valmis tikattavaksi!

Hyvä uutinen on se, että ompelin rusettiblokit yhtenäiseksi tilkkupinnaksi. Näppäsin siitä kuvankin:


Hetken päästä kävi tuulonen ja asetteli tilkkupinnan uuteen asentoon:


Koska tilkkupeiton paraatipuoli oli valmis, sille piti ommella myös taustakappale. Tämä ei tavallaan ole hyvä uutinen, koska taustakappaleet tuottavat minulle aina vaikeuksia. Blogini seuraajat tietävätkin, ettei minulla yleensä ole niin paljon yhtä kangasta, että siitä saisi taustan.

No, varastossa oli kyllä yksi ainakin melkein tarpeeksi iso kangaspala, mutta se ei tuntunut väriltään parhaalta. Mikä nyt neuvoksi?

Muutama tilkkublokki oli jäänyt yli, kun ompelinkin pienemmän tilkkupinnan. Ompelin niistä katseenvangitsijan. Löysin myös muutaman isohkon ja jollain tavalla sopivan värisen kankaan. Paljon jäi vielä puuttumaan.

Mutta hei! Löysin pinoista toistakymmentä vuotta sitten ompelemani bargellon ja kas, se sopi hyvin muiden värien joukkoon. (Kaikki sopii kaikkeen, kun vain ompelee reunoista yhteen.) Tulipa sillekin käyttöä!

Kissankin mielestä valko-harmaa kangas sopii myös taustakappaleeseen.


Lopulta taustakappaleesta tuli tällainen:


Kappaleen kokoamiseen meni kokonainen päivä! Enkä ole vielä jaksanut varmistaa, että se todella on tarpeeksi iso. Pitkien saumojen ompelemisesta ja isojen kappaleiden käsittelemisestä täytyy ensin pitää taukoa.

Bargellon, ylijäämäblokkien, turkoosien, violetin ja valko-harmaan kankaan lisäksi käytin pari batiikkitilkkua ja muutaman jelly-roll-kaitaleen sekä 3-5 muuta tilkkutyökangasta. Niinpä taustakappaleesta tuli melko mielenkiintoinen.

Kommentit

Helena sanoi…
Todella mielenkiintoinen taustakangas. Kuinka monta rusettia mahtuu yhteen peittoon!!
Teje Karjalainen sanoi…
Tasta tuli tosi hieno! Myos tausta on todella hyva ja jain miettimaan etta miksei tehtais tuon tapaisiakin paallis kappaleita? x Teje
Schulz Family sanoi…
I love the back as much as the front. I too have problems with the quilt backs. But often piece together items. I love that you have leftover blocks on yours.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.