Thursday, 31 July 2014

aikaisemmin ajateltua.

Neljä vuotta sitten pidin heinäkuussa todella pitkän bloggaustauon, sillä olin unohtanut tietokoneeni salasanan. Pääsin blogin ääreen vasta elokuun alkupuolella.

Kolme vuotta sitten, heinäkuun viimeisenä päivänä 2011 mielessäni oli päällimmäisenä jojotyökalu, joka oli kadonnut! Löysin sen sittemmin jostain kangaskasan syövereistä.

Samassa blogiviestissä kerroin myös, että olin saanut ristipisteltyä Nalle Puh ja ystävät –aiheisen ristipistotyön valmiiksi – vain ääriviivat ja solmupistot puuttuivat.

Syyskuun alkuun mennessä 2011 olin jo tehnyt ääriviivatkin – vain solmupistot puuttuivat!

Mikä on ristipistotyön tilanne tänään? Ääriviivat olen saanut ommelluksi, mutta solmupistot uupuvat edelleen! Solmupistoja olin ompelemassakin jo, mutta olin unohtanut, miten ne tehdään, enkä viitsinyt tehdä sen vertaa tutkimusta, että olisin luntannut kirjasta tai jostain. Niinpä työ on EDELLEEN kesken! Huokaus.

Kaksi vuotta sitten kerroin terveiset matkaltani Yhdysvaltain itärannikolle. Toinen huokaus, mutta onnellinen. Ihanat muistot! Blogipostauksessani näytin kolme kuvaa ”tilkkutyöt käytössä” –teemalla eli tekemiäni tilkkupussukoita tositoimissa.

Vuosi sitten heinäkuun loppupuolella tunnustin olleeni väärässä. Olin luullut saavani tähtikuvioisen tilkkupinnan valmiiksi, kunhan erilliset pötköt olisivat toisissaan kiinni, mutta lopputulos olikin omituisen kokoinen. Jouduin lisäämään erilaiset rivit pinnan ylä- ja alapuolelle.

Onneksi minulla oli väreihin sopivia lentäviä hanhia valmiina, joten peiton valmistuminen ei olennaisesti viivästynyt. Tilkkupinnasta tuli sittemmin valmis Tähtipölyä-tilkkupeitto.


Ennennäkemättömässä kuvassa Tähtipölyä-tilkkupeittoni on keittiön tuolin selkänojalla.

Lattialla näkyy todellinen mattoaarre, erikoisleveä räsymatto 1950-luvulta. Se on kudottu mattopuissa, joita kahden ihmisen täytyi käyttää yhtaikaa ja jollaisia ei kenties ole enää missään. Maton väritkin ovat kauniit!

Matto oli meillä Mummulassa, ehkä kotonakin, ja viimeksi enoni olohuoneessa. Perin sen häneltä, pesetin ja käytin, kunnes reunat alkoivat rispaantua. Korjautin sen ja nyt se on taas eho!

Tuesday, 29 July 2014

valmiimpi palapeli.

Ahersin tilkkupalapeliini nirkkopaloja kesähuvilalla viettämäni kahden viikon aikana ja sain kaikki helpoimmat palat valmiiksi.


Tilkkupalapeliini tulee mustat kehykset – palapelin palat ovat siis mustalla alustalla! Saattaa olla, että kuvan alareunassa näkyvä punainen rivi on sentään jo palapelin reunaa, mutta muuten palapeli tulee olemaan ihan keskeneräinen.


Asettelin kolmen suorakaiderivin kaistaleet parhaani mukaan järjestykseen. Olenko todella ajatellut, että noin keskeltä puuttuisi vielä pala?


Kangastuksia on joskus kommentoinut, että asettelen palat mieluiten sävyjä liu’uttamalla ja niin taitaa olla! Minusta se on helpointa. Mutta miksi yksi kirjavahko pala on keskellä punaista aluetta?

Seuraavaksi minun täytyy ommella vierekkäisiin kaistaleisiin sopivat nirkkopalat reunaan, sopivasti joko toiselle tai toiselle puolelle. Kannattaahan ne ommella ennen kuin kiinnitän palat toisiinsa, niin säästyn yhden reunan applikointiompelemiselta!

Mahtaako minulla olla riittävästi mustaa tilkkukangasta jäljellä? Käyttelin sitä melko suruttomasti Kuusten kuiske –peiton geometrisiin tilkkublokkeihin.

Monday, 28 July 2014

tilkkupinnat vetoketjulaukkuun.

Tartuin vihdoin uudelleen tilkkupintoihin, jotka kokosin Tuulen viemää –tilkkupeitosta jääneistä kolmio-neliöistä. Olen aikaisemmin täydentänyt pinnat tilkkulaukkuun sopivan kokoisiksi ja siihen vaiheeseen projekti on jäänyt.


Nyt kuitenkin tilkkupinnat ilmestyivät näkyviin jostain kasasta ja huraa – sain aikaiseksi kävellä muutamia askelia vinttihuoneeseen hakemaan kiinnisilitettävää tukihuopaa. Leikkasin sopivan kokoiset tukihuopapalat ja silitin tilkkupinnat niihin kiinni.


Tämän jälkeen ei tarvittu kuin tikkauksia, niin vetoketjulaukkuun olisi sivut valmiina. Mietin kyllä, kuinkahan kauan tärväisin aikaa tähän väliin, kun nytkin oli viikkoja kuukausia kulunut edellisestä vaiheesta..?

Kissa tarkkaili toimiani näin puuhakkaana:


Se retkotti peittopinon uomassa niin rentona, että ajattelin sen jo luiskahtavan siitä alas. Mutta ei, sen tasapaino ei pettänyt, vaan asento piti.

Kissan ponteva olemus varmaan siivitti minua ja ylsin huipputulokseen: sain tilkkupinnoille ihan tikkauksia! Nyt! Enkä vasta kahden päivän/viikon/kuukauden kuluttua!

Olen hiukan säälinyt upeaa ompelukonettani, siinä kun on noin tsiljardi erikoista koneommelta valmiina ja minä olen käyttänyt vain suoraa ommelta ja siksakkia. Rassukka on varmaan joka kerta sen käynnistäessäni toivonut, että valitsisin jonkun erikoisompeleen, ja joka kerta se on pettynyt. Paitsi nyt ei pettynyt!


Ensiksi halusin kokeilla sievää lehtikuviota, ja siitä tulikin hauska koristeommel. Löysin neljä muuta erikoisommelta, jotka ehkä sopisivat tilkkupintaan ja rohkeasti kokeilin. Rivistön ylin ommel on minusta erittäin onnistunut ja tykkään myös tuosta kahta kaarta yhdistävästä ompeleesta, mutta kaksi muuta ovat liian sekaisen näköisiä.

Puhumattakaan tästä ompeleesta:


Siis tuo kuplavanaa etäisesti muistuttava ommel vaaleansinisellä kankaalla. Ommel on oikein erikois-erikoinen, sillä koko paininjalka liikkuu ompeleen aikana sivusuunnassa, ei siis pelkkä neula. Varmaan on hienoa teknologiaa, mutta en silti tykkää. Ehkä ompelen vääränlaiselle pinnalle tai jotain, mutta joka tapauksessa tähän tilkkupintaan ei tule enempää tuota ommelta. (Onneksi olin valinnut aika lyhyen tilan, johon ommella, niin tämän tikkaaminen ei kestänyt ikuisuuksia.)

Toisessa tilkkupinnassa yhdistelin vapaata konetikkausta (silmukoita) ja koristeompeleita.


Tuleeko värillisiin tilkkuihin tikkauksia? Kuka tietää.

Laukkukappaleen alareunassa on suuntaa vaihtavaa silmukointia.


Aika vaalea laukku tulee, mutta on tässä väriäkin. Ja nyt myös niitä erikoisompeleita! Ompelukoneeni hyrisi tyytyväisyyttään.

Sunday, 27 July 2014

kerta se on ensimmäinenkin.

En tietysti väitä käyneeni kangaskaupassa ensimmäistä kertaa enkä tehneeni ensimmäisiä heräteostoksiakaan, mutta mökkipihan kivellä oleva pino edustaa silti jotain ensimmäistä.


En ainakaan muista, että olisin koskaan ennen onnistunut loihtimaan heräteostoskangaspinosta sellaista, jonka värit sointuisivat kaikki kauniisti yhteen!


Mutta ah, kerrankin! Kävi niin, etten edes ajatellut nolostella kaupan kassalla tyyliin ”niin siis nämä kankaathan eivät tietenkään kaikki tule samaan työhön, niin kuin varmasti huomaakin”.

Tein heräteostoksen Hämeenlinnan Eurokankaassa. Käsityöpuuvillat-palalaarista löytyi näin nätit kankaat! Ihme juttu, että melkein aina löytyy (Eurokankaiden palalaareista yleensä siis, ei vain H:linnan myymälästä), vaikka laari näyttää ensin tosi sekavalta. Vai olenko kritiikitön? (Tällä kertaa en varmasti ollut – näistäkin jokaisesta voi sanoa, että ”nätti kangas” – mutta olen toki ostanut aika rumeliinejakin.)

Saturday, 26 July 2014

tilkkusäästöjä.

Säästäväiselle kertyy säästöjä, eikö vain? Traktorinjälkiblokkien tasoitusjäämien käyttäminen uusiin tilkkupintoihin on säästäväisyyttä (tai vähäjärkisyyttä), joten minulla on nyt tilkkusäästöjä tässä:


Pienempi pala näyttäisi tällaiselta. En ole ommellut keskisaumaa vielä.

Isompi pala näyttäisi tältä:


Näyttääkö pinta monimutkaiselta toteutettavalta vai siltä, etten oikein osaisi leikata tilkkuja ja/tai kohdistaa saumoja?

Kun saan traktorinjälkiblokeista kootuksi tilkkupeiton, voin asetella näistä paloista ompelemani tilkkupussukan peitolle, ja se sointuu varmasti väreihin.

Friday, 25 July 2014

tilkkupalapeli.

Punasävyinen palapelikuvioinen tilkkupinta on ollut pitkään kesken, sillä palapelipalojen nirkot ovat työläät toteuttaa. Mökkilomalla minulla ei muuta ollutkaan kuin aikaa, ja sitä riitti siis myös palapelin rakentamiseen.


Kokosin punaisen tilkkupinnan enimmäkseen niin, että värit liukuvat toisiinsa, ja nirkkoja kiinnittäessäni olen ollut epäuskoinen – eiväthän vierekkäiset palat edes erotu toisistaan! Mitä turhaan näitä paloiksi ompelemaan!

Valokuvissa palat näyttävät kuitenkin erottuvan toisistaan ihan kivasti. Jatkan tämän valmiiksi asti ja teen kaikista oikeita palapelipaloja.


Laiturilla oli vähän tuulista ja peittokaitaleen kulmat lähtivät lentoon. Onneksi minulla oli jalka palasen reunan päällä, muuten olisin ehkä joutunut kalastamaan tilkkupinnan järvestä!

Idean palapelitilkkupintaan sain alkujaan tilkkuystävältäni Maijalta, joka oli tehnyt vastaavanlaisen peiton pojalleen. Hän esitteli peittoa Helsingin tilkkukilta Syyringin yhdessä kiltaillassa ja ajattelin ensin, että onpa monimutkainen tilkkublokki! Sitten minulle selvisi, että blokki on maailman yksinkertaisin – suorakaide – ja palapelipalaefekti syntyy applikoimalla! Mikä nerokas idea!

Myöhemmin löysin Pinterestistä kivan kuvan palapelipeitosta ja kiinnitin sen taululleni ”Quilt Ideas – Voisin tehdä”. (Ehkä minun pitäisi nyttemmin siirtää kuva uudelle taululle ”Teen parastaikaa”.)

Vaaleampi peittopala. Haha, palapelipeittopala! Palapelini ei joko ole ihan vielä aivan valmiiksi rakennettu, koska siellä täällä näkyy palojen lomasta mustaa taustaväriä -


- tai sitten palapelistä puuttuu paloja!


Sain järviveden mukaan pilkottamaan kuvassa, ja näyttääpä ihanan kesäiseltä.


