terveisiä Lah(d)esta!

Pääsin viikonloppuna Lahteen ja kävin tutustumassa Wexlerin kangaskaupan uusimpaan myymälään. Kävin aikoinaan Wexlerillä menemässä pyörälle päästäni - silloin kun myymälä oli vielä keskustan tuntumassa. Olin hyvin pettynyt, kun myymälä ehti lopettaa ennen kuin pääsin käymään siellä edes toista kertaa.

Pettymykseni oli nyt pois pyyhkäisty! Myymälätila oli avara ja näin heti, missä kangasaarteet olisivat. Ensiksikin takaseinällä oli hulvaton sateenkaarellinen kangaspakkoja:


Kankaita oli houkuttelevasti esillä myös lankakoreissa:


Tässä oli vielä kirkkaamman värisiä:


Batiikkeja oli samalla sateenkaariseinällä. Otin niistäkin kuvan, kun en muista nähneeni suomalaisessa kangaskaupassa näin laajaa batiikkivalikoimaa.


Arvatkaa, oliko vaikea valita tästä runsaudenpulasta! En tietenkään tarvitse kangaspalaakaan, mutta kartutin kokoelmaani tällaisilla ihanuuksilla:


Eihän sieltä voinut tyhjin käsin lähteä - tuollaisten houkutusten keskeltä!

Vähän kuin menisi kissanpentua "katsomaan" miettien, että eihän sitä ole pakko ottaa. Kumminkin kuulee sanovansa ääneen että "joo tämä me otetaan" ennen kuin edes huomaa. Minullakin oli viisi pakkaa valittuna ennen kuin kunnolla tajusin.

Kommentit

Päivityksiä sanoi…
Oih, jo näitä kuvia katsellessa menee päästään pyörälle!!!
Kirsti sanoi…
Oioi, mikä herkkukauppa ;)
*VEKKI* sanoi…
Sama kokemus mulla. En koskaan ehtinyt toista kertaa kauppaan. En tiennyt, että ovat uudessa paikassa nyt, ja mikä herkkuvalikoima. Kiitos vihjeestä, lähdenpä käymään.
Teje sanoi…
Hei! Kiitos kun kerroit tasta kaupasta! Menen kohta Kouvolaan ja sielta kay helposti Lahdessa. Mutta jos menen, niin mita ihmetta osta? Tarvitsen kylla kankaita mutta kuinka ihmeessa valita?! Selvisitko siis palalla viidesta pakasta?! Terveisin Teje
Unknown sanoi…
Karkkihyllyjä!
Tilkunviilaaja sanoi…
Sanoin autossa odottavalle Miehelle, että viipyisin puoli tuntia. Katsoin kankaat nopeasti läpi, paluumatkalla ääripäästä nostin jokaista heti kiinnostanutta pakkaa vähän. Lähdin sen jälkeen noukkimaan pakat mittauspöydälle. Otin metrin tai puoli metriä paitsi kahdesta otin pakan loppuun. Oli vaikea valita mutta kun oli vain vähän aikaa, pystyin priorisoimaan.
PikkuBertta sanoi…
APUVVAA....mikä karkkikauppa...mie menisin aivan sekasin tussa väriloisteessa,niin herkku värejä....miks meillä Joensuussa ei ole tuollasta kangastaivasta....saakohan tuolta tilata kankaita....
Marle sanoi…
Ihania! Ihan pakko suunnitella Lahen-reissua.
Rva Pioni sanoi…
Kiva vinkki,
mutta minkä hintaisia kankaita?
Karnaluksissakin kävin.
Olivat nostaneet hintoja.
Tilkkukankaat maksoivat siellä nyt 7.90,
kun ne viimeksi käydessäni olivat vain noin 3.50/m.
Tilkkureppu sanoi…
Mikä ihan paikka ja niin karkkikankaita, tuonne olisi kyllä päästävä!!
Schulz Family sanoi…
lovely looking shop. you have made gorgeous choices
tarja rakel sanoi…
Vautsi mikä aarreaitta :)
Illirilli sanoi…
Ihanaa! Nokka kohti Lahtea!
Tarja sanoi…
No jopas jotakin! Kiva tietää, että kankaita on jossain tarjolla ja niitä voi ihan itse hypistellä, ennen päätöstä. Lahti nosti nyt kiinnostuksen astetta, ja paljon.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.