jännittävät välikaitaleet tilkkutyöhön.

Päätin ommella sateenkaaren värisistä jäännöspalatilkkupinnoistani tilkkupeiton niin, että neliöiden väliin tulee kaitaleet. En tällä kertaa käytäkään yksivärisiä kaitaleita, vaan kahta neutraalia, mutta eri tummuista kangasta.


Valmiina on vasta kaksi pötköä, joiden avulla idea ei täysin hahmotu. Kuvitelkaa, että näiden pötköjen välissä on tumma kaitale. Seuraavien välissä on vaalea kaitale. Valmiissa pinnassa värikkäiden tilkkujen ”alla” kulkee siis tummia ja vaaleita raitoja.

Ruskeat pussukkapinnat ovat valmiit tikattaviksi:


Ruskea on kauimpana mukavuusalueestani, joten ehdin näitä kootessani perin juurin kyllästyä ruskeisiin jäännöspaloihini! Niitä tuntui lopulta olevan aivan liian vähän erilaisia. Olin kuitenkin päättänyt käyttää vain jäännöspaloja, joten en leikannut mukaan yhtään uutta kangasta. Hyvä, minä!

Ruskeasävyiset jäännöspalat hupenivat tehokkaasti (no, niitä ei ollut alkujaankaan kovin paljon). Ensimmäinen kerta, että selvästi huomasi palojen vähentyneen.

Kommentit

Päivityksiä sanoi…
Hauska välikaitaleidea! Alan jo odotella kuvia pinnasta :)
Irma sanoi…
Tuon välikaiteidean aion joskus vielä kokeilla. Siitä oli ohje joulupukilta saamassani kirjassa joten ehkä idea ei pääse unohtumaan kun on mustaa valkoisella:)
Hyvältä näyttää tuleva työsi:)
Tilkku & Tilkku sanoi…
Olet kyllä tosi energinen! Joka päivää tulee jotakin uutta. Tuota välikaitalejuttua pitää kokeilla joskus. Vaikka ruskea ei olekaan värisi, niin kaunista tilkkupintaa ainakin tulee, kissakankaat kiva piriste.
Tilkkureppu sanoi…
Jännittävältä näyttää ja ruskeasta tilkkupinnasta tulee kaunis.
Mari sanoi…
Sateenkaaritilkut erottuvatkin kivasti neutraalimpien kaitaleiden välitse. Yhdistetty kaitale; et sitten mennyt taaskaan siitä missä aita on matalin...
Olen samaa mieltä Tilkku ja Tilkun kanssa kissoista ruskeassa pinnassa. Omasta ruskeasta pussukasta tuli myös yllättävän kiva.
Tiinatei sanoi…
Kva välikaitaleidea! Minäkin olen aika avuton ruskeiden kanssa, mutta tuo pussukkapinta näyttää hyvälle!
Lea P sanoi…
Jännä kaitalejuttu tulossa ja taitaa käydä juuri niin kuin toivoitkin, nuo väriruudut kyllä ponnahtaa pinnasta esiin.
Ruskean minäkin miellän vaikeaksi ja kuitenkin niitä löytyy myös itseltäni.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.