.D. James.

Kuva
Ohhoh, nyt olemme jo 18. luukussa, ja täällä pyörivät P. D. Jamesin Syystanssiaiset. Rakastuin kirjaan päätä pahkaa. Olin toki juuri nähnyt minisarjan “Lost in Austen,” joka oli eräänlainen toisinto Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjasta. Henkilöt olivat tuoreina mielessäni ja tiesin, kuka on ken ja miksi. Murha ja sen seuraukset kiinnostivat ja onnittelin itseäni siitäkin, että olin kärryillä syyllisestä. (Tällä kertaa en ollut pettynyt siihen, että arvasin murhaajan henkilöllisyyden oikein. Joskus olen!) Kirja ei toki ole puoliksikaan niin kiinnostava, ellei lukija tunne Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin juonta ja henkilöitä. Meille muille tämä on mainio lisätarina! Koska kirja on kuvitteellista jatkoa Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanille, esittelen Lempeä-tilkkupussukkani. Romaanissahan esiintyy niin lempeä kuin lempeyttäkin, ylpeyksien ja muiden lisäksi. Vinkki: No tietysti se, minkä tuossa kirjoituksessani esittelen: sinun roskasi voi olla toisen aarre. Ellet tarvitse jotain tilkkujutt

Luukku 17 - Piti sanomani… - John Cleese.

Kuva
Tunnelmasta toiseen – tänään ollaan John Cleesen omaelämäkerran Piti sanomani… parissa. Vaikka et olisi Monty Python -sarjan ylin ystävä, Cleesen tarinoita on hauska lukea. En ole kovin innokas elämäkertojen lukija, mutta tähän tarttumista en totisesti katunut. Cleese kertoi mielenkiintoisen elämäntarinansa sekä informatiivisesti että viihdyttävästi. Koska kirja osoittautui niin erinomaiseksi, se oli kuin lottovoitto – tai jackpot, kuten angloamerikkalaiset tapaavat sanoa. Muistutan siis mieleenne Jackpot-tilkkupeittoni vuodelta 2015. Vinkki. Minulle oli uusi ja ihmeellinen ajatus tehdä pahvimalli, jonka avulla asetin kangaspyörylän aina oikeaan kohtaan tilkkua – en keskelle. Itse en olisi keksinyt sitä. Yleensähän tilkkuilija etsii keskikohdan kummastakin kappaleesta ja kohdistaa ne. Pahvimallia voisi käyttää kohdistamisen apuna muulloinkin. Kannattaa muistaa! Havainnollistavat kuvat löytyvät ”uusi projekti alkakoon” -blogikirjoituksestani vuodelta 2015. Toinen vinkki. Kangaspy

Luukku 15 - The Judas Goat – Robert B. Parker.

Kuva
Oi, yhteen luukkuun oli aivan pakko nostaa Robert B. Parkerin Spenser-kirja, ja valitsin ”The Judas Goat” -teoksen, jota ei ole suomennettu. Päähenkilö Spenser toimii Bostonissa yksityisetsivänä. Hän sanailee kirjoissa nokkelasti ja selviää tilanteesta kuin tilanteesta - vaarallisistakin. Hänen sanailunsa on niin nenäkästä ja osuvaa, että saatan nauraa ääneen. Robert B. Parkerin ja Spenserin ajatteleminen tuo yleensä mieleen myös hetken, jota kadun. Olin käymässä Yhdysvalloissa ja poikkesin isohkoon kirjakauppaan. Heillä oli myynnissä jokin Spenser-kirja kovakantisena, ja siinä oli Parkerin nimikirjoitus! Enkä ostanut kirjaa, sillä ajattelin typerästi vain sen vievän tilaa matkatavaroistani. Mitä väliä sillä olisi ollut?! Tilaisuus ei ole toistunut eikä varmaan ikinä toistukaan. Ette ehkä tunnista kirjailijaa tai Spenser-nimistä päähenkilöä, mutta kenties Kovaa peliä Bostonissa -televisiosarjasta on muistikuva. Teoksistani ei löydy kovaa peliä, mutta Reilua peliä -tilkkupeitto löyty

Luukku 12 - Pieni runotyttö – L.M. Montgomery.

