tähtiainesta.

Olen x-ynnä-blokkien lisäksi rakennellut toisenlaisiakin tilkkublokkeja, nimittäin rujoja tähtiä:


Ompelin ensin minipieniä jäännöspalatilkkuja yhteen, tasoittelin pinnan suorakaiteeksi ja leikkasin tummansinisestä batiikista sopivat suorakaiteet sen ympärille. Neljään niistä tein niin ikään jäännöspaloista epämääräisiä sakaroita. Koska minulla oli käsissäni suorakaiteita, ei neliöitä, minulle tietenkin kävi näin:


Eli ompelin yhdet sakarat väärään reunaan suorakaidetta.

Paransin suoritustani kuin sika juoksua, ja seuraavat viisi tähteä ompelin kokoon kommelluksitta:


Sitten ajattelin tehdä pari pienempää tähtiblokkia. Niihin valitsinkin neliön muotoiset osaset:


Sinisten jälkeen ompelin myös pari keltaista ja pinkin tähden:


Tähtiä syntyi helposti ja nopeasti, mutta tämän vaiheen jälkeen -


- minun rupesi tekemään mieli ommella kerrankin jotain pitkistä kankaistani, joten siirryin ompelemaan x-ynnä-blokkeja.

Minulta nimittäin kysyttiin, miten ihmeessä pystyn tekemään niin paljon kaikkea jäännöspaloista; pakkohan minun on välillä käyttää myös pitkiä kankaita. Eihän niitä jäännöspaloja synny lisää muuten.

Eipä synnykään! Niinpä nyt on käynnissä x-ynnä-blokkiprojekti, joka tuottaa uusia tilkkuja uusiin tilkkupussukohin ja tilkkutähtiin.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kivoja tähtiä, nuo wonky stars ovat olleet suosikkini pitkän aikaa, riippuu taustakankaasta tuleeko tähtitaivasta vai kesäistä ketoa. Raita
Ihanan rentoja tähtiä! Näistä tulee hyvälle mielelle :)
Irma sanoi…
Tähtiainesta, todentotta!!!
Tiinatei sanoi…
Hienoa pintaa! Tykkään tuosta "rujo tähti" -ilmaisusta!
Tilkkureppu sanoi…
Tykkään myös näistä rujoista tähdistä, niistä tulee kivan näköistä tilkkupintaa!
Poutapilvi sanoi…
Hienoja. Minipaloista koottujen keskustojen ansiosta värit on vielä täyteläisemmät. Mukava ootella mitä noista sitten valmistat.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.