Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

huhhahhei ja paperipalastelua.

Kuva
Juuri nyt liikun tilkkumaailmassa vauhdikkaasti muilla kuin käytännön tasoilla. Valmistelen kiltani eli Syyringin kanssa aivan lähipäivinä avautuvaa tilkkutyönäyttelyä. Viimeistelen omaa näyttelytyötäni (siis ompelen siihen ripustuskujaa, yök). Kerään ja kirjoitan sisältöä Tilkkuyhdistyksen uusia nettisivuja varten. Koostan kuva- ja tekstipaketteja ohjeineen nettisivujen tekijöille. Laiska töitään luettelee, mutta nämä ovat syynä siihen, että olen saanut tehdyksi ikävän vähän mitään todellista tilkkutyötä. Mutta jotain sentään. Etsiskelin pari viikkoa sitten sopivia paloja neliö-neliössä-blokkeihin ja kas kummaa, yhdestä laatikosta putkahti neljä valmiiksi tekemääni paper-piecing-taloa. Ajattelin, että jos suljen ne takaisin laatikkoon, ne unohtuvat uudelleen ties kuinka pitkäksi aikaa. Ompelinkin neljä taloani yhdeksi isommaksi blokiksi. Tästä tulee joskus jotain. Välikaitaleiden värit ovat aivan mitä sattuu – sen mukaan, mitä ompelupöydällä sattui olemaan käsillä juuri sil

näyttääkö tämä auringonkukalta?

Kuva
Onko kuvan keltainen muoto auringonkukka? Huokaus! Esittävän tilkkukuvan tekeminen ei minulta suju. Mies arveli ensiksi tätä auringoksi, sitten auringonkukaksi. Päivänkakkara taisi olla seuraava suusta päässyt arvaus, kunnes hän sentään vastasi oikeinkin. Tämä on aivan ilmiselvä (??!!) voikukka. Applikoin voikukan crazy-tekniikalla kokoamani vihreän tilkkupinnan päälle. Olisin ommellut kukan kultaisen leikkauksen kohdalle, mutta siinä tausta näytti liian sekavalta. Tuossakin se on ihan ok. Nyt pitäisi tikata tilkkupinta viehkeästi / kiinnostavasti / taitavasti / jotenkin, sillä tämän täytyy valmistua ennen Syyrinki-killan Kesän jatkot –tilkkutyönäyttelyä, joka avautuu yleisölle Taide-Laaksossa eli Laakson sairaalan kahvilatilassa 6.9.2016. Tuleekohan minulle taas kiire? Esittelin kesän alkupuolella sinistä tilkkupintaa ja nyt se on tikattu. (Enää nimilappu ja työn tasoitus sekä kanttaus puuttuvat, niin se on valmis.) Mestaritikkaaja Soile Kivinen Töölön Tilkkupajasta o

tilkkupussukka.

Kuva
Ompelin lopulta valmiiksi asti tilkkupussukan, jonka jouduin jättämään hitusta vailla keskeneräiseksi lähtiessäni mökkilomalle. Pussukka oli tilaustyö pienelle pojalle (tai hänen tavaroilleen) ja annoin sille nimeksi Reima. Toisella kasvopuolella on hauska kissankuvatilkku, jonka sain viimevuotisessa kangasvaihdossa Tilkku ja Tilkku –blogin pitäjältä. Tilkun vihreät sopivat tämän puolen kankaisiin loistavasti. Toisella puolella oleilee pari kettua. Niiden oranssi väri sointuu korkeintaan noihin punakellertäviin kaariin, jotka oikeasti ovat polkupyörän renkaita. Pyörät olisivat tilkussa ylösalaisin. Onneksi ne eivät tässä näy, koska ylösalaiset polkupyörät olisivat omituiset. Tämä Reima-tilkkupussukka on aika iso – ompelin tähän 45-senttisen vetoketjun, josta toki lyhensin vähän. En nyt pysty kertomaan pussukan tarkkaa kokoa, sillä annoin sen jo pois! En muistanut, että olisi pitänyt tilastoida. Pussukassa on melko vaaleat kankaat vuorissa ja Tilkunviilaaja-merkki, mu

mansetilkku.

Kuva
Ehdin hyvin tutustua Mansetilkkuun eli Finn Quiltin tilkkutyöbiennaleen. Menin sinne eilen eli näyttelyn viimeisenä päivänä. Oli vähällä, että tapahtuma olisi jäänyt minulta väliin, sillä suunnittelin kesälomahuumassani Tampereelle menoa vasta huomiseksi eli 2.8.2016. Mitä ajattelin? Silloin näyttely olisi ollut ohi ja pahimmassa tapauksessa Haiharassa olisi ollut näytteillä jotain aivan muuta. Onneksi huomasin ajatusvirheeni ajoissa ja ehdin näyttelyyn. Jos Mansetilkku jäi väliin, merkitse kalenteriisi Helsingin tilkkukilta Syyringin tilkkutyönäyttely ”Kesän jatkot,” joka pidetään Taide-Laaksossa eli Laakson sairaalan kahvilatilassa 6.-30. syyskuuta 2016 osoitteessa Lääkärinkatu 8, talo 4, P-ovi. Seuraa kuvakavalkadi suunnilleen siinä järjestyksessä kuin kiersin näyttelyssä. Valitsin kuvattavat työt sen perusteella, kiinnittikö jokin niissä huomioni. Toivon, ettei kukaan kuvissa esiintyneiden töiden tekijä pahastu ja yhtä lailla toivon, etteivät kuvaamattomien töiden tekijät