valmis! kaitalepakkaus käytetty!

Ostin yli vuosi sitten itselleni joululahjan Töölön Tilkkupajasta. Valitsin Island Batiks –kaitalepaketin nimeltä London Fog, eikä minulla ollut ensimmäistäkään ideaa sen käyttämiseksi ennen kuin nyt joulukuussa.

Ensin keksin vain, että rakennan kaitaleista neliöitä. Minun silmissäni neliöt toimivat aina!

Paketissa oli kaksi kaitaletta aina samaa kangasta. Leikkasin ensin yhdestä kaitaleesta kaksi neliötä kerralla ja toisesta kaitaleesta kaksi neliötä. Ompelin yhden neliöistä ympärille kaksi samanväristä ja jätin toisen neliön talteen. Mittasin sitten, minkä pituinen tästä yhdistelmästä tuli ja leikkasin kaksi sen mittaista kaitaletta.

Siinä vaiheessa näin, että yhdestä kaitaleesta saisin kaksi valmista neliöblokkia. Koska kaitaleita oli yhteensä 40, blokkeja syntyi tällä menetelmällä 80 kappaletta.


Laskeskelin myös, ettei 80 blokista sellaisenaan syntyisi kovin kummoisen kokoista tilkkupeittoa. Päätin ommella blokkeihin epäsymmetriset lisäkaitaleet reunoihin.

Varastossa sattui olemaan vaaleaa kangasta juuri sopiva määrä. Tilkkublokit syntyivät sitten tosi nopeasti.

Olin Instagramissa nähnyt hauskan, dynaamisen sommittelun juuri tällaisille epäsymmetrisille tilkkublokeille ja sovelsin ideaa. Asettelin blokkini erittäin satunnaiseen järjestykseen, kerrankin!


Tilkkupinta valmistui sopivasti lumisadetta edeltäneenä päivänä ja satuin olemaan kotona valoisaan aikaan. Pääsin kuvaamaan uuden tilkkupinnan melko kunnollisessa valossa, rauhallisessa lumisateessa. Värit ovat kuvassa kerrankin aika lähellä oikeita.

Lunta satoi rauhallisina hiutaleina, mutta tiuhaan. Alle kahdessa minuutissa tilkkupinta oli aivan luminen, katsokaa vaikka:


Tilkkupinta on siis valmis, mutta taustakappaletta sillä ei vielä ole. Ei edes ajatusta siitä, millainen taustakappale voisi olla!

Kommentit

Irma sanoi…
Raikas ja hienostunut vaikutelma:)
Anonyymi sanoi…
Pinta rytmittyy kivasti ja värit ovat niin minun mieleiset. Kaunis.
Terv. Päivi H
Poutapilvi sanoi…
Kerrassaan upea sommittelu ja hienostuneet värit. Olen ihan äimän käkenä sinun uurastamisestasi näiden suurien pintojen kanssa.
Tilkkureppu sanoi…
Ihana, upea olen aivan sanaton!
Pidän itsekin neliöistä kaikenlaisissa versioissa, joten tämä on kyllä vetoaan meikäläiseen ja batiikkikangaalla tehtynä on kerrassaan vastumaton!!
Marle sanoi…
Todella kiva!!!
Tiinatei sanoi…
Tämä on huippukiva, eikä vähiten nerokkaan sommittelun ansiosta!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.