tilkkublokkiainesta. vastauksia.

Töölön Tilkkupajan Soilelta lainaamastani ja myös kirja-arvioimastani Bright and Bold Cozy Modern Quilts -kirjasta löysin kiinnostavan tilkkutyömallin, jonka blokki oli toteutettu noin tsiljardista eri palasta, kaikki vähän erikokoisia. Palojen koot oli annettu tuumina. Samalla kun pähkäilin tuumakoot senteiksi, oioin palojen leikkuusuunnitelman.


Kuvassa on vasta osa tilkkublokkia. Siihen tulee vielä mustaa eli taustaväristä kaitaletta joka puolelle ympärille ja blokki on lopulta neliö, eli minun täytyy laskeskella leveyksiä ennen kuin voin jakaa tämän ohjeen kanssanne. Värisuunnitelmana on tällä kertaa vihreä-liila.

Kuvasta varmaan näkeekin, että käsitykseni liilasta on joustava. Muuta kuvamateriaalia minulla ei olekaan jaettavaksi.

Olen aloittanut uutta pussukkaa, jossa jälleen seikkailee muodikkaita ladyjä mutta eri aikakaudelta. Ei kuvaa tästä.

Olen jatkanut aloittamieni lasinalusten parissa (en ole päässyt kovin pitkälle). Ei kuvaa.

Sitten valtava urakka: valitsin reunakaitalekankaat musta-vaaleaan tähtityöhön (vaikea valinta), leikkasin vinokaitaleet, ompelin ketjuksi ja silitin kaksinkertaiseksi. Keksin työlle nimen (ensin löi tyhjää, mutta lopulta sain ookoo-ajatuksen), kirjoitin valmisnimilapun ja ompelin lapun pienin käsinommelpistoin työn nurjalle. Suoristin työn reunat ja ompelin kantin ympäri – enää toinen kierros, ja työ on valmis. Ei yhtään kuvaa tästäkään!

