tilkkutyön kehys, vaihe 2.

Kirjoitin edellisessä postauksessani, miten valitsin raidalliseen tilkkutyöhöni sisemmän kehyksen värin. Olin päättänyt tehdä työhön tummansinisen ulomman kehyksen. Päätin lisäksi, että kehys olisi aika leveä – leikkaisin sitä varten 25cm leveät kaitaleet.

Nyt rupesi kankaanmenekki olemaan sitä tasoa, että ennen leikkaamista ja ompelemista pitäisi laskeskella, kuinka pitkästi kangasta tarvitsen.

En lainkaan pidä isojen pintojen mittaamisesta, kolmesta syystä.
  1. Isojen kankaiden levittäminen tasaisesti sommitteluseinälle makkarin lattialle on työlästä. Joudun usein tekemään lattialle tilaa, ennen kuin pääsen levittämään sinne mitään mitattavaksi.
  2. Lattialla mittaaminen on raskasta. Pystyn levittämään käteni kerralla vain noin 160cm, joten pidempää pituutta mitatessani joudun kyykkyasennossa siirtymään paikasta toiseen.
  3. Eikä mittanauhanikaan ole kuin 150cm pitkä. Olen kyllä tilannut Töölön Tilkkupajan Soilelta kolmemetrisen mittanauhan heti, kun sellaisia on saatavilla.
No vali vali. Pakko kuitenkin oli vähän mitata, etten vain leikkaisi liian vähän / liian paljon leveää kaitaletta. (Mahtaisiko varastoista edes löytyä tarpeeksi paljon sopivan värisiä kankaita.)

Olin aika hämmästynyt, kun mittasin työni ylä- ja alareunasta (hyveellisesti mittasin sekä ylä- että alareunan!) ja näin, että se oli alareunastaan noin 3cm yläreunaa leveämpi. Olinpa ommellut epätarkasti!

Harkitsin jo tasoittaa työtä tässä vaiheessa, mutta ymmärsin sitten, että tasoittaminen on noin 23-senttisessä ulkokehyksessä näkymättömämpää kuin jos tasoittaisin viisisenttistä välikaitaletta.

Löysin tummansinistä, raidallista kangasta sen verran, että sain leikatuksi kaksi sivukaitaletta ja yhden päätykaitaleen:


Kaitaleita oli kyllä pakko jatkaa. Tilkkutyöni yläreunassa jatkokaitaleet ovat vaaleampia ja alareunassa tummia. Kuvasta näkyy, miten rajoittuneen kokoinen sommitteluseinä makkarin lattia minulla on!


Vielä pitäisi jostain löytää oikein tummaa sinistä alareunan kaitaleeksi. Eiköhän sellaista jossain varastossa sentään ole!

Kommentit

Irma sanoi…
Reunakaitale näyttää jo tässä vaiheessa aika hyvältä, mitä se sitten lopussa onkaan;)
Lea P sanoi…
Tuleepa upea peitto ja reunatkin on hienot. Leveillä reunoilla saa kätevästi pienet mittavirheet piiloon.
Tiinatei sanoi…
Hyvältä näyttää, tumma kehys tuo blokit kauniisti esille.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.