Kuvaajan jalkineet olivat myös kesäiset.

Thursday, 24 July 2014

vähäjärkisyyttä/säästäväisyyttä.

Traktorinjälkeä muistuttava tilkkublokki tasoitetaan epämääräisen muotoisesta neliöksi, ja niinpä siinä tuoksinassa jää paljon hukkapaloja. Osa paloista on aika isojakin.

Kirjoitin tuossa postauksessa, etten harmittelisi asiaa, vaan keskittyisin muuhun, mutta enpä voinut olla ajattelematta. Ennen kuin huomasin, olin ommellut pari jäännöspykäriviä yhteen siinä toivossa, että saisin näin syntyneestä pinnasta leikatuksi vaikka neliöitä.


Näistähän voi leikata vaikka ja mitä!

Tai siis yhden 9cm korkean ja vaihtelevan mittaisen palan sekä kaksi 4cm leveää pätkäpalaa.


Mutta nämä kun ompelee sopivasti yhteen, syntyy niin monimutkainen tilkkupinta, että ensikertalainen ihmettelee, miten sellainen on oikein syntynyt! Ja että miten ollenkaan sellaisen osaa ommella! (Ja edistynyt harrastaja miettii, eikö tekijä osaa sovittaa saumoja kohdalleen tuon paremmin.)

Jäännöspalaa jää nyt huomattavasti vähemmän, ja kaikki niin pientä, että minäkin pystyn surutta heittämään tuollaiset roskakoriin.

Silti, tällainen toiminta osoittaa mieluummin vähäjärkisyyttä kuin säästäväisyyttä. Ihmisellä on paikat täynnä isompiakin kankaita ja myös jäännöspaloja, ja ihminen silti pyrkii leikkaamaan ja ompelemaan tällaisia nököjä! Voisi sitä aikansa käyttää tehokkaamminkin!

Tuesday, 22 July 2014

vastauksia joihinkin kommentteihin.

Kiitos kaikille kommentoijille! Ilahduin, että niin moni tykkäsi esimerkiksi leijuvista neliöistäni ja jätti kivan kommentin!

Tilkku ja Tilkku kysyi, minkä kokoinen on leijuvien neliöiden neliö, joka muodostuu keskusneliöstä, tummista nurkista ja sivusuikaleista.

Se on 27,5cm x 27,5cm. En tiedä, haluaako hän tietää koon, jotta voi arvioida valmiin peiton kokoa, vai jotta voisi mitoittaa ”tilkkublokin”. Minä en osannut ommella tilkkupintaa neliöistä, vaan tein aina yhden rivin valmiiksi ja ompelin rivit yhteen.

Tässä postauksessa näkyy, että tosiaan kokoan pintaa rivi kerrallaan.

Mari Ohenoja-Miettinen antoi kiinnostavan vinkin isojen palojen leikkaamiseen: ”Itse leikkaan suuret kangaspalat olohuoneen maton päällä käyttäen suoraa reunaa viivaimena.” Hmm, varmaan toimisi paremmin kuin minun ähräämiseni yleensä. Täytyy kokeilla!

Poutapilvi näki leijuvien neliöiden taustakappaleen poikkiraidassa kedon poikki kulkevan polun. Tämä oli kiva huomio!

Irma kommentoi leijuvissa neliöissä olevia rohkean värisiä kankaita. Minun on tosiaan helppo valita värejä ja kuoseja, koska en ole valintojeni suhteen lainkaan analyyttinen! Sarah Fielke kiteyttää oman kangasvalintaperiaatteensa kirjassaan Iso ilo pienistä tilkuista näin: ”Muista, että työssä on oltava värien, kuvioiden ja sävyjen vaihtelua, jos haluat siihen liikettä ja luonnetta”. Olen hänen kanssaan samaa mieltä!

Noudatan silti tosi yksinkertaista värioppia, eli valitsen yleensä kaksi väriä ja ehkä yhden neutraalin värin. (Tulkitsen sanaa ”väri” kyllä aika joustavasti. Väriopistani tarkemmin tässä postauksessa.

