ompelin pussukan.

Törähdyksiä! Vuoden ensimmäinen pussukka on valmis! Lisäksi tämä on ensimmäinen uudella Husqvarna-koneellani kokonaan ompelemani tilkkupussukka. Tai nesessääri.


Talvisella kävelyretkellä (todella lyhyt, sillä pakkasta oli kuitenkin viitisentoista astetta) nappasin pussukastani valmistujaiskuvat. Tykkään siitä, että kuvat näyttävät talvisilta ja sellaisilta, että on kylmä.

Pussukan nimi on ”Tviit-tviit,” ja siinä on siis kaksi aika eri väristä puolta, sininen ja vihreä. Tässä vihreä puoli:


Nimensä pussukka sai tietysti vihreälle puolelle osuneista kanaria- tms. linnuista. Juuri ja juuri heidät huomaa.

Väliin arvoituksen tapainen, vaikka teille tämä tietysti on tosi helppo. Mitä kuvassa on?


Pussukan kääntäminen oikea puoli ulospäin näyttää joka kerta yhtä epätoivoiselta! Niin siis nytkin. Ja kuitenkin se on valmiina näin uskottavan näköinen:


Vuorikankaaksi valitsin tylsästi farkkusinisen, omenakuvioisen kankaan, jota minulla edelleen on vaikka kuinka paljon. Toinen vuorikappale on kokonaan samaa kangasta, mutta toisen kokosin useammasta palasta. Pussukassa ei tällä kertaa ole sisätaskua, mutta Tilkunviilaaja-kangasmerkki siinä on.


Tikkasin tilkkupinnat ohueeseen puuvillavanuun, jonka alla oli vielä vanhoista collegehousuista leikkaamani palat. Pussukasta tuli aika jäpäkkä, mutta silti taipuisa.

Pohjakappaleessa näkyy Tviit-tviit-pussukan kaksi värimaailmaa, sininen ja vihreä.


Käytin Tviit-tviit-pussukkaan yhden Tyttäreltä joululahjaksi saamistani vetoketjuista, turkoosin 25-senttisen ketjun.

Valmiin pussukan mitoiksi tuli:
  • Leveys ylhäältä noin 27cm
  • Korkeus noin 21cm
  • Pohjan leveys noin  10cm

Leikkasin kappaleet yläreunasta pari senttiä kapeammiksi kuin alareuna, ja siksi pussukka ei kovin paljon kapene alaspäin, vaan se on aika lailla suorakaiteen muotoinen valmiina. Ennen leikkasin suorakaiteen malliset kappaleet, mutta kun pussukalle ompelee pohjan, alareunasta tulee yläreunaa kapeampi. Sekään ei välttämättä haittaa! Tällä kertaa tein kuitenkin näin.

Tässä toinen kuva pussukasta makuulla. Pakkaslumi näyttää sen pinnassa ihanalta, ainakin minusta!


Olipa kiva päästä kertomaan valmiista tilkkupussukasta pitkästä aikaa, ja vielä kivampaa oli, että sain otetuksi kunnolla valoisat kuvat, joilla esittelin teille uusimman vetoketjupussukkani.

Kommentit

Mari sanoi…
Pussukasta tuli kuin tulikin kiva. Tykkään kun on tiheä tikkaus. Pitääpä pitää muistissa noita jämätilkkuja tuhotessa. Vaikka tänäänkin vain sain kasvatettua kasaa (käytin kyllä muutamaa mustaa palaa, mutta ei se näy juuri missään).
Tiinatei sanoi…
Tuon pussukan voisin heti omia! Tykkään kovasti. Kaunis talvipäivä komistaa aikaansaannostasi vielä lisää.
Marle sanoi…
Ihanan raikas ja just lumikuvaus korostaa nessen raikkautta.
Unknown sanoi…
Wau, nyt jo valmis! Eilen vasta tikkausta esittelit...Lopputulos on tosi kaunis!
Satu sanoi…
Aurinko saa värit hehkumaan kauniisti! Kankaissa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tykkään minäkin paljon!!!
Rva Pioni sanoi…
Älytttömän siisti ja huoliteltu.
Milläkähän rahalla tuon laittaisit postiin?
Tilkkureppu sanoi…
Vitsit kun on hieno pussukka ja nuo talviset kuvat korostavat sen raikkautta todella hyvin! Pidän kovasti.
Irma sanoi…
En keksi enää mitään kehumissanoja kun edellisissä kommenteissa kaikki on jo sanottu:)
Aivan ihana on tuo pussukka tai mikä nimi sillä sitten lieneekään. Ideaa tulen matkimaan varmaankin jossain vaiheessa:)
Liz sanoi…
Google translate managed the heading as "I sewed the pouch". No kidding, right?! They look great. That reminds me to put a post up of the puch I finished before Christmas. It doesn't have the cute tag like yours - I think that's a good idea for next time. I struggle to get good boxed corners with quilted pouches - yours look good. Hope you had a good weekend!
Maritta sanoi…
Ihanan pirteä väritys, kiva pussukka!
Oi mitä pussukoita olet tehnyt. Ihania värejä! :)
t. Ulla
Eija K sanoi…
Kauniita pussukoita -värit olet valinnut hyvin
Unknown sanoi…
I am the proud and honoured owner of the "tvitt tvitt" pouch. Thank you Tina for your beautiful gift which has a very happy home in Munich.It is so lovely and I have so many choices of how to make good use of it... xx

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.