bonustoiveen tilanne.

Viime vuonna en tehnyt uudenvuodenlupauksia, vaan esitin kolme toivetta ja yhden bonustoiveen. Käsittelin viime blogipostauksessa toiveitteni toteutumisen tilanteen ja nyt katsahdan bonustoiveeseeni.

”Bonustoiveena on saada ainakin yksi nyt keskeneräinen työ valmiiksi”.


Tuolloin listasin viisi keskeneräistä työtä:

  1. Tilkkupeitto taaperolle. Valmis! Peitto sai nimen ”Täplikästä menoa,” mutta valitettavasti taapero ei ole vielä saanut peittoaan. Olen tällä tavalla tosi saamaton.
  2. Jalokivien lailla hohtava tilkkupinta. Kesken. Keräsin blokit muovikassiin ja odotan erityistä urheaa mielialaa rohjetakseni miettiä, miten saan työn kunnialla päätökseen.
  3. Palapelipeitto. Kesken. Tilkkupinta on muutamaa applikointia vailla valmis ja on ollut siinä kuosissa jo tovin.
  4. Kaitaleesta virkattu matto. Kesken, mutta hivenen pidemmällä kuin viime vuoden lopussa. Hiljaa hyvää tulee, tai näin vakuuttelen itselleni.
  5. Traktorinjälkipeitto. Valmis! Tilkkupeitto sai nimen ”Massey-Ferguson,” ja se on ollut uudella omistajallaan käytössä jo jonkin aikaa.
Tilannehan on loistava! Toivoin saavani ainakin yhden näistä valmiiksi ja kaksi on valmiina!



Tilkkutyötoiveeni tälle vuodelle ovat toteutuneet hyvin, eikä minun tarvitse korjata kurssiani. Voin edetä tähän tapaan ... vai pitäisikö hyvän tuloksen innostamana toivoa lisää?

Äh, en toivo lisää tässä vaiheessa. Vuoden lopussa sitten taas. 

Kommentit

vmenplus sanoi…
I really enjoyed reading your article. I found this as an informative and interesting post, so i think it is very useful and knowledgeable. I would like to thank you for the effort you have made in writing this article.






vmenplus germany membesarkan ukuran peler anda
Tilkku & Tilkku sanoi…
Hyvin olet pitänyt lupauksesi. Samalla kurssilla vaan eteenpäin. Massey Ferguson on hieno.
Tilkkureppu sanoi…
Bonustoiveesi on totutunut hyvin, olet onnistunut pitämään toivelistasi kurssissa!

Meitsin pitäisi myös tehdä tälläinen tavoitelista, että saisi vanhemmasta päästä töitä edes hiukan eteenpäin ja mahdollisesti valmiiksikin asti:)
Päivityksiä sanoi…
Hei! Tuo mattohan vaikuttaa kivalta. Kuinka leveästä kaitaleesta sitä virkkaat? Oletko vain ommella surauttanut kaitaleet pötköksi jota sitten virkkaat isolla koukulla?
Tiinatei sanoi…
Hienoja tuloksia! Mustavalkonen blokkisi (väritöntä) kummitteli blogilistallani monta päivää, mutta kun yritin päästä sinne, ystävällisesti kerrottiin, ettei kyseistä postausta ole. Blogikummituksia?
Tilkunviilaajs sanoi…
Julkaisin vahingossa mustavalkoisen blokin aikaisemmin, vaikka piti ajastaa se myöhemmäksi. Näet sen vielä!
Schulz Family sanoi…
Wow well done to you. I make resolutions and then dont get them done. Impressed that you actually do get them done.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.