Kangastuksia kertoi hiljattain oivaltaneensa, että reunakaitale voi olla muutakin kuin yhdestä kankaasta leikattu pala. Niinpä – viimeistään Soilelta lainaamani Sunny Steinkuhlerin kirja Blocks, Borders, Quilts! todisti tämän. Koko kirja oli omistettu erilaisille kehysideoille!


Jostain luin, että ”moderneille” tilkkutöille on ominaista, ettei niissä ole kehyksiä, ja että kehystetyt työt näyttävät ”perinteisiltä”. No ehkä tällainenkin peukalosääntö toimii, mutta minusta moderni työ näyttää modernilta, vaikka siinä olisi kehys. Ja kehys on siitä hyvä, että työn voi suoristaa ilman, että blokkeja tarvitsee kaventaa. Silmä ei huomaa leveysvaihtelua kehyskaitaleessa, mutta blokeissa se näkyisi. Minä en osaa tehdä auringontarkkoja blokkeja, joten turvaudun piilottamaan mittavaihtelut kehyksiini.


(Kuvissa esiintyvät henkilöt ja hahmot eivät liity postauksen tekstiin.)

Sunday, 20 July 2014

sain tilkkupeitonkin valmiiksi!

Kuusten kuiske –nimen saanut tilkkupeitto on valmis! Naapurin jasmiini (tai jasmike) on peitolleni komea tausta.


Ompelin tilkkupeiton ”geometrisistä tilkkublokeista” ja ompelin niiden ympärille mielestäni kekseliään, katkoviivamaisen kehyksen. Vähän kuin olisi silkkinauhaa pujotettu tuohon, tai vedetty megahyperpaksulla langalla etupistoja. Voin kehua tätä kekseliääksi, sillä ei ollut minun ideani. Löysin tämän tilkkuystävältäni Soilelta lainaamastani kirjasta, joka oli täynnä kehysideoita.


Peiton värejä on mahdoton säätää kuntoon, mutta kyllä kai näistä kuvista saa jonkunlaisen käsityksen myös värityksestä.


Lähikuvassa jokunen kangas näyttää suunnilleen sen väriseltä kuin oikeassa elämässäkin.

Leikkasin kehystä varten paloja, joista muutamia jäi käyttämättä. Hyödynsin ne taustakappaleen elävöittämiseen.


Tausta on aika eleetön, sillä löysin kaksi isoa, yksiväristä kangaspalaa varastoistani. (Ihme!) Toinen paloista on ollut minulla varmaan 20 vuotta aika kauan, enkä muista lainkaan, mistä sen edes sain. En ole itse ostanut yksivärisiä kankaita melkein koskaan.


Blokkien teossakin taisi tulla joku erhe, koska minulla näyttää olleen blokkikankaisiakin jäännöspaloja.

Ripustin Kuusten kuiske –tilkkupeittoni pyykkinarulle siinä toivossa, että saisin siitä suoremman näköisen ja aidomman värisen kuvan. Katsokaa itse, onnistuinko.


Ai miten päädyin geometrisistä tilkkublokeista kuusten kuiskeeseen? No, kun tilkkupeittoni alkoi olla valmis, uhrasin muutaman tuokion sen nimen keksimiseen. Ensin ei tullut yhtään ajatusta mieleen. Siis ei yhtään. Sitten ajattelin, että peitossa on vihreää ja violettia. Vihreää ja violettia. Siitä tuli sentään mieleeni Jukka Kuoppamäen ikivihreä biisi ”Sininen ja valkoinen”. Muistan sen sanat ulkoa ja mietin, löytyisikö sanoituksesta lausahdus tai edes yksi sana, jota voisi käyttää tälle nimenä. Löytyi.

Jotain muutakin on löytynyt, nimittäin sijoituspaikka Kuusten kuiske –tilkkupeitolle. Mies tarvitsee sohvan yläpuolelle akustisen elementin, jollaisena tilkkutyö toimii hyvin. Huone on alle vuosi sitten remontoitu ja tapetoitu ja sohvan takana oleva seinä on tapetista huolimatta kaljun näköinen. Akustinen tai ei, seinävaate puolustaa joka tapauksessa paikkaansa.


