Sunday, 22 November 2015

edistystä - valmis tilkkupeitto.

Tilkkuiluun liittyvät suunnitelmani ovat edistyneet, vaikkakin aika vähän. Olen myös ajatellut, että muistiinpanot ovat hyödyllisiä – ja blogiin kirjoittaminen on saanut aikaan sen, että minulla on valtava määrä käsitöihini liittyviä muistiinpanoja. Lisäksi olen kyllä kaivannut blogikirjoittamista. Siksi olen tässä taas ja esittelen vasta valmistamani tilkkupeiton.

There’s a summary in English at the end of the post.

Progress / Edistys


Aloitin tämän ompelemisen elokuussa 2013 joten keskeneräinen työni ehti viettää jo 2-vuotissynttäreitä.

Palapelin palojen isot osuudet ovat tavallisia kangassuorakaiteita ja nirkkokappaleet olen applikoinut näihin erikseen. Käytin melko aikaavievää menetelmää eli leikkasin jokaista nirkkoa varten kartonkimallin, jonka ympärille harsin kangaspalan. Tämän siistin palan applikoin pienillä pistoilla kankaalle.

Poistin nirkkopalasta harsinlangat. Sitten leikkasin taustakankaaseen loven, jonka kautta sain poistettua kartonkimallin.

Siksakkaamalla olisin päässyt nopeammalla, mutta en halunnut risareunoja näkyviin.

Tilkkupeiton nimeä pohdin jokusen tovin. Mieleen juolahti ensimmäisenä tietenkin ”Puuttuva pala,” mutta nimi oli niin ilmeinen, että sen hylkäsin heti. En myöskään halua ajatella, että pala olisi mennyt kokonaan hukkaan! Inhoan sellaisia palapelejä.

Ajattelin seuraavaksi keskeneräisyyttä ja sitä, että palapeli on ehkä melko valmis. Tässähän on alareuna jo koottu eikä ympäriltä ehkä puutu enää montakaan palaa.


Tai ehkä puuttuukin – kuva ei kerro. Palapelin rakentaja on kuitenkin kokoamassa kuvaa ja on päässyt siinä ainakin hyvään alkuun. Mahtaa olla vaikea koota tällaista palapeliä, jossa on vain sävyvaihtelua, eikä sekään ole ihan tasaista.

Niinpä tämän nimi onkin Edistys – ja koska kerron tilkkuasioistani englanninkielellä Tilkunviilaajan Instagramissa, peitolla on myös englanninkielinen nimi Progress. Sanat ovat mielestäni myönteiset, ja punainen väri on minun silmiini myönteinen ja inspiroiva väri.

Peitto on taustapuoleltaan kokonaan samaa kangasta – oho! Harvinaista minulle!


Peiton kuvaustelineenä toiminut Mies piti välillä käsivarsien lepuutustauon.


Kuvassa näyttäisi olevan mystinen hahmo.

Kanttasin peiton mustalla kankaalla. Palapelin reunuskankaassa oli naarmumaisia viiruja ja koska olin valinnut viiruin kuvioidun kanttikankaan, päädyin käyttämään suoraan leikattua, en vinokanttia. Tämäkin on harvinaista minulle.


Reunuksissa on tavallaan pimeää ja pimeästä katsoo silmäpareja:


En millään saanut mustaa näyttämään niin mustalta kuin se silmällä katsottuna on. Tikkauskuviot näkyvät toisaalta erittäin hyvin!

Viimeinen yleiskuva – taiteellisen vinosti räpsäistynä:


The pieces of the jigsaw puzzle are fabric rectangles. The interlocking parts are separately made and hand appliqued in place.

It would have been much faster to cut the interlocking pieces to size and zigzag them on the fabric, but I did not want any fraying edges to show.

The first name that popped into my mind was “Missing Piece,” of course. It was too obvious, however, and I don’t like to think that the piece would be completely missing. I hate jigsaw puzzles which do not have all their pieces left!

Then, I thought about it being in the middle of being completed, or near completion. But the picture does not say how close the puzzle is to completion. It must be difficult to put together a puzzle with no actual motif and with only the illogical changes in hue to go by.

So the quilt is called Progress. It is a positive word and in my eyes, the red colour is also positive and inspiring. Even the quilt back is red – and all the same fabric. That is rare for me!

Facts and figures


Progress quilt / Edistys-tilkkupeitto


  • 72,5” x 83” / 182 cm x 211 cm 
  • Machine sewn, hand appliqued / Koneella ommeltu, käsin applikoitu
  • Longarm quilted by master quilter Soile Kivinen from Töölön Tilkkupaja / Mestaritikkaaja Soile Kivisen longarm-tikkaama
  • Started in August 2013 and completed 21 November 2015 / Aloitettu elokuussa 2013 ja valmistunut 21. marraskuuta 2015.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails