vihreää ja ruskeaa.

Vihreä ja ruskea yhdistettyinä keltaiseen olivat 1970-luvun trendivärit, tai ainakin yhdet niistä. Muistan 70-luvun enkä muistele tuota väriyhdistelmää haikeana. Hyvä, ettei ole enää koko ajan muotia se!

Silti yhdistän tässä postauksessani vihreää ja ruskeaa. Ensin vihreä:


Tiedättekö, mitä nämä ovat? TASOITETTUJA geometrisia tilkkublokkeja. Ei enää kaitaleiden häntiä näkyvissä. Siististi neliön muotoisia. Näitä on muutamia ja lisää on tulossa, ja sitten seuraa sommittelua ja yhteen ompelemista. Tässähän on tilkkupeitto kohta valmis! 

Tosin minulla on joululahjaprojekti meneillään. Olen tehnyt jo seitsemän, mutta en kerro, mitä. Joulun jälkeen teen projektin aiheesta varmaan ohjeen. Valitettavasti ette nyt pysty tekemään ohjeella joululahjaa, tai voitte tietysti, mutta vasta seuraavaksi jouluksi. 

Ihana kangas: 


Olin yli-yli-onnekas Syyringin syksyn viimeisessä kiltaillassa torstaina 12. päivänä. Meillä oli kankaiden ja kirjojen sekä lehtien vaihtotori, jonne en tällä kertaa onnistunut viemään itse mitään. Minulla ei siis ollut, mitä vaihtaa, eikä minulla ollut mukana käteistäkään kuin pari kolikkoa. Vaan en tarvinnut! Eijan kangaskaapista oli esimerkiksi leijaillut ulos kuvan kissakangastilkku, ja hän lahjoitti sen minulle. Ihanat, jotenkin japanilaistyyppiset kissat siinä.

Maija puolestaan halusi eroon tietyistä kankaistaan hinnalla millä hyvänsä, joten SAIN kaksi hyvää vihreää palaa. Lealla olleen punaisen marikankaan halusin itselleni, ja maksan sen hänen tililleen. Vapun kaksi erinomaista palaa olivat taas niin huokeat, että hinta löytyi sittenkin pikkurahakukkarostani.

Ilta sai ihanan loppusilauksen, kun Soile antoi minulle joululahjaksi itse kutomansa punaisenkirjavat sukat. Hurmaavat! Tilkkuihmiset ovat sitten mukavia.

Joululahjoista puheen ollen, lisää ruskeaa:


Kuvassa on joululahjani minulle. Olen avannut pakettia sen verran, että Mies otti minusta niin sanotun unboxing-videon, joka ei ole vielä julkaisukunnossa. En siis kerro lahjastani tämän enempää – sitä paitsi joulukin on vasta ovelle tulossa, joten miten voisinkaan!

Kommentit

Soile Kivinen sanoi…
Tulee ihan jouluinen tunnelma kun saa lukea sum postausta.
Tilkku & Tilkku sanoi…
Sinulla on ollut oikein onnistunut kiltatapaminen. Kukapa tilkkuilija ei tarvitsisi lisää kankaita. Onkohan lahjapaketissasi vielä lisää kankaita?
Satu sanoi…
Tuolla, joka tuossa laatikossa nököttää tulet todennäköisesti loihtimaan muutakin kuin vihreän, ruskean ja keltaisen yhdistelmiä;o) Jännittävä joulu sinulla! Varmaan kohta näemme lisää geometrista tilkkupintaa...
Marle sanoi…
Arvelisin, että tuolla laatikossa on se, mistä mainitsit messuilla.
Tilkkureppu sanoi…
Jännittävää mitä laatikosta ilmestyy, arvailen vain, saas nähdä osuuko arvaus oikeaan!
Tilkkuihmiset ovat mukavia, kyllä!
Tiinatei sanoi…
Kun äkkiä vilkaisin kissakangasta, luulin sitä muumikankaaksi, siinä on jotain samantapaista. Tuo laatikko näyttää...hmmm...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.