Peiton värit sointuvat oikein hyvin sohvan takana olevaan tapettiin, mutta yllättäen myös ihanaan kukkatapettiin, jota on yhdellä seinällä. Kuvasta ei ehkä huomaa sitä, mutta kyllä, hyvin sointuvat suorakaiteet kukkakuvioihin. Kuusten kuiske sai siis kodin meiltä!

Hmm.. vieläkö olisi joku huone, mihin voisi sijoittaa tilkkupeiton tai seinävaatteen..?

Töölön Tilkkupajan Soile oli näpsinyt oman peittonsa valmistujaiskuvia Eduskuntatalon portailla. Itse tyydyin omiin kulahtaneisiin betonirappusiimme.


Reunakanttiin valikoitui musta, harmaapilkullinen kangas. Halusin reunojen erottuvan vähän, mutta en liikaa.


Kuusten kuiske -tilkkupeitto on kooltaan noin 174 cm x 199 cm - neliömäisempi siis kuin tilkkupeittoni yleensä. Tästä nyt sattui tulemaan juuri tämän kokoinen! En kovin tarkasti suunnittele mittoja.

Ompelin ja yhdistin blokit koneella, ja Töölön Tilkkupaja toteutti tilkkupeittoon ihanan longarm-tikkauksen.

Friday, 18 July 2014

valmis tilkkupussukka.

Olen viettänyt niin paljon aikaa ompelupöydän ääressä, että puutarha näyttää suunnilleen viidakolta. Siksi tämän Karnevaali-tilkkupussukan kuvauspaikkanakin on viidakko!


Tai no, oikeasti tässä ollaan ruohikolla päivänliljapenkin äärellä.

Toiselta puolelta Karnevaali-pussukka näyttää tällaiselta:


Pussukan nimi putkahti mieleeni jo siinä vaiheessa, kun vasta tilkkulasagne oli valmiina. Joskus on vaikea saada nimen päästä kiinni, mutta tällä kertaa se kävi helposti!

Sammaleiset kiviportaat näyttävät aina hyviltä, harrastinpa puutarhurointia tai en.


Pussukka näyttää kapenevan alaspäin, mutta se on kuvakulman aiheuttama harha. En päässyt ottamaan kuvaa yhtään alempaa, sillä heti jalkojeni takana kasvoi valtava heinätupas, johon en halunnut punkkien pelossa astua paljaine säärineni.


Pysyttelin turvallisesti kiviportaalla, missä sentään eivät punkit vielä viihdy.

Oikeasti pussukka ei siis kapene voimakkaasti alaspäin, vaan sen koko on seuraava:
  • Leveys ylhäältä noin 29,5cm 
  • Leveys alhaalta noin 28cm 
  • Pohjan leveys noin 9cm 
  • Korkeus noin 19,5cm. 

Tasku on ommeltuna kiinni ja muistin taas oman kangasmerkkini. Kuvassa näkyy hyvin, että taskuun on helppo sujauttaa jotain ei-niin-lituskaista.


Vetokejun päihin lisäämäni kangaslipareet näkyvät juuri sopivasti! Vihreä komppaa kivasti pinkkiä vetoketjua, ja kuvassa näyttäisi vieläpä, että vihreässä kankaassa olisi tismalleen vetoketjun värisiä täpliä. Eivät ne ole aivan presiis samaa väriä, mutta sointuvat.


Tikkasin tilkkupintaan college-jerseypalan sekä keskipaksun tikkausvanun. Siksi pussukka on topakka. Ylhäältä näpätystä kuvasta voisi luulla, että toppasin pussukan täytteillä, mutta se on tyhjä. Sopivasti asettelemalla se näyttää kivan pullealta.


Pussukan pohjapuolikin on täynnä kivoja kuoseja. Tänne voisi asemoida tylsiäkin kankaita, mutta on helpompi tehdä tilkkupinta miettimättä asemointeja ja muita.


Rappusille paistoi punasävyinen ilta-aurinko. Päätän valmistujaiskuvakavalkadin tällaiseen tunnelmalliseen otokseen.


