tuhat tarinaa.

Lukijani ovat ehkä huomanneet, että pidän kovasti sellaisista tilkkutöistä, joissa on paljon eri kankaita. Monessa työssäni on myös paljon eri tarinoita.

Katselin toiseksi uusinta, Villit kuviot -tilkkupeittoani ja mieleeni tuli monta ihmistä, juttua ja tarinaa. (Ihan tuhatta näitä ei kyllä tullut mieleen.) Kuvat näyttävät kuhmuraisilta, sillä kuvasin blokit, kun peitto oli sängyllä pedattuna.


1 – Kiva tapaaminen! Tilkkutie-blogin Tiinatei oli käymässä Töölön Tilkkupajassa. Soile, Tiinatei ja minä teimme hyökkäyksen Eurokankaaseen, mistä löysin (=ostin) tosi söpöä, tosin melko lapselliskuvioista kangasta.

2 – Soile! Töölön Tilkkupajasta ihqusuloinen fat quarter –ostos.

3 – Kvilttaaja! Sain häneltä kassillisen liinavaatteita, ja nämä tilkut on leikattu yhdestä tyynynliinasta.

4 – Rakas ystäväni ulkomailla! Olin perheen kanssa hänen luonaan vuonna 2008. Hän osti paikallisesta kangaskaupasta minulle muutaman kankaan sillä ehdolla, että ompelisin niistä hänelle tilkkukassin. Tämä on yksi niistä kankaista.


5 – Arvokas ostokseni! Olen tosi harvoin raaskinut ostaa sarjakankaita, mutta tätä kuosia ostin punaisena, missä oli valkoisin viivoin piirrettyjä ruusuja, ja valkoisena, missä ruusut olivat punaisella piirretyt.

6 – Löytö! Näin kuosia kangaskaupassa ja ihastuin. Kangas onkin ollut tosi kiva.


7 – Kaffe Fassett! Merkillisen ihana kuvio. Taisin ostaa kankaan käsityömessuilta. Pala oli kallis, mutta tykkään kuosista edelleen.

8 – Äidin ystävä! Äiti sai ystävältään pinon kaikenlaisia kankaita, tämä niiden joukossa. En koskaan mieltynyt kuvioon, mutta joihinkin töihin se silti sopii.

9 – Neula ja puikko -blogin Lea! (Ainakin luulen saaneeni/ostaneeni/vaihtaneeni kankaan häneltä.) Jos kangaslähde onkin väärä, pyydän anteeksi väärää mielleyhtymääni.

10 – Tintti Elämää saksalaismetsissä –blogista! Emme ole ikinä tavanneet, mutta sain häneltä kerran kangaslähetyksen, jossa oli erittäin mielenkiintoisia paloja.


11 – PC-laukut! Minulla oli PC-laukkujenompelukausi, ja ostin silloin muutamia kankaita, joista arvelin saavani hyvät vuorikankaat niihin. Tämä oli yksi sellainen hankintani. Aika ruma kangas, mutta on ollut erittäin käyttökelpoinen!

12 – Raija! Tilkkuystäväni on lahjoittanut minulle tilkun poikineen. Olen iloinen, että sain kimalaisen osumaan tilkkuun näin sopivasti.

13 – Tytär! Ostin kankaan ties mistä syystä, mutta käytin sitä kesken jääneeseen yritykseen muokata Tyttärelle pieneksi jäänyt farkkuhame uuteen uskoon. Aivan epäonnistunut hanke. Kankaasta on ollut moneksi ja ostaisin sitä lisää, jos vain jostain saisin.


14 – Mies! Kankaassa on amerikkalaisten osavaltioiden rekisterilaattoja. Ompelin siitä Miehelle paidan vuonna kivi ja kirves, ja hän käytti paitaa tyytyväisenä. Muoti oli vähän toisenlaista silloin! Paita on edelleen olemassa – käytin tähän blokkiin paidan ylijäämäpaloja.

15 – Työkaveri! Liisa käveli eräänä aamuna työhuoneeseeni ja lahjoitti minulle nipun kankaita. Miten ihanasti työpäiväni silloin alkoikaan! Nipussa oli mukana tätä Unikko-kuosia.

