värikästä!

Olen aivan täpinässä lentävät hanhet -blokeista ja neliöistä kokoamistani isoista tilkkublokeista varsinkin nyt, kun raaskin ottaa esiin muitakin kuin jäännöstilkkuja. Esimerkiksi puna-oranssi-keltaisen blokkikokoelman keskiosa kirkkaine oransseineen näyttää hehkuvan:


Melkein kaikki ylävasemmalla näkyvässä tilkkublokissa olevat neliöt ovat pitkistä kankaista ja kaksi kankaista oli vieläpä aivan uusia hankintoja! Eivät nuo tähtineliötkään näytä hassummilta, vaikka leikkasin kyllä ne jäännöstilkuista.

Sitten nämä lila-siniset blokit:


Etualan violetissa blokissa on jo kolmesta pitkästä kankaasta leikattuja paloja. Hyvä, minä!

Neljä vihreää tilkkublokkia:


Yläoikealla näkyvään tilkkublokkiin leikkasin myös 10 neliötä pitkistä kankaista ja kaksi kankaista oli aivan uusia. Jäännöspaloista kootut neliöosuudet ovat kyllä monipuolisempia, kun pakosti joudun käyttämään vaikka kuinka monta eri kangasta. Pitkistä kankaista tulee automaattisesti leikatuksi monta samanlaista neliötä.

Huomaan myös, että blokkien kohtaamispisteessä on mahdollista dramatiikkaa, sillä kissat tutkailevat ylösalaisin keikkuvaa kanarialintua jotenkin arvioivin katsein.

Kommentit

Perhoneito sanoi…
Tää on ihan mieletöntä värien ilotulitusta! En malta odottaa aina seuraavaa vaihetta. Päätin jo lähteä itsekin kangaskauppaan, että saan oman samanhenkisen, jos en peittoa, niin ainakin tyynyn.
UPEA!!
Julierose sanoi…
I love your blocks; such lovely rainbows of color. I am unable to translate into English on your site??? hugs, Julierose
Poppy sanoi…
Herkulliset värit, kertakaikkiaan!
Kirsti sanoi…
Vauuu, miten ihania värejä jälleen ♥
*VEKKI* sanoi…
Ihanaa värikimaraa!
Kati sanoi…
On kyllä huippukiva malli! Voin kuvitella että nautit blokkien rakentamisesta. Kaikki ovat hienoja mutta nyt ihailen erityisesti vihreitä.
Saija sanoi…
Minun suosikki on sini/violetti!
Maritta sanoi…
Näistä on taas kehkeytymässä niin ihanan värikäs työ! Kaunis!!!!
Marle sanoi…
Pirteää! Erittäin ihania blokkeja kaikki.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.