valmis tilkkupinta.

Yhdistelin 32 kaikenkirjavaa tilkkublokkia välikaitalein tilkkupinnaksi, joka näyttää tällaiselta:


Tilkkublokit ja niiden asettelu vaalealle pohjalle perustuvat Geese Migration –tilkkutyöohjeeseen. Ohjeen mukainen tilkkutyö olisi neliö, mutta pidensin tilkkupinnan suorakaiteeksi ompelemalla tähän 7 tilkkublokkia enemmän kuin ohje kehotti tekemään.

Pelkkä tilkkupinta on en verran ohut, että tuuli pystyy tarttumaan siihen:


Kunhan saan pinnan tikkautettua vanuun ja taustakankaaseen (ohoi, Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelu, tässä on kohta tulossa tikattavaa sinne), tarvitaan tuulosta ankarampaa puhuria, että peitto siitä kurtistuu.

Hanhet lentävät tilkkupinnassa sinne sun tänne.


Kuvan alimmaiset ovat matkalla ylös ja seuraavalla rivillä kiiruhdetaan niitä vastaan.

Sain viimeiset saumat ommeltua ja silitettyä niin myöhään illalla, että oli jo kiire kuvaamaan tätä päivänvalossa. Niinpä en muistanut edes mitata tätä! Mittaaminen olisi ollut järkevää, kun tilkkupinta oli sileäksi levitettynä nurmikolla.

Mitat taas tarvitsen, jotta osaan koota tälle sopivan kokoisen taustakappaleen. Nyt voinkin varastoistani valita sopivimman: minulla on ainakin kolmea tähän mahdollisesti sopivaa kangasta riittävät palat, enkä kerrankaan joudu ompelemaan taustakappaletta vaikka kuinka monesta eri palasta!

Kommentit

Kirsti sanoi…
Todella kaunis ja varmasti kovatöinen ♥
Irma sanoi…
Peukkuja:)) Hienolta näyttää:)
Tilkkureppu sanoi…
Wautsi! Kyllä on komia tilkkupinta ja nuo värikkäät tilkkublokit loistavat vaaleasta taustasta: Upea!
Tiina sanoi…
Todella hyvän näköinen!
Marle sanoi…
Erittäin upea! Kiva, kun blokit ovat noin kulmittain. Et ole yhtään näemmä antanut koneen lomailla, vaan koko kesän olet sitä polkenut.
Tarja sanoi…
Hieno työ loppusuoralla.
Värit on kauniit ja liukuu hienosti.
evaj sanoi…
Underbar quilt!!Bambikram
Unknown sanoi…
Tiesin et tätä kannatti odottaa! Vaalea pohjakangas tekee pinnasta herkän.
Päivityksiä sanoi…
Onpa taas upea! Hallitset niin hyvin värienkäyttelyn!
Soile Kivinen sanoi…
Mielettömän ihana!
Maire G sanoi…
Näyttää hyvältä, kuten kaikki muutkin tekemäsi peitot yms.
Kati sanoi…
Hieno kokonaisuus! Olen jo aiemminkin kehunut blokkia ja värit ovat upeita!
Saija sanoi…
Siitä tulee komea!
Anita sanoi…
Huuu... ihan älyttömän hieno!!! Ja niin iloisen värinen.
*VEKKI* sanoi…
Todella kaunis. Raikas ja moderni.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.