pupublokki.

Ihastuin Elizabeth Hartmanin suunnittelemaan Fancy Forest -tilkkutyöhön heti sen nähdessäni. Suunnittelin pitkään, että tilaisin kaavan netistä, mutta minua onnesti. Töölön Tilkkupaja hankki kaavoja myyntiin. Ostin sellaisen viivana. Olin täynnä intoa!

Oltuani innostunut aika pitkään, sain lopulta tehdyksikin jotain. Leikkasin pupublokkiin tarvittavat palat ja ompelin korvapalat melkein valmiiksi.


Blokki näyttää ehkä melko yksinkertaiselta, mutta siihen leikataan vaihteleva lukumäärä palasia, joita on 17 erilaista. IIK! Sitten ne pitää ommella yhteen juuri oikein.

Olipa urakka koota pupun naama!


Näytin pupublokin Tyttärelle, ja hän löysi yhdennäköisyyden tämän ja oman Poone-nimisen pehmopupunsa välillä.


Poonen kasvot eivät ole aivan yhtä leveät, mutta ilme on saman tapainen.

Hei! Ei tarvitse ommella kuin vähän toistakymmentä blokkia, niin minulla on Fancy Forest -lapsenpeitto valmiina. Täyskokoiseen tilkkupeittoon tarvittaisiinkin sitten nelinkertainen määrä työläästi valmistuvia blokkeja.

Kommentit

Perhoneito sanoi…
Ihana pupu ja mielettömän upea peitto siitä ja sen kavereista tulee! Onko vaikea saada pidettyä saumanvaroja samoina että kokonaisuudet pysyy hallussa?
Tilkunviilaaja sanoi…
Saumanvarat pysyy vakioina, koska käytän samaa paininjalkaa ja ompelen sen reuna kankaan reunan kanssa tasan. Minulla on tilkkutyöhön tarkoitettu paininjalka tässä. Ja katsotaan, montako tällaista blokkia lopulta jaksan värkätä!
Helena sanoi…
Hellyttävä pupu. Tuollaisista blokeista tulee hieno peitto, vaikka kärsivällisyyttä niiden ompelu vaatii.
*VEKKI* sanoi…
Ihania molemmat pupuset. Hankin myös tuon kirjan ja siellä se jonossa odottaa. Erityisen kiva on tuo tyttäresi pupu, sain idean että samoja kaavojan voisi käyttää molemmissa.
Kätevä vaimo sanoi…
Minä olen jo aikaisemmin ihaillut tätä mallia, mutta ajattelin että on liian haastava aloittelijalle. Ehkä ostan ohjeen talteen jo ennakkoon.
Tilkkureppu sanoi…
Ihana pupuset!
Nämä ovat niin hauskoja blokkeja, voi kun pääsisin taas itsekin alkuun näiden kanssa, ei puutu kuin pöllö blokki valmiista lastenpeitosta tai seinävaateesta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.