Kuva
Kahdestoista luukku palauttaa meidät taas nuortenkirjojen pariin. L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjat ovat kaikki ihania! En tiedä, montako kertaa olen lukenut Runotyttö-kirjat, mutta tulen niistä aina hyvälle mielelle! Tutustuin niihin vasta teini-iässä, vaikka äiti oli lukenut L.M.Montgomeryn Anna-kirjat minulle ääneen jo paljon aiemmin. Hän ei halunnut lukea Runotyttöjä, ”koska niissä on niin paljon runoja”. (Ei ollut!) Pieni runotyttö ja Runotyttö maineen polulla olivat suosikkini, mutta sarjan kolmaskin kirja on oikein hyvä. Tunnen tosin itseni haljuksi, sillä viimeisimmällä lukukerralla mietin ehdottoman ihastelun sijaan, että Teddy Kent oli sankarina melko ohut! No, ajat olivat tuolloin toiset! Kirjassa ei ole mitään hassua, mutta esittelen silti Hassu hatuntekijä -pussukkani.    Aasinsillaksi kerron, että yksi mielenkiintoisimmista, ulkoa osaamistani runosäkeistöistä löytyy Liisan seikkailut Peilimaassa -kirjasta. Runon nimi on ”Pekoraali,” ja tämä on sen ensimmäinen säkeistö:

Luukku 11 - Musta kuningatar – Walter Tevis.

Kuva
Yhdennessätoista luukussa on kuninkaallista tunnelmaa. Walter Tevisin Musta kuningatar ansaitsi myös viiden tähden arvion. Kirjan tarina oli kiinnostava, vaikka olin hiljattain nähnyt suoratoistopalvelusta siihen perustuvan minisarjan. Tarina kulki loistavasti ja kaikki tuntui uskottavalta. Olipa upeaa, miten vangitsevan jännittävältä shakkipelin kuvauksen saa kuulostamaan! Minunkin mielestäni, vaikka en koskaan ole pelannut shakkia enkä ole ollut siitä järin kiinnostunut.  Kirjassa oli mahtavaa myös se, että toisin kuin useissa uudemmissa kirjoissa, suurin osa henkilöhahmoista oli pohjimmiltaan kunnollisia. Heidän vikansa ja vajavuutensa eivät olleet keskiössä, vaan kirjassa hyvä oli pahaa isommassa roolissa.  Tietenkin esittelen Värikuningatar-tilkkupeiton, koska kuningatar ja koska se on yksi lempiteoksistani. Vinkki. Blokkimallin ei tarvitse olla tätä monimutkaisempi, ja silti työ voi olla vallan mainio. Toinen vinkki. Tilkkupeiton reunakantin kiinnittäminen. Kirjoitin pari

Luukku 10 - Ikimetsän sydän – Fred Vargas.

Kuva
Kymmenennessä luukussa on taas hyydähtävää tunnelmaa. Ikimetsän sydän -kirjan tekijä Fred Vargas tarjoilee joka kirjassaan mielenkiintoisia hahmoja ja tarinoita. Sisko suositteli kirjailjan tuotantoa minulle - en ollut edes ajatellut lukevani yhtään näitä. Aivan mahtava tarina, joka todella piti otteessaan! Pariisilaisen murharyhmän hahmot ovat virkistävän erilaisia, ja yksi suosikeistani oli tietenkin heidän lemmikkikissansa Kerä. On aina hienoa, jos kirjassa esiintyy kissa. Myönteisessä roolissa siis. Erinomaisen suomennoksen parissa todella viihtyi! Kirjan nimi tuo mieleen Sydänkäpy-tilkkupussukan. Vinkki: Kokeile tilkkulasagnetekniikkaa kapeilla kaitaleilla! Kerron siitä esimerkiksi kirjoituksessani ”erilainen tilkkulasagne”. Kuvassa on Lokakuu-tilkkupussukka vuodelta 2014. Keskellä näkyvä, kapeista suikaleista ommeltu osuus on toteutettu tilkkulasagne-menetelmällä. Toinen vinkki: Käytin samanlaista mini-tilkkulasagne-menetelmää hiljattain, kun valmistin Kolme kotiani -tript