Tilkkupussukkaani kului jonkun verran tilkkuja, jotka jäivät ylitse leijuvat neliöt –tilkkupintaa ja sen kehyksiä kootessani, mutta tilkkuja jäi vielä. Niitä jää aina! Onneksi rakastan jäännöspalatilkkuja!

Wednesday, 16 July 2014

tasoitetut pussukkakappaleet.

Sinnikkään tikkaamisen jälkeen pussukkakappaleet olivat siinä kunnossa, että pääsin tasoittamaan ne muotoonsa.


Tilkkupussukka-aihio näyttää heti paljon valmiimmalta.

Ompelin tahallani vetoketjun päihin aika reilun mittaiset jatkolipareet, jotta muistaisin varmasti tehdä tarpeeksi leveän tilkkupinnan. Minulle on aika monta kertaa käynyt niin, että lipareet ovat valmiissa pussukassa olleet vain hädin tuskin näkyvissä.

Tikkauksia vähän lähempää:


Kiva pinta tuli tästäkin! Vaikeinta näissä tikkauksissa oli pitää suora linja: vaikka pysyin mielestäni aina samalla etäisyydellä edellisestä tikkausviivasta, niin vain  ne tuppasivat valahtamaan vinoon. Tein tikkausten aikana pari välitarkistusta ja piirtelin uusia tavoitelinjoja.

Pitkästä aikaa maltoin ommella pussukkaan myös sisätaskun, kun löysin taskua varten melko sopivan tilkun.


Vähän jouduin jatkamaan tilkkua vasemmasta alakulmasta. Vinkki: Ompelin taskukappaleen toisesta reunasta ylhäältä leveämmän. Kun ompelen taskun kiinni suorakaiteen muotoisesti, taskun yläreunaan jää hiukan väljää. Taskuun mahtuu muutakin kuin ihan litteä tavara.

Vaihtoehtoisesti taskukappaleeseen voisi ommella kulmiin pari laskosta, mutta se olisi jo liian vaivalloista minulle. Hädin tuskin maltan tällaisen tehdä ennen kuin kiirehdin ompelemaan pussukkaa kokoon!

Monday, 14 July 2014

vihdoinkin tasainen!

Keskeneräisistä töistäni olen raivostuttavasti lykännyt niin sanotuista geometrisista tilkkublokeista ompelemani tilkkupeiton viimeistelemistä. Töölön Tilkkupajan Soilehan loihti siihen ihanat, humalaisen kotimatkaa (tai ehkä sittenkin perhosen lentoa) muistuttavat tikkaukset jo ...ööö... kauheaa, tammikuussa! En vain ole saanut aikaiseksi levittää työtä lattialle tasoitettavaksi ja niin edelleen.

Mutta ta-daa! Nyt peittopinta on joka reunastaan tasainen!


Eihän tähän pääsemiseen mennyt kuin muutama kuukausi! Miten mahtaisi käydä tilkkupinnoilleni, jos joutuisin vielä tikkaamaan ne käsin?! Eivät taitaisi valmistua elinaikanani. Eivätkä ne olisi näin tasaisia ja taidokkaita.

Kuvassa näkyy aito tilanne. Olen taittanut peiton kaksinkerroin tarkistaakseni, ettei se vain ole vino. (Ei ollut.) Käänsin toisen reunan vielä kerran, että peitosta näkyisi muutakin kuin taustapuoli.

Seuraavaksi kirjoitan tilkkupeittooni nimilapun ja kiinnitän sen paikoilleen, ja sitten on tehtävänä enää vain reunakanttaus. Löysin jo kanttauskankaankin, ja tilkkutyölläni on myös ollut nimi jo kauan aikaa.

Ompeluhuoneessa Makkarissa oleva nojatuoli toimii nolon usein kangas- ja vaatepinojen säilytystasona. Tällä hetkellä tuolilla on myös kaksi talvitäkkiä, jotka odottavat, että veisin ne vinttihuoneeseen kesäsäilöön. Minun pitäisi ottaa ne ja viedä noin 15 askelen päähän, mutta hei! Ylivoimaista! Täkit ovat olleet tuossa sen verran aikaa, että ne ovat muuttuneet näkymättömiksi.

