lempipussukka?

Tuleeko tästä pöllöin koristellusta vetoketjupussukasta uuden omistajansa lempipussukka? Ehkä, mutta varmistin osaltani asian nimeämällä tämän sopivasti. Uusin tilkkupussukka on siis nimeltään Lempi.


Täydensin pöllön ympäri meneviä sekä suoria tikkauksiani sydämen ympäri kiertyvillä tikkausviivoilla. Pussukan väritys on hempeä, joten näistä juolahti mieleen nimi Lempi.

Lempi-pussukan toisella puolella on erivärinen pöllö:


Tälle puolelle tein kulmikkaat tikkaukset. Pöllöllä on jotenkin tuima ilme. Ovatkohan lempiväiset riidelleet ja siksi ovat eri puolilla pussukkaa? Ainakin tämän puolen pöllö vaikuttaa suivaantuneelta.

Toisen puolen pöllö on ehkä kirjoittamassa rakkauskirjettä ja piirtelee siihen sydänkuviota.

Vaikka leikkasin tilkkupintaani paloja pitkistä kankaista, käytin myös pikkuisia jäännöspaloja. Siksi lopputulos on mieleiseni:


Minä vain tykkään tilkuista! Olette ehkä huomanneet.


Otin nämä tekovaiheen kuvat, jotta voisin näyttää, että lisäsin kummankin pöllön alle ylimääräisen kerroksen vanua. Tikkasin pöllön ympäriltä ja leikkasin ylimäärävanun pois. Ajattelin, että pöllöt näyttäisivät valmiissa pussukassa pyöreämmiltä ja pulleammilta.

Sanokaa ääneen: pullea, pyöreä pöllö!

Ehkä tästä kuvasta hiukan näkyy, että pöllöt ovat litteää kolmiulotteisemmat:


Valmis pussukka on mitoiltaan seuraavanlainen:

  • Leveys ylhäältä noin 30 cm
  • Korkeus noin 21 cm
  • Pohjan leveys noin 8 cm
  • Käytin tähän 30-senttisen vetoketjun, mutta lyhensin sitä pari senttiä, kun satuin tekemään vähän turhan kapeat tilkkupinnat!

Ompelin kantolenksun nyt 21 cm pitkästä ja 6cm leveästä kaitaleesta. Eipä tullutkaan Street-malliston pussukkaa tästä!

Tein Lempi-pussukan tietylle henkilölle – hän korjasi anopin koruja ja minä tein vastavuoroisesti hänelle pinkki-vihreän vetoketjupussukan. Siksi panostin viimeaikaista enemmän myös sisäpuoleen. Tässä on esimerkiksi sisätasku:


Toiseen vuorikappaleeseen ompelin lintukuvakupongin, samasta sarjasta kuin pöllöt.


Lintu on valmistautumassa ottamaan toisen pöllön rakkauskirjeen nokkaansa ja lennättämään sen toisen pöllön luettavaksi. Tuo isompi lintu ihmettelee pöllöjen pöllömäisyyttä. Miksi toinen mutristelee? Hehän kuuluvat yhteen!

(Heidän epäonnekseen minä satuin ompelemaan heidät Lempi-pussukan eri puolille.)

Kommentit

Helena sanoi…
Pöllö mutristaa suutaan siksi, että on joutunut eri puolelle pussukkaa eli eroon kaveristaan. Viehättävä päältä ja sisältä.
Amalia sanoi…
Ihanan tyttömäisiä pussukoita ja pöllökuvat tosi kivoja näissä.
Tilkunviilaaja sanoi…
No tietysti! Olisihan minun pitänyt tajuta, mikä tuimaa pöllöä suivaannutti. Onneksi ei ollut kauhean vihainen!
*VEKKI* sanoi…
Hieno ja tietysti tuosta tulee lempparisi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.