pitkä miinus.

Palaan miinukseen tuonnempana: nyt kuitenkin jotain muuta.

Kauniista turkooseista ja punaisista kankaista ompelemani tilkkupinta ei miellytä silmääni, mutta tästä oli se hyvä puoli, ettei tikatessa tarvinnut pelätä pilaavansa mitään. Niinpä sain itsestäni irti aivan uusia kuvioita, esimerkiksi tämän:


Merkillisen näköinen pöytä/portti sai sisäänsä kiemuroin ympäröidyn sydämen. Punaisella tikkauslangalla rohkeasti tikkasin turkoosin kankaan päälle!


Sydänten viereen ja yläpuolelle tikkailin teräväkärkisiä aaltoja. Tikkasin vielä pikkuruiset sydämet pieniin punaneliöihin. Kaksi kierrosta tikkauksia vetelin.

No sitten tämä toinen tilkkupinta. Uskaltauduin tikkaamaan tutun spiraalikuvion kehälle ensin pyöreitä terälehtiä tai pilvenreunoja, sitten vähän liekkimäistä riviä, toisen pilvenreunakaistaleen, jälleen liekkejä,…


Kuvion näkee tästä vähän paremmin:


Tasoitin tilkkupinnat ja tässä he poseeraavat tulevan vetoketjunsa kanssa:


Tikkasin näitä muutamana iltana ja koska ompelukoneessa oli tikkauslanka asemoituna, mikään muu ompelu ei edennyt: esimerkiksi traktorinjälkipinnan taustakappale, ihanien leijuvien neliöiden reunakanttaus tai plus-kuvioiset tilkkublokit ovat siinä tilassa kuin ennenkin. Tästä miinusta.

Pisin miinus osui kuitenkin kukkarooni. Olin toissapäivänä sattumoisin Riihimäen Eurokankaan lähistöllä ja pitihän sinnekin poiketa. (Kuinkahan monen paikkakunnan kangaskaupoissa mahdan olla käynyt?) En vain voinut vastustaa näitä kolmea rusehtava-vihertävää kangasta, koska ne näyttivät yhdessä niin kivoilta:


En hennonut jättää ärhäkkää retrokuviotakaan palalaariin, vaan noukin sen mukaani.


Näistä ostoksista ajattelin vähän, että ehkä tuo vaalein beige sopii plussien ympärille ja kenties pikkukuvioinen kangas sopisi plus-kuvioisen tilkkupeiton taustakappaleeseen. Pystyn aina järkevästi perustelemaan kangashankintani!

Kommentit

Tilkku & Tilkku sanoi…
Hyvältä näyttää nuo sinun uudet tikkauksesi. Ei ensinkään merkillisiä, vaan kekseliäitä ja yllätyksellisiä. Kangasostoksesi ovat hyvin perusteltuja.
Soile Kivinen sanoi…
Ihana lintukangas, siitäkin tulee hyvä plussa. Plussaa kannattaa kerätä aina kun vain silmään sattuu sopivaa!
*VEKKI* sanoi…
Ei tuo puna-turkoosi pahalta näytä, tikkaus on oikein onnistunut.
Riksun Eurokangas on ihan kiva paikka!!
Tiinatei sanoi…
Nyt on Tilkunviilaaja aukaissut tikkaushanansa! Tosi kivoja kuvioita! Näin tänään Arabian uusia (?) astioita, joissa on sama tunnelma, kuin tuossa lintukankaassa, sarjan nimi oli muistaakseni Iltalaulu.
Poutapilvi sanoi…
Kivat ovat tikkaukset eikä värivalinnat ole ollenkaan huonot. Pikkupussukassa iloiset värit vaan piristävät!
Anonyymi sanoi…
Ihana lintukangas. Ja punainen ja turkoosi ovat pirteä yhdistelmä, edelleen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.