laskutoimitus.

Laskeskelin, että minulla oli 14kpl plus-kuvioisia tilkkublokkeja. Kun tein yhdellä rysäyksellä vielä 12 kpl lisää, niitä oli sen verran, että sain niistä tasaisen 4 x 6 blokin koosteen, ja pari blokkia jäi vielä ylikin.


Silmällä katsellessa ei pysty säätämään tilkkublokeille parhaita sijainteja, mutta kuvasta näkee mielenkiintoisia asioita.

Esimerkiksi, että alimmassa rivissä näyttäisi olevan vähän kuin korsia. Tällaisia blokkejahan täytyy tehdä lisää! Sitten saan alareunaan korsirivin.

Näen myös, että voin asetella tummin-taustaiset plussat vähän samoihin kohtiin. Ehkä ei kannata laitella niitä kulmittain niin kuin tässä.

Heti kun lähestyn pintaa, tummuusasteet lakkaavat näkymästä kunnolla.


Kun siirryn vielä lähemmäs, näen parhaiten plussien värit ja taustakankaat ovat vain ihan epämääräisesti vaihtelevia.


Ei tästä näe mitään korsimaisuutta tai että joku blokki voisi näyttää toisella kohtaa paremmalta.

Hyvä, että tulen ottaneeksi kuvia! (En ottaisi kuvia, ellei minulla olisi tätä blogia.) Jos minulla olisi kaikki blokit valmiina ja sommittelisin niillä, en joko huomaisi lainkaan, että yksi taustakangaskuoseista saattaa näyttää korsilta, tai jos huomaisin, asialle ei olisi enää juuri mitään tehtävissä.

Tai voisin tietysti mennä ompelemaan muutaman korsikuvioisen plus-tilkkublokin lisää. Niin en kuitenkaan tekisi, koska olen kärsimätön saamaan valmista aikaiseksi. Jos sattumalta pykään pari ylimääräistä, voin tehdä valintoja, mutta että miettisin valmiin kasan vierellä, että ”jospa tällaisen ja tällaisen näköinen yhdistelmä sopisi tähän kohtaan tilkkupintaa vielä paremmin, menenpä ompelemaan ja kokeilen”!

Ehei. ”Ne blokit jotka ompelin, ne ompelin.” Sen takia tilkkupinnoissani on aina mukana niitä tosi rumeliiniblokkejakin.

Paitsi leijuvissa neliöissä ei ollut ehkä yhtään rumaa blokkia/kangasta. Ihme juttu!

Kommentit

Unknown sanoi…
Ihastuttava pinta, rauhallisen värikäs.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.