tilkkutähtiä jäännöspaloista.

Jo talvella katseeni kiinnittivät epätasaiset tähtiblokit, joiden keskipala oli aina ommeltu sikinsokisista tilkkupinnoista. Instagramissä näitä vilisi, ja melkein kaikissa taustana oli valkoinen tai vaalea kangas.

Inspiroiduin blokeista, mutta ajattelin käyttää tummaa taustakangasta. Töölön Tilkkupajasta löytyi upea, mustikansininen batiikkikangas, jota ostin pitkähkön pätkän ihan tätä tarkoitusta varten.


Kuvassa näkyvät hetki sitten valmiiksi saamani tähdet. Kahden keskiosassa on aivan minipieniäkin palasia, jotka näyttävät kivalta, mutta jotka tekevät sakarapalojen saumoista aika haastavat.

Viikko sitten tarkastelin silloista tilannekuvaa levittämällä siihen mennessä valmistamani blokit lattialle.


Yllättäen blokit kiinnostivat Kissaa. No, se tietysti on itse oikea tähti! Vai olinkohan sen mielestä silittänyt ne huonosti, koskapa sen täytyi prässätä niitä lisää?


Kyllä harmitti eilen aamulla jättää tähtiblokki edelleen odottamaan, että pääsen töistä ja ompelemaan sen kokoon.


Ommeltuna blokki näytti vielä kivammalta kuin palasina.


Luulin, että näihin voisi käyttää paljon pienenpieniä tilkkuja, mutta eipä voikaan. Sakarat vaativat aika ison tilkun, eikä keskipaloihin kovin monta pientäkään tilkkua kulu. Huomasin myös, että sakaroiden pitäisi oikeastaan olla vaaleahkoja, jotta ne erottuvat taustakankaasta hyvin, joten välillä tähtiä ommellessani olen joutunut pyörittelemään samoja kankaita uudelleen ja uudelleen.

Olen saanut vaihtelua tekemällä välillä keltaista, välillä punaista ja välillä sinistä tähteä.


Blokit olivat taas Kissan mieleen. Nyt se ei sentään istunut niiden päälle.


Tilanne tänään: blokkeja on aika monta, ja ne ovat minusta sopivasti eri värisiä ja eri kokoisia keskenään. Vaihtelevan kokoisia blokkeja on varmasti tavanomaista haastavampi sitten sovitella valmiiksi tilkkupinnaksi!


Blokkeja ei silti ole vielä tarpeeksi, jotta näistä syntyisi tilkkupeitto. Onneksi sinistä taustakangasta on jäljellä! Taidan ommella niin monta tähteä kuin kankaastani tulee.

Kommentit

Marle sanoi…
Hieno! On mahtavaa omistaa pala tähtitaivasta!
Julierose sanoi…
I love your wonky stars--{but I could not read your post as the translater wouldn't offer English ;((( } hugs, Julierose
Tiinatei sanoi…
Tuolla upean sinisellä taustalla tähdet ihan loistavat!
Tilkkureppu sanoi…
Ihana sininen tausta ja tähdet loistavat kuin tummalla taivaalla, kaunista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.