kaaria tilkkublokeissa.

Olen ahkera Instagram-käyttäjä. Jaan omia kuviani ja käytän aikaa tilkkutyökuvien selailemiseen. Kun näen kivan työn tai kivoja blokkeja, kaappaan näyttökuvan. Projektien välillä käyn läpi kaappauksiani ja etsin inspiraatiota. Viimeisimmän inspiraation sain Instagram-nimeltä @hbeecook – hän oli tehnyt sinne tänne kallellaan olevat kaariblokkinsa yksivärisistä kankaista vauvanpeittoa varten.

Etsin kaariblokkien teko-ohjeet netistä, päätin väriksi punaiset ja valkoiset ja ryhdyin toimimaan. Ensimmäiset epämääräiset ympyrät syntyivät ompelulaneissa Tiinatein luona. Kuva on otettu ilta-auringossa vajaat kaksi tuntia ennen rajua ukonilmaa, joka lauantaina pyyhki eteläisen Suomen halki.


Olin ajatellut tekeväni kuvasarjan kaariblokin ompelemisesta, mutta unohdin aikeeni alkutilannekuvan ottamisen jälkeen! Niinpä minun kuvasarjani on vain yhden kuvan mittainen:


Lähtötilanne on joka tapauksessa tämä. Kaksi noin neliötä tai suorakaidetta päällekkäin – tilkkujen ei tarvitse edes olla tismalleen saman kokoiset – ja yhteen nurkkaan viilletään leikkurilla jonkinlainen kaari.

Voinhan kuvitella, että alkutilanteesta pääsee seuraavan kuvan tilanteeseen maagisesti ihan parissa tuokiossa:


(Todellisuudessa kaariblokkiakaan ei ompele ihan hetkessä ja neljän kaariblokin yhdistelmän ompeleminen on vielä sitäkin hitaampaa.)

Tänään pääsin sentään ulos kuvaamaan valoisaan aikaan. Valmiina on kaksitoista epämääräistä ympyräblokkia.


Kun blokkeja on tarpeeksi, ompelen niistä todennäköisesti ensin neljän kokonaisuuksia valkoisia välikaitaleita lisäämällä. Trimmaan blokeistani aina mahdollisimman vähän.


Sommittelu jatkuu siis koko ompelun ajan. Tämä on kiinnostava tilkkuprojekti!


Kissa kävi katsomassa tilkkublokkipinoa. Ehkä se halusi tietää, onko blokeissa muita värejä kuin punaista ja valkoista.

Vastaus: Hämmästyttävän vähän! Tilkkutyöni ovat yleensä megavärikkäitä, mutta kaariblokkeihini löysin selkeästi punavoittoisia kankaita.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Olet löytänyt kivan idean, tulee mieleen sellainen wonky malli, ihan vapaasti, ilman mittaamisia, rentouttavaa ompelua. Raita
Julierose sanoi…
this piece is just so lovely...I like the curve-ey parts and the crosses...
hugs, Julierose
Schulz Family sanoi…
Gosh, you sew new things so quickly. I love this wonky random look. I don't use Instagram at all but am into Pinterest
Marle sanoi…
Tästä tulee hauska! Tein testiblokin, mutta saa jäädä siihen, kun on muuta kesken.
Tilkkureppu sanoi…
Hauska ja mielenkiintoinen blokki, tuota voisi kokeilla jossain vaiheessa, kun kerkiää!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.