no, onkos tullut kesä!

Pari päivää sitten pääkaupunkiseudulla kyseltiin lähinnä ”no, onkos tullut talvi,” ja ehkä jatkoksi vielä: ”…nyt syksyn keskelle”. Puista eivät kaikki lehdetkään olleet ehtineet varista, kun jo oli lumipeite oksilla. Uusin tilkkupussukka sen sijaan kysyy: ”No, onkos tullut kesä,” sillä sen pinnassa näkyy (myös) kesäisen oloisia kuoseja (apilankukka, muita kukkia sekä perhosia).

Tänään oli kotipiha käytännössä lumeton, ja työpaikan edustallakin näytti jälleen syksyiseltä, ei talviselta. Tuuli vain oli kova, joten jouduin valitsemaan kuvauspaikan niin, ettei pussukka lentäisi puhurin mukana tiehensä.


Tilkkupinnat näyttivät vastatikattuina tällaisilta:


Ompelin suoria tikkauksia tilkkujen ja saumojen reunoja seuraillen. Osaan pussukasta tuli ihan ruudullistakin kuviota, kun ompelin ensin pystysuoria ja sitten vaakasuoria tikkauksia.

Maltoin ommella No, onkos tullut kesä –tilkkupussukkaan myös sisätaskun.


Kokosin vetoketjupussukan jälleen Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -tutoriaalista oppimallani tavalla. Siinä ommellaan vetoketjun viereen päällitikkaus vasta siinä vaiheessa kun pussukka on muuten valmis. Pakotan saumat asentoonsa ja vahvistan nuppineuloilla. Sen jälkeen tikkaan.


No, onkos tullut kesä –tilkkupussukka on siis Avoin-mallistoa.

Päällitikkaukseen liittyvästä kuvasta tuli mieleeni esitellä vetoketjun päähän ompelemani lipare. Kuvaussession aikana puhaltanut tuuli heilutti sitä vimmatusti, eikä kuvasta tullut terävä! Voih sentään!


Vielä yksi kuva, jossa näkyy pussukan kantolenksu. Lenksu on pitkä, joten pussukka on myös Street-mallistoa.

(Olin tässä vaiheessa siirtynyt työpaikan aulaan, jonne osui myös hieman päivänvaloa.)


"No, onkos tullut kesä" on viidestoista tänä vuonna ompelemani vetoketjupussukka ja 160. pussukka, jonka olen ommellut blogini olemassaolon aikana. Olen varmaan kirjoittanut suunnilleen samat tekstit jokaisesta, joten mahtavat teitä uskollisimpia lukijoita jo pussukkajuttuni kyllästyttää!

Tilkkupussukan mitat ovat suunnilleen seuraavanlaiset:

  • Leveys ylhäältä noin 25 cm
  • Korkeus noin 17,5 cm
  • Pohjan leveys noin 7 cm.
  • Kantolenksu on ommeltu 6 cm x 43 cm kaitaleesta.

Kokosin tilkkupinnat jäännöspaloista ja tikkasin ne suorin ompelein vanu- ja collegejerseypalaan. Tämä on taas hyvin topakka pussukka! Vuorikappaleet ja sisätasku on nekin koottu muutamasta eri kangaspalasta.


Tiinatei ehdotti, että ottaisin tänä vuonna ompelemistani pussukoista ryhmäkuvan. Aika moni niistä on jo löytänyt uuden omistajan, joten ryhmä ei ole kovin suuri. Ehkä lähipäivinä muistan ottaa yleisön toivoman ryhmäkuvankin!

Kommentit

Marle sanoi…
Pussukkatehtaassa taidetaan tehdä töitä tauotta! Ihanan iloinen tämä tuorein tulokas.
Tilkkureppu sanoi…
Iloisen piristävä pussukka!
Helena sanoi…
Raikaat ruskan värit! Ruskealla sivulla kissakin kurkistaa ruudusta, toisessa voi nähdä sienen.
Gudrun sanoi…
Beautiful this too!
Amalia sanoi…
Pussukoitasi on aina kiva katsella ja ihailla, vaikka niitä olisi ollut jo tuhat esillä...
Birthe Marie sanoi…
It is beautiful! I love it! :-D
Tiinatei sanoi…
Jos ei kesä, niin värikäs syksy ainakin. Kun kuvaan omia pussukoitani aika usein terassin kaiteella, niin laitan pussukan sisään kilon sokeripussin, niin ei tuuli vie :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.