tuleeko näistä tilkkulaukkuja?

Vinoruutuisen tilkkutyöni kivoista vinoraitablokeista sain sivutuotteena aina kaksi pienehköä kolmio-neliötä. Olen niitä yhdistellyt erilaisiksi pinnoiksi, joista toivon jossain vaiheessa tekeväni jotain. Tämä kuvio on esiintynyt aiemmassa postauksessani:


Pala lienee nyt sopivan kokoinen, jotta voin ommella siitä tilkkulaukun. Oikein muuta en keksi tästä tehdä, kun en ole innokas tyynynpäällisten tekijä.

Toisessa postauksessa esittelin toista tilkkupintaa, johon myös käytin lentäviä hanhia. Pinta on nyt täydentynyt ja taitaa sekin olla sopivan kokoinen tilkkulaukun pala:


Tilkkupinta on kyllä aika eri paria geometrisen kuvion kanssa! Toisaalta, näissä on samoja värejä ja muotoja, ja vaalea kangasta on paljon. Ehkä laukku on kivakin, jos puolet ovat toisistaan poikkeavan näköiset.

Halusin vielä kokeilla yhtä lentävä hanhi –ideaa eli sellaista, jossa hanhet lentelevät vähän eri korkeuksilla:


Vasta neljättä riviä kiinnittäessäni huomasin, että olisin hyvin voinut panna hanhet lentämään eri vaiheisesti, eli eihän "siivenkärkien" olisi ollut pakko osua näin kohdakkain. No, tämä on tällainen kokeilu.

Näyttää uhkaavasti siltä, että tilkkulaukkuun olisi tulossa kolme sivupintaa. Mahdoton yhtälö!

Kommentit

Tiinatei sanoi…
Kyllä siitä tilkkulaukku (tai jotain muuta) tulee, ja kiva tuleekin. Kun teet kolmionmuotoisen pohjan, voit käyttää kaikki kolme tilkkupintaa ;D
koruilija sanoi…
Jos tulee laukkuja, niin tyylikkäiltä tulee näyttämään.

ja niistä hanhista; sama se on koruilussakin - välillä vasta kokeilemalla havaitsee mitä voisi tehdä toisinkin, se on sitä kehittelyä
*VEKKI* sanoi…
Oikein mukavia olet taas ommellut. Kiitos vielä edellisen peiton ohjeesta. Kurkkaa meille, aloitettu on!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.