Thursday, 25 May 2017

värikäs tilkkupeitto!

Kauan aikaa melkein valmiina virunut tilkkupeitto valmistui eilen! Annoin tälle nimeksi ”Värienergiaa”.


Töölön Tilkkupajan Soile oli tikannut peiton jo ajat sitten, mutta en vain saanut aikaiseksi keksiä tälle nimeä, tasoittaa ja kantata tätä. Ennen kuin pari päivää sitten.

Nimeä kehittäessäni ajatus kävi nopeasti värilaatikossa, mutta en halunnut nimen muistuttavan liikaa alkuperäisestä jelly-rollista (Paintbox Solids by Elizabeth Hartman). Seuraavaksi googletin sanalla väri ja opin, etteivät oppimani värifaktat välttämättä olekaan totta. Esimerkkeinä kiistanalaisista totuuksista ovat väriympyrä ja vastaväriajattelu.

Levitin tikatun kokonaisuuden lattialle ja katselin sekä yksivärisiä osuuksia että tilkkulaatikkoni aarteita. Tulin heti iloiseksi. Värienergiaa!


Tasoittaminen onnistuu ilman tilkkupeiton nimeäkin, mutta ompelen töihini aina nimilapun ja sen kiinnitän ennen kanttaamista. Siksi nimi oli keksittävä nopeasti ja nimilappu kirjoitettava ja ommeltava peittoon.

Sen jälkeen sydänalassa muljahti. Joutuisin päättämään peiton reunakantin värin ja kuosin. Joka kerta pelottaa, että valitsen väärin. (Tosin valinnan tehtyäni en mieti asiaa enää, joten ehkä päätöksen ei tarvitsisi ahdistaa minua niin.)

Kokeilin tähän ensin moniväristä kangasta – ei sopinut. Neutraalia vaaleanharmaata – liian pliisu. Musta-valkoista – ei käynytkään. Pinkkiraidallista – ehkä, mutta puna-ruskearaidallinen näytti paljon paremmalta. Otin sen jo esiin kaitaleiden leikkaamista varten, kun katse osui vihreä-harmaa-valkoiseen kuviokankaaseen. Pystyin saman tien kuvittelemaan, miten reunakantissa olisi hauska hammastuskuvio.

Pyöritän nykyisin reunakantin lankarullalle, jotta kanttia on helpompi hallita ompelemisen aikana:


Uusseelantilainen tilkkuystäväni Liz @lizfromshush neuvoi minulle tämän kikan.

Tällä kertaa jouduin kerimään kantin sellaiselle lankarullalle, jossa oli vielä vähän lankaa jäljellä. Olin varta vasten säästänyt tyhjän rullan lankakoriini, mutta viime viikolla heitin sen roskiin. ”Mitä tää tyhjä rulla täällä tekee?” Niin että selvisi sekin, mitä rulla siellä teki.


Tilkkupinta aaltoilee, koska a) peitto on liian pitkäksi venähtäneellä ruoholla ja b) tikkauskuvio on hauskan aaltoileva.

Seuraavaksi kissa marssi paikalle.


Tilkkupeitossa on aurinkoinen nurkka. Sinisävyinen kangas keltaisen keskiössä on Nalle Puh –kankaasta, jota ostin Tyttären kesämekkoa varten. Kesämekkoa, jonka ompeluun en ehtinyt ennen kuin hän oli liian vanha sellaisiin mekkoihin.


Seuraavassa lähikuvassa on tilkkupeiton neutraalimpaa osuutta. Kuvan keskivaiheilla näkyvässä blokissa tummanharmaan keskiössä on pandakangastilkku. Se puolestaan muistuttaa minua ehtimisestä! Ehdin ommella kankaasta Tyttärelle kesämekon ennen kuin hän kasvoi siitä ohi!


Tähän väliin näytän hauskasti kuvioidun reunakantin:


Varmaan ainakin puolet teistä on sitä mieltä, että olin järjiltäni valitessani tällaisen kantin. Se ei sovi kaikkiin peiton osiin täydellisesti, mutta suurimpaan osaan kyllä. Ja kuvioefekti on juuri sellainen kuin halusin.


Ompelin Värienergiaa-tilkkupeitolleni taustakankaan useasta eri kankaasta. Käytin myös jelly-rollista yli jääneitä kaitaleita. Värikäs meets neutral.


Taustakankaassakin on Tyttärelle hankittua kangasta. Ompelin tästä lapsenlakanan, joka tuli vähän liian kapea, koska leikkasin sen niin säästeliäästi. Niinpä kangasta oli nyt – 17 vuotta myöhemmin – yhä jäljellä.


Ihania punaisia! Kuvan oikean yläkulman tietämillä näkyy mustapohjaista kuviokangasta. Sain kankaan amerikkalaiselta ystävältäni lahjaksi kaaaaauan sitten ja ompelin siitä Miehelle kesäpaidan myös kaaaaauan sitten.


Peitto on kooltaan 160 cm x 187 cm. Keksin mallin itse. Tilkkublokit ovat joko puolikkaita tai neljäsosahirsimökkejä – keskineliötilkun kahdelle sivulle on ommeltu ensin valkoiset, sitten värikkäät yksiväriskaitaleet.


Kissan mielestä selostus ja erityisesti vanhojen muisteleminen saa nyt riittää. Värienergiaa-tilkkupeitto on nyt ja tässä. Pidän lopputuloksesta niin paljon, että taidan pitää peiton itse.

10 comments:

*VEKKI* said...

Nätti peitto ja nuo värien vaihtuminen on tosi hieno.

Irma said...

Hienosti kyllä liukuvat nuo värit, siinä sitä varmaankin on ollut pohtimista että saa värit osumaan "kohdilleen":) Reunakantti on repäisevä valinta, lisää eloa hyvään pintaan. Hyvä kokonaisuus:)

Ariane said...

This quilt is gorgeous! I love the colours! The quilting is beautiful too! Congrats on a wonderful finish!!

Julierose said...

I love this quilt of yours; what a super use of color and fabrics..lovely work hugs, Julierose

Teje Karjalainen said...

Tama on todella ihana! Olet sijoittanut varit kauniisti ja kiva kun pieni alkunelio on joku erityinen. Voisin tehda talla vihdoinkin 3.5" tilkuistani ja hulpioista joita saasta joka ikisesta kankaastani. Taidanpa tehda koe blokin. Kiitos inspiraatiosta! x Teje

Tilkkureppu said...

Ihana peitto! Pidän valitsemastasi reunakantista, erottuu koko työstä ei liikaa ja tarpeeksi:)

Gudrun said...

Love your quilt!!!So beautiful!!

Schulz Family said...

Wow this is just so amazing. I love your work

Marle said...

Aivan ihana!

Tilkkuilo said...

Värienergiaa, toden totta! Upea kokonaisuus!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails