4 syytä miksen voi koskaan ryhtyä tilkkukangaskauppiaaksi.

Välillä harmittaa niin palavasti se, ettei Helsingissä ole yhtään täysiveristä tilkkukangaskauppaa! Verkkokaupasta voi ostaa mitä tahansa, niin, mutta verkossa ei pysty hypistelemään kankaita ennen kuin ostaa.

Sen sijaan että harmittelen, tekisi mieleni parantaa asia. Tarttua itse toimeen. Mutta en koskaan voi ryhtyä tilkkukangaskauppiaaksi.

Syy 1: Aloittelevana kauppiaana perustaisin pienen puodin kotimme yhteyteen. Liikepaikkana minulle kätevä, mutta ohikulkijoita taitaisi olla vain muutama päivässä, jos sitä.

Syy 2: Harvat pistäytyjätkään eivät varmaan poikkeaisi toiste, kun myisin heille kissankarvoilla kuorrutetut kangasnyytit. Kissa lähdettää itsestään niin massiiviset määrät karvaa.


Syy 3: Tietenkin toimisin omana sisäänostajanani. No millaisen valikoiman luulisitte minun kykenevän valitsemaan, kun silmäni poimivat esiin vain kirkkaita värejä ja kuviollisia kankaita? Ei olisi yksivärisiä kankaita minun myymälähyllyilläni (niillä kissankarvaisilla).

Syy 4: Kolme edellistä estettä olisivat vielä voitettavissa, mutta viimeinen syy on ohittamaton. Enhän jestas sentään OSAISI myydä kankaita, kun ydinkykyni on kankaiden HANKKIMINEN.

Niin jää Helsingin seudun tilkkukangaskaupattomuus edelleen ratkaisemattomaksi ongelmaksi.

Tytär kommentoi tarkkanäköisesti: "Aika surullista, äiti, mutta toi kaikki on niin totta".

Kommentit

Irma sanoi…
Laittasit kissan myymään, ei voisi monikaan ohikulkija olla ostamatta tarvitsi tai ei kankaita, se (kissa)on niin hellyyttävä ja ihastuttava.
Tilkkureppu sanoi…
Se on meidän tilkkuilijoiden perusominaisuus, kankaiden hankkiminen ei myyminen ja ajattele nyt sitäkin, että kun sinulla on aivan ihania kankaita, miten voisit niistä luopua!!! No, ehkä niistä yksivärisistä:)
Tilkku & Tilkku sanoi…
Jos nyt kuitenkin perustat sen tilkkukangaskaupan, niin Kissa olisi paras mahdollinen myynnin edistäjä.
Amalia sanoi…
Oi, sinullakin viisas tytär jolla on kommentit kohdallaan, aivan kuten minullakin... :)
Unknown sanoi…
Aivan, voisithan tosiaankin hankkia niitä värittömiä kankaita myyntiä varten. Niin ja myynti rajoittuisikin vai ei kissa-allergikoille.Ai että mikä vitsiniekka olenkaan! :D
Saija sanoi…
Kyllä se hypistely on tosi tärkeää. No jos innostut bisneksistä niin tulen asiakkaaksi. Kissankarvat ei haittaa!
Marle sanoi…
Minä voisin ostaa hieman kissankarvaisiakin, meillähän niihin tulee vielä koirankarvakuorrutus, niin ei pieni pohjakarva haittaisi. Söpö tuo kissa.
Tiinatei sanoi…
Meillä ongelmaksi muodostuu se, ettei ohikulkijoita käytännössä ole. Ne vähät mitä on, liikkuvat vesi/jääteitse. Talvella jäällä hiihtäjät tai kesällä melojat eivät liene potentiaalisia asiakkaita. Mutta suurin syy kaupan kanattamattomuuteen olisi se, että piilottaisin tiskin alle ne kauneimmat kankaat... Tyydyn laillasi siis edelleen hankintapuoleen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.