matkamuistoja.

Olen huomannut, että ihminen (ainakin tämä ihminen) joutuu lomamatkallaan lievän mielenhäiriön valtaan. Muuten ei pysty mitenkään selittämään, miksi matkalta tulee ostetuksi kummallisia vaatteita tai tavaroita. Kotimaassa sitten saa miettiä, ”mitä oikein ajattelin,” eikä vastausta vain tule.

Onneksi olen myös oppinut vähän rajoittamaan mielenhäiriöostoksia. En esimerkiksi ostanut tällaisia rapukenkiä, vaikka ne olisivat aivan täydelliset rapujuhliin (jollaisiin osallistun todella harvoin). Kengät: Kurt Geiger.


En ostanut myöskään tällaisia kenkiä. Liikkeessä oli alennusmyynti ja sen edusta ja sisusta tulvehtivat innokasta ostoyleisöä. Minä olin aivan äimänä, sillä en ollut tiennyt tällaista kenkätarjontaa olevan edes olemassa. Kengät: Irregular Choice.


Tämä hellyttävä tilkkupossukin jäi liikkeeseen. Nyt harmittaa vähän! Olisihan tuolle ollut vaikka mitä käyttöä … vai mitä?


Tein kuitenkin hyödyllisen ostoksen (kangashankintojeni lisäksi). Ostin matkamuistoksi keittiöön käsipyyhkeen Wightin saarelta:



Kissakuviointi oli siinä mielessä harhaanjohtava, että saari oli pikemminkin koirien kuin kissojen asuttama. Välillä tuntui, että jokaisella vastaantulijalla oli koira hihnan päässä! (Joillakin myös hihnasta irrallaan.)

Kommentit

Marle sanoi…
Olisit taatusti ollut bileiden keskipistefnä noiden rapukenkien kanssa. Ehkä siellä kissoja on vain pyyhkeissä ja koirat sitten ihan elollisina.
Tilkunviilaaja sanoi…
Keskipisteempänä noiden Irregular-kenkien kanssa! Niitä oli kyllä niin kummallisia, että hyvää päivää! Näin kyllä Wightin saarellakin YHDEN kissan, eli eivät olleet ihan kaikki jääneet pyyhkeeseeni.
Tilkkureppu sanoi…
Noissa kengissä olisi kyllä erottunut, mutta keittiöpyyhe on oikein hieno!
Tilkunviilaaja sanoi…
Vielä kun raaskisi ottaa pyyhkeen käyttöön! 😂

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.