16 – Ritva! Tilkkuystävälläni taitaa olla aikamoinen varasto kankaita ja mallipaloja, sillä hän lahjoittaa niitä tämän tästä myös muille kiltalaisille, ei ainoastaan minulle. Tämän kankaan sain häneltä kivan kangasmanipulaatiokurssin päätteeksi.


17 – Äiti! Hän löysi 1990-luvulla oivallisen mekkokaavan, jolla ompelin hänelle useamman mekon. Tämä oli yksi kankaista. Äiti on tykännyt kukallisista kankaista pienestä tytöstä saakka.

18 – Tytär! Hän ompeli tästä omppukankaasta koulun kässätunnilla olo- tai yösortsit, jotka olivat kuuleman mukaan kamalat. Sain housut tilkkuilukäyttöön, mutta meni useampi vuosi, ennen kuin raaskin leikata niistä palat. Toinen oli kuitenkin vaivalla ne ähertänyt.

19 – Rakas ystäväni ulkomailla! Lähetämme toisillemme aina joululahjat, ja yhtenä vuonna hän oli etsinyt kymmenkunta fat quarteria, joista tarkoituksella mikään ei sopinut mihinkään toiseen. Kankaat olivat hersyvän erilaisia, ja tämä on yksi niistä.


20 – Kvilttaaja! Kassillisessa liinavaatteita oli myös tällaista kuosia oleva tyynynliina.

21 – Ihannekankaani! Eurokangas piti pari kevättä sitten tarjolla Amy Butlerin ja jonkun muunkin sopivan suunnittelijan upeita kuoseja, ja tämä oli yksi niistä. Kankaat ovat kyllä niin ihania, etten oikein raaskisi käyttää niitä mihinkään. Huokaus.

22 – Tilkku & Tilkku –blogin Arja! Hän luki blogikirjoitukseni, jossa kerroin massiivisesta kolmio-neliö-tähtipeittohankkeestani ja jossa taisin valitella vaaleiden kankaiden puolaa, ja tarjosi minulle jäännöspalojaan. Sainkin häneltä mieluisen lähetyksen, josta sain materiaalia niin siihen peittoon kuin tähänkin.


23 – Tilkkuystävä! Muistelen, että olisin saanut tätä kangasta Kvilttaajalta, mutten ole varma. Tilkkuystävältä joka tapauksessa! Kangas miellyttää minua paljon, ja tapetoisin kuosilla huoneen tai pukeutuisin tähän kankaaseen tai jotain, jos voisin. Ihana.

24 – Soile! Soile sai tätä kangasta Töölön Tilkkupajan avajaislahjaksi, ja hänen tyttärensä mielestä kyseessä on maailman kaunein kangas. Soile antoi minullekin palan tätä, aah!

Tähän Villit kuviot -tilkkupeiton kaunotarblokkiin päätän tuhat 24 tarinaani. Tilkkutyöt juttelevat minulle! (Hahah.)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
kauniissa peitossa on tilkkujen historiaa kivassa muodossa. Kumma miten sità muistaakin kankaiden alkuperàà, vaikka monien vuosien aikana on tikattu kilometrikaupalla erilaisia kankaita. tyòniloa Raita
Soile Kivinen sanoi…
Hauska juttu, oikea tilkkutarina.
Kvilttaaja sanoi…
Ajattele, nyt kun oot ilmoittautunut Tilkkuyhdistyksen suomalaisbrittiläiseen kankaanvaihtoon, saat taas uusia tarinoita. Kiva, kun muistat mistä kankaasi ovat. Omasta kaapista löytyy vähän väliä sellaisia, että saan ihmetellä milloin ne ovat ryömineet salaa ovesta.
Tiinatei sanoi…
Ihania tarinoita! Ja hyvin muistissasi :D
Tilkku & Tilkku sanoi…
Oli mukava lukea muisteluitasi. Kumma juttu, minäkin muistan, mistä olen kankaani ostanut tai saanut. Tärkeät asiat, jotka pitäisi muistaa, tuppaavat kylläkin unohtumaan. Vai onkohan niin, että tärkeintä onkin kankaat.
Maritta sanoi…
Kiva tarina peitosta! Itsekin muistan suuriman osan kankaistani - kumma juttu :)
Peitossasi on todella kauniit värit ja olet mielettömän taitava. Kiva lukea tilkkutarinaa...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.