Rva Pioni ja Saara kumpikin haastoivat minut vastaamaan 11 kysymykseen ja haastamaan uudet 11 bloggaajaa vastaamaan 11 uuteen kysymykseen. Vastaan haasteeseen puolittain. Koska eksponentiaalit ovat minulle tuttuja, en haasta ketään, mutta annan mielelläni vastaukset. Rva Pionille ensin ja Saaralle seuraavassa postauksessani.
  1. Mitä sinulle merkitsee pyhä/mikä sinulle on pyhää?
    Pyhä on päivä, jolloin ei yleensä tarvitse lähteä mihinkään, vaan saa luvan kanssa oleilla kotona. 
  2. Mistä asioista nautit eniten vapaa-aikanasi?
    Tykkään olla perheeni kanssa eikä meillä tarvitse olla mitään erikoista ohjelmaa. Perhe on ihan parasta. Tietysti haluan myös harrastaa tilkkutöitä! 
  3. Mikä tällä hetkellä on itsellesi elvyttävintä arjen keskellä?
    Tilkkutyöt ja ihanat kankaani. 
  4. Mainitse jokin sinulle merkittävä musiikkikappale.
    Kauko Röyhkän ”Majavalakki”. Se on Miehen ja minun meidän laulumme. Tiedän – ihan hoopo meidän laulu, mutta ei voi mitään. 
  5. Mainitse jokin sinulle merkittävä kuvataiteellinen taideteos.
    Isoäidin maalaama öljyvärityö noin vuodelta 1910. Se esittää autoa. Hän oli erittäin taitava, vaikkakaan ei nimekäs, eli taulu ei ole mikään räpellys, jolla olisi vain tunnearvo. Ja koska on vähän epäreilua mainita työ, jota juuri kukaan lukijoista ei tunne, mainitsen myös Mona Lisan. Maalasin siitä kopion vuonna kivi ja kirves, ja siksi se tuntuu läheiseltä. 
  6. Onko sinulla turvavaate/turvavaatteita? Millainen se/ne ovat?
    Tässä ei varmaan kysytä heijastinliivistä, vaan turvallisuudentunnetta tuovista vaatteista. Minulla on lukuisia turvavaatteita. Ne ovat jokapäiväistä vaatetusta parempia/hienompia ja ne pukevat minua. Sellaisissa vaatteissa tunnen oloni kaikkein varmimmaksi. 
  7. Lapsuusmuisto, joka tulee mieleesi ensimmäisenä?
    Aivan älytöntä, mutta ensimmäiseksi tuli mieleeni se, miten lapsuudenkodin betoniportaalle oli kevään ensimmäisenä lämpimänä päivänä kerääntynyt kärpäsiä ja pelkäsin niitä enkä uskaltanut mennä portaan kautta sisälle. Olin ehkä neljän. 
  8. Unelmasi tai haaveesi tällä hetkellä.
    Unelma/haave kuulostaa epämääräiseltä. Tykkään enemmänkin tehdä suunnitelmia. 
  9. Pystytkö näkemään itsesi vanhana? Millainen olet?
    En osaa kuvitella. Varmaan aika samanlainen, mutta vanhemman näköinen. 
  10. Mikä sinusta on parasta lähestyvässä vuodenajassa?
    Odotan lumen tuloa. Tulisi valoa tähän mustuuteen. 
  11. Miten suhtaudut joulunodotukseen?
    Joulujutut elähdyttävät! Tykkään hankkia lahjoja, pidän joululauluista, jouluvalojen ja –koristeiden laittelu on kivaa. Joulun odottaminen ja jouluvalmistelut ovat parasta. Joulun jälkeen tammikuu ja helmikuukin tuntuvat vähän ankeilta ja tyhjiltä. Vähän sellaisilta että höh. 
Tässä uudet kysymykset. Rva Pioni mainitsi vastaavansa mieluusti uusiinkin kysymyksiin, joten ole hyvä! Muutkin lukijani saavat mieluusti vastata näihin blogissaan.
  1. Ketä ihailet? 
  2. Miksi ihailet häntä? 
  3. Mainitse erikoisin taitosi. 
  4. Mitä radiokanavaa kuuntelet, vai kuunteletko radiota ollenkaan? 
  5. Olitko nuorempana/pienempänä jonkun bändin fani? Ja jos olit, niin minkä bändin? 
  6. Paras tietämäsi käsityökikka? 
  7. Mikä toisen ihmisen tapa ärsyttää sinua eniten? 
  8. Mikä on lempiruokasi? 
  9. Montako kirjaa luet vuodessa? 
  10. Onko sinulla hyvä suuntavaisto vai eksytkö helposti? Kerro esimerkkitarina. 
  11. Minne haluaisit seuraavaksi matkustaa? 
Ai niin, tänään on blogini syntymäpäivä! Kirjoitin ensimmäisen postaukseni 3. marraskuuta 2009. Siinä ei ollut yhtään kuvaa eikä se ollut kovin pitkäkään. Tämä taasen on 684. postaukseni.

Kommentit

Lea P sanoi…
Ensiksi, oikein paljon onnea blogillesi!
Toiseksi, sitä on taas tulossa jotain jännää uutta nähtäväksi.
*VEKKI* sanoi…
Onneksi olkoon blogillesi!
Tilkkureppu sanoi…
Onnittelut 3-vuotiaalle blogille!
ailami sanoi…
Onnea Tilkunviilajalle ja parhaimmalle blogille! toivottaa ensimmäisen postauksesi ensimmäinen kommentoija
Tiinatei sanoi…
Onnittelut! Apua, minullakin on jossain pari haastetta, jotka olin unohtanut kokonaan. Kiitos muistutuksesta.
Rva Pioni sanoi…
Onnea blogillesi edelleen.
Niin kivat kysymykset että vastaan taas,
mutten enää haasta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.