valmis vetoketjupussukka tilkuista.

Musta-valko-harmaa-tyyppinen vetoketjupussukka sai nimekseen Kissanpolkka.


Jos minulla olisi ollut rajaton valinnanvara, olisin ommellut pussukkaan mustan vetoketjun – ja olisin ollut NIIN väärässä. Punainen vetoketju on täykky.


Kissanpolkka-vetoketjupussukka ei kapene näin paljon alaspäin, vaan kuva liioittelee. Sen mitat ovat
  • Leveys ylhäältä noin 24cm 
  • Korkeus noin 20cm 
  • Pohjan leveys noin 10cm.
 

Kaapista löytyi mustaa, pallokuvioista kangasta vuoriksi. Miehen mielestä vuorikangas muistutti tähtitaivasta.


Huolittelin jälleen vetoketjujen päät kangaspaloilla, mutta pihistelin tilkkupinnan koon kanssa eivätkä kangaspäät jääneet näkyviin kuin aivan vähän. Enemmän olisivat voineet, ja nurkistakin olisi silloin tullut siistimmät.


Tästä lumisimmasta kuvasta voi hiukan erottaa, että osa tikkauksista on punaisia. Minulle kävi tikatessa myös niin, että kangasta kääntäessäni osuin vahingossa ompelukoneeni hipaisuikkunaan, ja tikki muuttui kesken kaiken lyhyemmäksi. Koko pituuden ommeltuani en voinut kuin hämmästellä, miten pöljä taas olin. Ihmettelin ommellessani, miksi etenin paljon aiempaa hitaammin, mutta ei vain lamppu syttynyt.

En purkanut ommelta. Olkoon siinä muistuttamassa pöljyydestäni!

Viimeinen kuva lumisilla rappusilla:


Tilkkupinnan alla on taas ohut tikkausvanu ja sen alla collegehousuista leikkaamani palat.

Palaan edellisen postauksen ”moitimme”-osioon. Valitin koneen huonontuvasta tikistä siinä vaiheessa, kun alalanka on vähissä. Syyllinen olinkin minä, ilmeisesti ei ompelukoneeni.

Postausta varten luin käyttöohjetta tarkasti ja näin siitä, miten alalangan loppumisvaiheessa pitäisi toimia. Seuraavalla kerralla en kuitannutkaan varoitusta koneen hipaisuikkunasta vaan jatkoin ompelemista. Kone tuotti sillä kerralla moitteetonta tikkiä. Aiemmin olin kuitannut viestin nähdyksi niin kuin tietokonemaailmassa on tapana, ja silloin lanka meni syherölle.

Perun siis moitteeni. Kiitän konettani hyvästä tikistä ja myös siitä, että se varoittaa alalangan olevan loppumassa.

Nyt meneillään 


Kuvia ei ole, mutta seuraavanlaista on tulossa:

  • Aloin koota jäännöspalatilkuista ompelemistani neliöistä tilkkupintaa. Neliöt saavat ympärilleen välikaitaleet, mutta eivät tavanomaisia yksivärisiä. Havittelen mielikuvaa, että neliöt kelluvat leveäraidallisen pinnan yläpuolella.

Kommentit

Mari sanoi…
Hieno pussukastasi tuli taas. Punainen vetoketju on täysosuma.
Kokeilin innoittamanasi pussukkaa ohuista suikaleista. Kokeiluun käytin ruskeita jämätilkkuja 3-6 cm korkuisina ja 10-13 cm pituisina suikaleina. Sainkin aika kasan käytettyä. Tikkasin kuten edellisessä postauksessasi näytit. Tulos oli ihan kiva vaikka tikkaus olikin aika puuduttavaa hommaa.
Poutapilvi sanoi…
Upea pussukka! Ei kaipaa kuin punaisen huulipunan rekvisiitakseen...tai ei sitäkään. Hieno on ja punainen vetskari sopii täydellisesti.
Tilkkureppu sanoi…
Tuo punainen vetskari on piste i:päälle ja nuo tikkaukset ovat kivat, pitääpä kokeilla jossain pussukassa. Tykkään!
Irma sanoi…
Ensimmäistä kuvaa katsoessani -ennenkuin luin tekstiäsi- totesin ajatuksissani että parempaa vaihtoehtoa vetoketjulle et olisi voinut keksiä:)
Tilkku & Tilkku sanoi…
Vetoketju on ihan 10! Osittainen punaisella langalla tehty tikkaus piristää. Taas täydellinen pussukka.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.