tilkkupeitto viimeistelyvaiheessa.

Kun saan tilkkupeiton tikkauspalvelusta, seuraava työvaihe on yleensä keksiä työlle nimi. Samaan aikaan pystyy kyllä tekemään myös ruumiillisia suorituksia, ja jos makuuhuoneen lattia on vapaana (eikä esimerkiksi täynnä jonkun muun tilkkutyön kankaita ja leikkuuasemia), levitän tikatun tilkkutyön siihen ja tasoitan sen.

Viimeisin tässä vaiheessa ollut työ on värikäs tilkkupeitto, johon käytin paljon Tula Pinkin kuviokankaita. Kissa oli tukena tasoitusvaiheessa. Sen mielestä onnistuin hyvin.


Myös mestaritikkaaja Soile Kivinen Töölön Tilkkupajasta onnistui hyvin! Pyöreän-terävät tikkauskuviot ovat juuri sopivat! Tilkkupinta on kauttaaltaan kauniisti tikattu, ei liian tiheään eikä liian harvaan.

Kun tilkkutyön reunat on tasoitettu, reunakanttikangasta pystyy sovittelemaan paremmin kuin tasoittamattoman työn vieressä. Joskus löydän reunakaitaleen heti. Tällä kertaa jouduin kokeilemaan kymmenkunta vaihtoehtoa ennen kuin tein päätöksen.


Tilkkutyöllä täytyy olla nimi ennen kuin pystyn tekemään sille nimilapun. Tällä kertaa sain nimilapun valmiiksi, mutta kiinnittäminen oli vähän hankalaa, koska Kissa oli painona työn toisella reunalla. Päädyimme lopulta yhteisymmärrykseen, miten voin kiinnittää nimilapun niin ettei Kissan tarvinnut siirtyä.


Reunakantti oli leikattuna, palat ommeltuina yhteen, silitettynä ja rullalla, mutta en päässyt kiinnityshommiin. Jollakulla oli päiväunet kesken.


Onneksi ompeluhuoneessa on aina jotain vaihtoehtoista puuhaa, ettei tarvitse aiheuttaa Kissalle univajetta. Eikä tarvinnut kauan odottaa, kun se jo halusi vaihtaa paikkaa, ja pääsin ompelemaan peitolleni reunakanttia.

Jätän teidät jännitykseen, millainen peitosta lopulta tuli! Paljastan sen seuraavassa kirjoituksessani.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.