valmis tilkkupeitto.

Vihdoinkin sain musta-vaalean tähti-neliö-kolmiotyöni kokonaan valmiiksi ja myös pystyin ottamaan siitä melko kunnolliset kuvat! Tässä siis valmiina tilkkupeitto nimeltä ”Tähtipölyä”.



Peitossa on vaaleahkosta tilkkusilpusta koottuja isompia neliöitä ja niiden ympärillä kahdesta kolmiosta rakentuvia pienempiä nelöitä. Rakensin blokkeja työläästi ja ilman kunnon suunnitelmaa, joten tästä tilkkupinnasta en tule tekemään ohjetta. En tiedä, haluaisiko kukaan muu tällaista tehdäkään!


Musta-vaalean tilkkupinnan ylä- ja alapuolella on vielä lentävät hanhet -kaitaleet. Ompelin lentävät hanhet aina kahdesta kolmio-neliöstä, jotka syntyivät oheistuotteena ommellessani Tuulen viemää -tilkkupeiton blokkeja.

Tähtipölyä-tilkkupeiton taustapuoli:


Eikö ole kauniin sininen taivas tuolla takana?! Ihanaa, että aurinko suostui vähän paistamaan.

Ajattelin ensin rajata kuvaa, koska peiton takana näkyy kaikkea ylimääräistä vähän sekavaa, mutta toisaalta kuvassa on aika hauska fiilis. Tykkäsin myös siitä, että puun varjo näkyy peiton pinnalla noin hyvin.

Peittoa ei voinut asetella pihalla mihinkään muualle kuin pyykkinarulle, sillä joka paikka oli märkänä ja peitto olisi varmasti likaantunut. Tähän kuvaan pääsin itsekin mukaan, haha. 



Peitto on kooltaan 222cm x 188cm.


Reunakanttauksessa käytin kolmea erilaista vaaleaa kangasta. Reunat jäivät hyvin huomaamattomiksi.

Kirjoitin peiton nimi- ja muut tiedot valmiin nimilappukankaan kupongille. Valitsin hillityimmästä päästä nimilappukuosin.


Töölön Tilkkupajan Soile tikkasi Tähtipölyä-tilkkupeiton taitavasti longarm-koneellaan. Valitsimme tilkkupintaan aika huomaamattomaksi jäävän mutta silti elävän kuvion kiemuroita ja mutkia. Lentävien hanhien kohdalle Soile tikkasi erikseen lehvärivistön.


Tilkkupeiton pinta on eläväisen näköinen!


Sain Tähtipölyä-nimeen ajatuksen tietysti tilkkupinnan tähtikuvioista. Satuin myös kuuntelemaan David Bowien levyä Ziggy Stardust and the Spiders from Mars samalla kun kiinnitin peittoon reunakanttia. Harkitsin nimeäväni peiton levyn nimen mukaan, mutta päätin periaatteideni mukaisesti suosia suomalaisia nimiä.

Suora suomennos olisi ollut tähtisumu, mutta peitto ei näytä lainkaan sumuiselta! Siksi siis nimi Tähtipölyä.

Illan tullen valo muuttui taianomaiseksi ja kokeilin, saisinko erilaisen kuvan valmiista Tähtipölyä-tilkkupeitosta. Mies lupautui pitelemään peittoa ja koska halusin näkyviin myös paljaita oksia ja taivasta, peitosta näkyy kuvassa vain osa.


Tässä valaistuksessa peiton värikkyyskin tulee paremmin esiin. Kun peittoa katsoo luonnossa, se näyttää (vielä) paljon kirjavammalta kuin kuvissa.

Kommentit

Soile Kivinen sanoi…
Ihana tilkkutyö! Tähdet oikeasti loistavat, ei pelkkää pölyä.
ei voi sanoa muuta kuin, että loistavan työn olet taas tehnyt. en käsitä milloin ja missä ehdit näitä tehdä, mutta olet ihan uskomaton. Kaunis ja erittäin tasapainoinen työ.
*VEKKI* sanoi…
Hieno peitto! Tämä malli tuo mieleeni perinteiset tilkkupeitot. Tosi nätti värityskin.
Marle sanoi…
Tämä on huikea! Et varmaan pysty laskemaan kuinka monesta pikkupalasta peiton teit.
Tilkku & Tilkku sanoi…
Upea, kaunis,tuikkiva, ihana...., miten tuota nyt voisi kuvaillakaan. Sinulta valmistuu aina niin huolella ja kärsivällisyydellä tehtyjä töitä.
Satu sanoi…
Tähtipöly -peittosi on huimaavan KAUNIS! Sen tekovaiheita on ollut hauska seurata, kiitos!! Ja kyllä joku haluaa tuollaisen peiton tehdäkin;o) Älä kerro kenellekään, mutta olen jo leikannut valmiiksi kangassuikaleita keskiosia varten ja tummia kankaita tähtisakaroiksi. Vielä kun löytäisi sitä aikaa ommella niitä yhteen...
Tiinatei sanoi…
Tykkään, tykkään kovasti! Pinnasta saa näkyviin joko tähdet tai neliöt riippuen siitä, kumpiin zoomaa.
hienotar sanoi…
Kertakaikkisen upea työ! Silmä löytää erilaisia kuvioita, löysin muunmuassa ensimmäisestä kuvasta ympyröitä. Tarkemmin katsoessani, ei niitä ollutkaan, mikä hämäys aisteille =)
Valtaisa työmäärä ollut,huhhuh

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.