punaisia tilkkublokkeja.

Punainen on maaliskuun teema, ainakin minulle. Olen tehnyt punasävyisen, palapelikuvioisen tilkkupinnan miltei valmiiksi ja sen lisäksi olen valmistanut melkein 30 kpl punaisia neliöitä jäännöspalakankaistani. Tässä jäännöspalablokeistani ihan vain muutamia:


Blokkien valmistamista on vaikeuttanut se, etten ole osannut ostaa tasaisesti kaikkia punaisen tummuusasteita. Minulla on toisaalta hyvin vaaleita punaisia kankaita ja toisaalta kirkkaita ja tummia, mutta keskiväriset punaiset ja tummemmat vaaleat lähes loistavat poissaolollaan.

Olen kuitenkin mennyt niillä, mitä minulla on. En ole käynyt ostamassa lisää kangasta tätä työtä varten, mutta olen kyllä joutunut leikkaamaan lisäpaloja pitkistä kankaista. Jäännöspaloissa ei vain ole ollut tarpeeksi sopivan värisiä tilkkuja.

Tässä ovat kaikki tähän mennessä ompelemani punaiset tilkkublokit:


Olen nyt poiminut jäännöspalalaatikostani mahdollisimman tarkoin kaikki siniset, violetit ja punaiset tilkut ja käyttänyt ne tähän työhön. Nyt ihmetyttääkin kaksi asiaa:

  1. Minkä värisiä tilkkuja tilkkulaatikossani oikeastaan voi enää olla?
  2. Miten laatikko voi edelleen olla yhtä täynnä kuin ennenkin?

Kommentit

Marle sanoi…
Yritin tehdä punaisista minäkin, mutta en voinut, kun tuli ihan joulu. Sinun punaiset ei ole yhtään jouluja, vaan ihan neutraaleja. Onko seuraavaksi vuorossa vihreiden jämien tuhoaminen?
Unknown sanoi…
Kun kaivelet laatikoita, tulisko sinne vähän ilmavaa kuohkeutta ja siten näyttäis kuin määrä pysyisi samana? Ahdettu massa laajenee rentoutuessaan, haha.
Tilkkureppu sanoi…
Ajattelin juuri samaa kun Hienotarkin, mutta hienon sävyisiä punaisia jämälaatikosta olet kuitenkin löytänyt:)
Saija sanoi…
Tilkkulaatikko on kyllä ihmeellinen laatikko...Kyllä, jämistä on tullut mukavan näköistä pintaa.
Upea!
Hauska tilkkumalli, sovellus mökistä?
Anonyymi sanoi…
Hienoja tulee! Ota kuva siitä laatikosta. -aivosolu

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.