Heittelin täkkien päälle pesemiäni ja kuivuneita uusia kankaita aika huolettomalla kädellä ja kas, Kissa totesi kasan vihdoin olevan sopivan korkea ja siisti (puhtaiden kankaiden takia arvatenkin) sille makuupaikaksi.


Huokaus! En hennoisi pilata sen keksimää makuupaikkaa, joten kankaani ovat kohta vielä kissankarvaisempia kuin yleensä (siis todella kissankarvaisia!) ja satunnaisesti ryppytaitoksilla. No, nöyhdänpoistoteipillä ja silitysraudalla niistä vaivoista selviää. (Jaa, kävinkin juuri kiskomassa kankaat Kissan alta. Se näyttää nyt mietteliäältä ja loukkaantuneelta.)

Huomaatte varmasti taustalla näkyvän vielä tuolloin tasoittamattoman geometrisen tilkkupeiton.

Saturday, 12 July 2014

tikkauskokeilu.

Tykkäsin täböllä pystysuuntaisista tikkauksista, jotka toteutin vaakakaitalepaloista kokoamiini tilkkupintoihin (esimerkiksi Lennä, lennä! –tilkkupussukassa on tällaiset tikkaukset), mutta mieleeni tuli myös, toimisikohan päinvastainen yhtä hyvin!

Siis että kokoaisin tilkkupinnan kapeahkoista pystykaitaleista ja tikkaisin vastaavat tiuhat rivit kohtisuoraan kaitaleisiin nähden eli pussukkaan nähden vaakasuoraan.

Sitten oli käsissäni melko – mutta ei ihan tarpeeksi – kapeita kaitaleita, jotka jäivät tähteeksi leikattuani leijuville tilkkuneliöille kirjavat kehyspalat. Rohkenin lähteä kokeilemaan 2,5-senttisillä kaitaleilla (kavensin saumanvaroja kyllä normaalista) ja tein tilkkulasagnetekniikalla kaitalepinnan, jota täydensin leveämmillä kaitaleilla.

Tältä näyttivät ensimmäiset vaakasuorat tikkaukset:


Ja tällainen on valmiiksi tikattu tilkkupinta:


Onko tässä oikeastaan paljon eroa kaitaleversiooni verrattuna? Samanlainen fiilis tässä kuitenkin on. Odotin hiukan selvempää erilaisuutta!

No, olen kokeellisesti todentanut, että kohtisuoraan kaitaleiden suuntaan tikattu tilkkupinta vaikuttaa samantapaiselta, oli tikkaus sitten vaakaan tai pystyyn. Ehkä pitäisi toteuttaa vielä hyvin crazy-tyyppinen tilkkupinta, tikata myös se näin (tai pystysuuntaan) ja tarkastella, onko fiilis edelleen sama!

Thursday, 10 July 2014

valmis tilkkuleikki.

Kapean kapea tilkkulasagne riitti vaivalloisuudessaan minulle – tai ei se nyt määrättömän vaivalloinen ollut, mutten halunnut leikata enempää tosi kapeaa kaitaletta – ja lasagnekappaleet saivat viereensä vähän leveämpiä kaitaleita.


Pidin tilkkupinnan enimmäkseen pystysuuntaisena, jotta suunnittelemani vaakasuorat tikkausviivat poikkeaisivat pinnan linjoista mahdollisimman paljon.

Kas, varastoista löytyi kiva pinkki vetoketjukin!


Leikkasin pinkille vetoketjulle vihreän värikkäät jatkopalat kumpaankin päähän. Ihan selvästi tässä on vetoketjupussukka jo melkein valmiina!

Oikeasti – ehei, vielä on edessä monta työvaihetta. Täytyy etsiä tilkkupintojen taakse ensin jäpäköittävä collegejersey ja sen jälkeen tikkausvanu ja sitten panen koneen laulamaan tikkausviivoja. Vuorikangas täytyy valita, mahdollisesti ompelen tähän pussukkaan sisätaskunkin, ja sitten pääsen suoristamaan kappaleet ja ompelemaan ne. Ei ehkä ihan valmistu tänään vielä!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails