kangasostokset Hämeenlinnasta.

Kesälomilla viihdyn perheeni kanssa vuokrahuvilalla Hämeenlinnan lähellä, ja niin tänäkin kesänä. Kahden viikon huvilaloman aikana pääsin tekemään myös kangasostoksia. Linja-autoaseman talossa oleva ompelukoneliike myy myös tilkkukankaita, ja sieltä ostin itselleni nämä ihanuudet:


Ajatella, löytyi kaksikin kissakangasta, joita minulla ei vielä ollut.

Toisella kaupunkikäynnillä harhautin muuta perhettä ja junailin ovelasti itseni Eurokankaaseen, jonka käsityöpuuvillalaarista löysin useamman hyvän neutraalin kankaan:


Mustanpuhuvat ja vaaleat kankaat ovat käteviä varastossa, sillä niitä kirjaviin osuuksiin yhdistelemällä saattaa saada syntymään erinomaisen modernia tilkkupintaa. Olen myös huomannut pallokuvioisten kankaiden erinomaisen sopivuuden moneen tarkoitukseen - siksi valitsin tuon ruskehtavan pallokankaan.

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Aika kohtuullisilta sunkin kangasostokset näyttävät. Olisin voinut ostaa alemman kuvan kankaita itsellenikin. Kirjavat kissakuvat ovat hauskan näköisiä, mutta eivät minua varten.
*VEKKI* sanoi…
Kivoja kankaita löysit. Tuo Hämeenlinnan Eurokangas on ollut melko hyvä. Täytynee poiketa linja-autoasemallekin. Lapsena siinä edessä odottelin bussin mummun luokse!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.