tilkkupussukka.

Ompelin lopulta valmiiksi asti tilkkupussukan, jonka jouduin jättämään hitusta vailla keskeneräiseksi lähtiessäni mökkilomalle. Pussukka oli tilaustyö pienelle pojalle (tai hänen tavaroilleen) ja annoin sille nimeksi Reima.


Toisella kasvopuolella on hauska kissankuvatilkku, jonka sain viimevuotisessa kangasvaihdossa Tilkku ja Tilkku –blogin pitäjältä. Tilkun vihreät sopivat tämän puolen kankaisiin loistavasti.

Toisella puolella oleilee pari kettua. Niiden oranssi väri sointuu korkeintaan noihin punakellertäviin kaariin, jotka oikeasti ovat polkupyörän renkaita. Pyörät olisivat tilkussa ylösalaisin. Onneksi ne eivät tässä näy, koska ylösalaiset polkupyörät olisivat omituiset.


Tämä Reima-tilkkupussukka on aika iso – ompelin tähän 45-senttisen vetoketjun, josta toki lyhensin vähän. En nyt pysty kertomaan pussukan tarkkaa kokoa, sillä annoin sen jo pois! En muistanut, että olisi pitänyt tilastoida.


Pussukassa on melko vaaleat kankaat vuorissa ja Tilkunviilaaja-merkki, mutta ei sisätaskua.


Ompelin tämän pussukan Open Wide Zippered Pouch –ohjeen mukaisesti, mutta taisin kiinnittää vetoketjun avautumaan eri suunnasta kuin ohjeessa. En nimittäin tarkistanut ohjetta, vaan ompelin muistini mukaan. Minun ei ompeluasioissa eikä varsinkaan mitta-asioissa kannattaisi luottaa muistiini lainkaan – se on petollinen!


Ompelin pussukkakappaleiden alareunaan farkkupaloja. Ne ovat kestävät pohjapuolella.


Tietenkään en malttanut tehdä ihan yksinkertaisia farkkupaloja, vaan lisäsin niihin tilkut.

Reima-tilkkupussukka on Avoin-mallistoa. Se on 16. valmiiksi ompelemani vetoketjupussukka tänä vuonna.

Mökkilomalla ikävöin ompelukonetta vähän ja Kissaa paljon.


Kissa vaikutti lievästi ilahtuneelta paluustani, mutta ensisijaisesti se halusi päästä ulos nauttimaan tuoreesta ruohosta ja auringonpaisteesta.

Kommentit

Marle sanoi…
Reima on reippaan oloinen, kuten tuoreiden poikien kuuluukin olla. Kissa on söpö.
Gudrun sanoi…
Beautiful and great fabrics!!°
Irma sanoi…
Sun pussukat on aina yhtä kivoja:) On muuten hyvä idea myös lasten pikkutavaroille!
Tilkku & Tilkku sanoi…
Onpas kissa päässyt koristamaan kaunista tilkkupussukkaa. Tykkään kyllä ketullisesta puolestakin. Hieno Reino ja varmasti mieleinen nuorelle herralle.
Tilkkureppu sanoi…
Tosi kiva Reima pussukka ja pikkupojillekin tarpeellinen. Pussukka on tarpeeksi kaikenlaisten tavaroiden kuljetteluun ja säilyttämiseen!
Birthe Marie sanoi…
Your necessary is so cute! I love fabrics you have chosen. :-)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.