Wednesday, 19 April 2017

tästä ei meinannut tulla mitään.

Henkilökohtainen tietokoneeni tarvitsee yksinkertaisen kotelon. Olen sinnitellyt kotelotta jo vuoden, mutta aloitin projektin sentään jo jokunen viikko (kolme kuukautta) sitten. Silloin ompelin summamutikassa kaikenlaisia käsiin osuneita tilkkuja yhteen, enkä pitänyt lopputuloksia kovin hehkeinä. Ehkä syynä on, että käytin tilkkupintoihin eniten yhden tilkkupeiton taustakappaleesta viistettyä ylijäämäkaitaletta, joka oli vaaleaa ja mitäänsanomatonta, vaikka siinä oli sinänsä hauska ristisanatehtäväkuosi.

Projekti ei siis ollut kovin motivoiva, mutta hammasta purren otin sen esiin pari päivää sitten. Olin päättänyt, että koneeni oli vihdoinkin saava kotelon.

Minä vain olen niin onneton suunnittelemaan kolmiulotteisia kappaleita, että tein TAAS yhdestä kotelosta liian pienen. Se on esimerkiksi liian matala (konetta näkyy sentin siivu yläreunan alta). Liian matala kotelo ei puolestaan suojaa konetta kunnolla!


Kotelo on tietenkin myös liian tiukka. Koneen saa koteloon, mutta näppivoimien pitää olla kohdillaan. Harmi, ettei kuvasta kuulu, miten tiukalla olevat saumat naukuvat.


Edes tällaisen epäonnistuneen kotelon ompeleminen ei sujunut noin vain. Toinen tilkkukappale oli liian kapea (edes tällaiseksi vähän liian kapeaksi kappaleeksi), joten jouduin jo ompelemaan siihen levityskaitaleen. (No, kaitale ei minua olisi haitannut, jos kotelo muuten olisi onnistunut kooltaan.)


Panostin tähän sentään niin paljon, että ompelin kauniit vuorikappaleet.


Maailman toiseksi yksinkertaisin ompelujuttu, mutta niin vain epäonnistuin siinä!

Ajattelin tässä vaiheessa, ettei tästä korjaamalla saa sopivaa, joten päätin jo siirtää tämän kategoriaan Susi. Suunnittelin purkavani vuorin ja päällisen osiksi, käyttäväni vuorikappaleen uuteen koteloyritykseen ja päällisestä aioin ommella ruman pussukan.

Yön yli nukuttuani olin hieman rauhoittunut ja pystyin purkamaan kotelopäkäleeni osiin:


Aika surumieliseltä tämä näytti!

No, kävi sitten kuitenkin niin, että jatkoin kaikkia kappaleita pienesti ja ompelin kuin ompelinkin kotelon uudelleen valmiiksi.

Tällä kertaa siitä tuli aavistuksen verran liian väljä, mutta siitä en jaksa enää välittää, vaan julistan tämän valmiiksi ja annan tälle nimen Susihukka.


Olin vieläpä niin tollo päällisen jatkopaloja leikatessani, että viilsin vahingossa yhden liian kapean kappaleen. Jouduin jatkamaan jatkopalan jatkopalaa. Tämä ei kyllä ompelukilpailuissa pärjäisi! (Eikä tikkauskilpailuissakaan.)


Mutta valmis tämä Susihukka nyt on, ja tietokoneellani on sitä suojaava tasku. Se on hyvä asia, ja myös se, että vain minä joudun käyttämään tätä onnetonta tekelettä.

5 comments:

Marle said...

Lopussa kiitos seisoo! Jotkut työt vaan menevät pieleen koko ajan, vaikka olisi kuinka tarkkana ja ajattelevaisena.

Tilkunviilaaja said...

Tämä meni pieleen, sillä olin typeränä ja luotin siihen, että edellisillä kirjoittamillani mitoilla tehden onnistuisin. Mutta tietokone mahtuu koteloon ja kotelo on parempi kuin ei mitään.

Soile Kivinen said...

Olen jokusen suojapussin/kotelon tehnyt ja kohdannut samoje koko-haasteita. Nykyään teen vain reilusti ison, helpompi pienentää kuin suurentaa.

Tilkkureppu said...

Samaa mieltä, että loppuhyvin kaikki hyvin! Hyvä suojs läppärille tuli:)
Olet kyllä sitkeä tekijä ja noihin samoihin ongelmiin olen itsekin joskus törmännyt.

Tiina said...

Kuulostaa tutulta. Onneksi voi aina tehdä uuden, nyt kun mitat on selvät.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails