sijoitin hieman.

Olen päättänyt, etten pyytele anteeksi kangashankintojani enkä luokittele ostoksiani tuhlaamiseksi, vaan pidän tätä sijoitustoimintana. Siis sijoitan kankaisiin! Kartutan kangasvarallisuuttani.

Eilen oli oivallinen tilaisuus tehdä järkeviä sijoituksia, sillä matkustimme Helsingin tilkkukilta Syyringin iskuryhmän kanssa Tallinnaan, missä ensimmäinen pysähdyksemme oli Karnaluksin tukkumyymälä.

Kävin Karnaluksissa ensimmäisen kerran vasta viime kesänä ja kerroin kokemuksistani ja sijoituksistani tässä blogipostauksessa.

Eilen siellä oli vielä enemmän kivoja kankaita kuin viimeksi. Olisikohan niin, että kangasvalikoima on johdonmukaisesti laajenemassa siellä? Oli miten oli, jouduin jättämään suuren osan ihastelemistani kankaista sinne, vaikka mukaankin sain toki hyvän määrän materiaalia/kangasvarallisuutta. Mitäänhän en varsinaisesti tarvinnut – paitsi tilkkupeittoihin sopivia taustakankaita. Niitä ostin viisi. Kaksi ylärivin keskimmäistä kangasta maksoivat vain 3,60 eur/m.


Kettukangas oli niin kivaa, että ostaa päsäytin vielä saman sarjan pesukarhukankaankin. Raidalliset kankaat taas ovat hyviä reunakanttikankaita. Kuvaan sain mukaan vielä ne kymmenen vetoketjua, jotka ostin. En millään löytänyt sieltä 25-senttisiä vetoketjuja, joten ostin näitä 23-senttisiä.


Tarjolla oli yhtä aivan upeaa kuosia vaikka minkä värisenä. Ostin vaaleaa ja ruskeaa. Vieressä kaksi huokeaa kuviokangasta, joista jompaakumpaa ajattelin seuraavaan design-essuun.


Vaalea ja ruskea kuosi lähempää. Kuvio näyttää aivan kuin se hienosti hohtelisi sieltä täältä.


Tyypillisiä Tilkunviilaajan suosimia kuoseja otin mukaani kolme erilaista. Kas, vihreä blender-tyyppinen pikkukuvio komppaa yhtä hyvin kumpaakin tosi eri väristä kuviokangasta. Suosikkini on kyllä tuo pinkkisävyinen!


Sokerina pohjalla koko ostoskorini kummallisin kuosi. Yksikään tilkkuystävistäni ei kehunut tätä kangasta! Päinvastoin: he katsoivat minua hiukan vinosti, kun esittelin tätä heille.


Tästäkin kuosista saattaisi tulla kiva koriste design-esiliinaan. Aika näyttää! Ainakin tämä kuvio vaikuttaa siltä, että voin käyttää tätä hyvin erilaisen värisissä tilkkutöissä.

Seuraavaksi minulla on edessä monta rentouttavaa pyykkituokiota! Pesen kaikki kankaat ennen kuin käytän niitä, koska käteni valitettavasti arastelevat kankaissa olevia käsittelyaineita.

Tallinnan-matka oli muutenkin kiva! Meillä oli hyvä matkaseurue, hyvä henki ja perillä meitä tervehti paitsi tallinnalainen jäsenemme Elle, myös ihana kevätsää!

Kommentit

Illirilli sanoi…
Oikein hyvä sijoitus! Odotan uteliaana, mihin tuo viimeinen kangas asettuu.
Marle sanoi…
Siis kaikki on ihania, paitsi pesukarhusta en niin piittaa. Eikä tuo viimenenkään ihan kamala ole. Pieninä paloina siellä täällä se on varmaan hyvinkin sopiva. Kiitos matkaseurasta!
Helmis sanoi…
Kerta kaikkiaan mahtavia sijoituksia!!
Unknown sanoi…
Upeita kankaita, kannattanee siis jossain vaiheessa taas käväistä lahden takana!
Lea P sanoi…
Vau mitä sijoituksia, olet tehnyt todella hienot löydöt.
Poppy sanoi…
Ihana asenne ja varmasti onnistuneet sijoitukset!
Teje Karjalainen sanoi…
Hei! Todella hyvia sijoituksia! Kaikki ovat aivan ihania, varsinkin ketut ja pesukarhut! Myos viimeinen - mulle tulee mieleen venetsialaiset naamiot. Hauskaa viikkoa! x Teje
Kati sanoi…
Hyviä sijoituksia! Minun suosikkini on kettukangas. Kyllä sinulla on jo näyttöä epäilijöille että osaat käyttää kankaita taitavasti!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.