hulluna jäännöspaloihin.

…Vai miten pitäisi kääntää äskettäin ostamani Scrap Crazy –mallineen nimi?


Malline oli jotenkin vain niin houkutteleva, että ostaa täräytin sen, samalla kun ostin sulkakuvioiden kaavat. Aika nopeasti sain myös koeblokin leikatuksi ja ommelluksi:


Blokki ei vakuuttanut minua yhtään! En myöskään heti keksinyt, millaista työtä rupeaisin mallineella värkkäilemään. Sitten tulin ajatelleeksi tuota neljä vuotta kaapissa koristeena virunutta fättäripinoa ja myös kuviollista pinoa, jonka vastikään ostin Oulusta. Pelkistä yksivärisistä ompeleminen ei houkutellut minua, mutta kuviokankaat innostivat minua!

Ensin leikkasin paloja muutamasta kankaasta ja sommittelin niistä blokkeja:


Ompelin palat blokeiksi. Sepä olikin mekaaninen suoritus! Mallineella leikatut palat sopivat toisiinsa tismalleen, eikä blokissa ole yhtään sovitettavaa saumaa. Tekeminen tuntui jopa liian helpolta.


Lisäksi lopputulos ei jotenkin innostanut minua lainkaan. Mahtoiko tämä olla minulle sopiva projekti, vai jättäisinkö kesken?

No, olin leikannut kaikki ensimmäisen erän palat uusista kankaista. Ehkä innostuisin enemmän, jos käyttäisin sekalaisempia kankaita eli jäännöspalavarastojani? Etsin muutamia paloja, jotka kenties sopisivat nippukankaisiin.


Jäännöspaloja ja uusia kankaita sekaisin. Enpä tiedä, onko tämä yhtään sen innostavampi kokonaisuus!


Seuraavaksi olisin mielelläni leikannut vielä lisää jäännöspalapaloja, mutta tulikin tenkkapoo. Vertaa mallineiden kokoa jäännöspaloihini:


Hyvällä tahdollakaan näistä ei saa yhtään lisäpalaa! Jos malline on kehitetty nimenomaan sitä varten, että sillä leikattaisiin jäännöspaloista kivoja blokin osia, niin minulla on vääränlaisia jäännöksiä! Toisten ihmisten projekteista varmaan jää eri verran paloja jäljelle kuin minulla.

Palasin uusien kangasnippujeni pariin ja täydensin valikoimaa parilla muulla kankaalla:


Jatkan sinnikkäästi, vaikka minua edelleen epäilyttää, tuleeko tästä millainenkaan tilkkupinta.


Ehkä onnistun jotenkin maagisesti järjestelemään blokit niin, että lopputulos miellyttää minua.


Näissä kuvissa olen vain latonut palat riveihin satunnaisessa järjestyksessä, mutta saumakuviot aina tietyllä lailla vaihdellen.

Kommentit

Tiinatei sanoi…
Näyttää tosi kivalle! Ostin kesällä tuon saman setin, mutta en ole käyttänyt siitä kuin C-palaa, se kun on neljännes-heksagon.
Marle sanoi…
Minusta pinta näyttää hyvälle. Kätevä malline. Joku sulkamalli minullakin on, mutta kokeilematta on sekin.
Kvilttaaja sanoi…
Noin vaikeaa voi olla, kun lähtee tekniikka edellä leikkaamaan. Kun lähtee ihana kangasvalikoima edellä, niin voisi olla helpompaa. Tosi mielenkiintoinen postaus, kun kokeilit noin monella tavalla. Minun silmiäni miellytti eniten vaihtoehto, jossa käytit yksivärisiä joukossa. Kokeilepa vielä, mitä tapahtuu kun laitat blokkien väliin valkoiset tai mustat kaitaleet. Välikaitaleet voisivat selkeyttää.
Tilkunviilaaja sanoi…
Ajattelin aloittaa tällä, kun tuntui neljäsosaheksagonia helpommalta!
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos! Malline on kyllä kätevä. Tutkailin sulkamallia ja ehkä voisin sitäkin kokeilla kohta.
Tilkunviilaaja sanoi…
No, ehkä tässä oli se kangasvalikoimakin alusta asti mukana, kun päätin käyttää nyyttikankaitani. Suurin osa niistä onkin yksivärisiä. Kiitos vinkistä! Saatan turvautua siihen, ellei design-vaiheessa synny pelkkiin blokkeihin perustuvaa kunnon ajatusta sommitteluun.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.