kissanhäntä kainalossa.

Ompelin helmikuussa pari kivan oloista tilkkupintaa sinisistä, turkooseista, vihreistä ja keltaisista jäännöspaloista. Kerroin tässä blogikirjoituksessani, miten tilkkupinnat syntyivät improvisoimalla.

Tilkkupinnat olivat sen verran isot, että ompelinkin niistä pitkästä aikaa pienen tilkkulaukun. Jaoin keskeneräisen laukun kuvan Instagramissä ja sain hyvän nimiehdotuksen Tilkuista totta -Irmalta. Saanko esitellä: Kissanhäntä kainalossa –tilkkulaukku valmiina:


Kas, kun en itse tullut ajatelleeksi tuota hauskaa nimeä! Totta kai se on sopiva nimi, koskapa yhdestä kissasta näkyy vain peräpää ja häntä.

Olipa hyvä, että olen kirjoittanut tilkkulaukulle teko-ohjeen blogiini. Katsoin mitat sieltä! Muuten olisin ollut taas ihan öönä, että minkä pituinen ja levyinen sangan pitäisi olla, ja minkä levyisen reunakaitaleen leikkaisinkaan. Noudatin omia ohjeitani ja niinpä tästä tulikin hyvin tutun oloinen.

Kuvakin piti tietysti ottaa perinteisellä paikalla eli kulahtaneilla ulkorappusillamme.


En jaksanut ruveta värkkäämään vetoketjua, joten Kissanhäntä kainalossa –laukku sulkeutuu vain napilla. Nappeja minulla on muuten varastossa vielä pariin (eli pariin sataan) tilkkulaukkuun.


Nyt matkustamme ajassa vähän matkaa taaksepäin. Ompelin helmikuussa ensimmäiset palat näihin tilkkupintoihin, ja lopulta ne olivat tarpeeksi isot.


Tilkkupinnat viruivat siellä täällä ompelualueellani huhtikuun lopulle, kunnes vihdoin tartuin niihin tikkaus mielessä. Yllätin itseni tikkaamalla oikein kuvioita!


Näin vaivaa tikatessani toisen puolen lentäviä hanhia. Ensin tein terälehtimäiset tikkaukset itse hanhiin ja täydensin tikkaukset parilla suoralla viivalla, jotka ompelin viivaimen avulla. Kyllä ovatkin suorat viivat!


Takaisin nykyhetkeen.

Ohjeeni mukaan tikkasin tilkkupinnan kiinni paitsi vanuun, myös collegejerseypalaan. Tikatusta kappaleesta tulisi silloin tarpeeksi topakka. Valitettavasti luin tämän viisauden liian myöhään – jo kun olin tikannut tilkkupinnan huolellisesti vain vanuun. Sen takia valitsin laukun vuoriin paksumman kankaan. Ihan tuli topakka laukku näinkin.

Kissanhäntä kainalossa –tilkkulaukussa on myös sisätasku.


Laukku on kooltaan noin 27 cm x 22 cm, pohjan leveys on 6,5 cm.

Kanssabloggarit ottavat teoksistaan kuvia upeissa ympäristöissä. Minäkin käytin mielikuvitusta ja ripustin laukun päärynäpuun oksaan.


Ei tämä yritelmäni kovin taiteellisen hienolta näytä – mutta saahan tästä sentään käsitystä säätilasta ja kevään vaiheesta.

Kommentit

Irma sanoi…
Olen ylpeä kun nimesit laukkusi ehdotukseni mukaan;):) Nimi vaan putkahti päähän hetkessä ajattelematta sen enempää:)
Nappisysteemiä olen käyttänyt myös laukkujen sulkemiseen ja se on mielestäni aivan hyvä.
Marle sanoi…
Hienoja tikkauksia! Yksi tikkaus on ihan selvästi kissan häntä. Laukulla on mainio nimi, sopii erinomaisesti.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.